Palailen aiheeseen taas! Olen nyt 54, ja viime syksynä kuukautisten loppumisesta tuli vuosi, eli voin sanoa vaihdevuosien alkaneen. Olen vuosien mittaan kokeillut tässä ketjussa saamiani neuvoja, muun muassa kalorien ja erityisesti rasvan lisäämistä, ja lisäksi olen testannut muun muassa paleota ja Kaisa Jaakkolan ajatuksia liikunnasta ja lisäravinteista, mutta ongelmat jatkuvat. Paino on noussut edelleen: painan nyt 69 kg, ja vyötärönympärys navan kohdalta on 93 cm. Kumpikin lukema on suurempi kuin koskaan ennen, raskausaikoja lukuun ottamatta!
Reilu vuosi sitten jouduin aloittamaan antihistamiinilääkityksen kuin tyhjästä ilmaantuneen nokkosihottuman ja angioödeeman takia. Niihin ei löytynyt mitään syytä. Tuntui, että antihistamiini lisäsi ruokahalua valtavasti: melkein koko ajan oli nälkä, ja paino nousi nopeasti kolmisen kiloa... Olen pystynyt hiljalleen vähentämään lääkitystä siten, että nykyään otan lääkkeen yleensä vain joka neljäs ilta, ja sillä oireet pysyvät poissa.
Lähes jatkuva ruoan himo kuitenkin jatkuu, mikä on välillä johtanut esimerkiksi leivän ahmimiseen (paksu kerros voita päällä). Syön silti edelleen lähes pelkästään "kunnon" ruokaa: kananmunia, lihaa, kalaa, rasvaisia maitotuotteita, voita, kasviksia, pähkinöitä, siemeniä. Parinkymmenen kotiäitivuoden jälkeen minulla on työttömäksi ilmoittauduttani vihdoin rahaa hoitaa itseäni, ja olen panostanut muutaman kuukauden ajan muun muassa selkähierontaan (taivaallista!), ruoansulatusentsyymeihin, laadukkaisiin vitamiineihin ja hivenaineisiin sekä luomuun.
Vuoden verran olen harrastanut selvästi entistä enemmän liikuntaa, lähinnä aerobista. Pyöräilen edelleen kesäaikana kaikkialle (minulla ei ole ajokorttia ja asun maalla), ja talvisin kävelen pari kertaa viikossa kirkonkylälle, 8 km suuntaansa. Muutaman kuukauden ajan olen kokeillut syödä viisi ateriaa kolmen sijasta ja enemmän proteiineja sekä lisännyt kuntoiluohjelmaan kahvakuulatreenin kahdesti viikossa. Paino on sinä aikana taas noussut, eikä silti esimerkiksi minkäänlaista kiinteytymistä ole havaittavissa, jotta voisin uskoa painonnousun johtuvan lihaskudoksen lisääntymisestä... Jos jotain lihaksia on, ne ovat esimerkiksi reisissä aika hyvin piilossa läskin alla!
Olen pitkään ollut kahden vaiheilla tämän asian kanssa. Olen pohtinut, onko kyseessä psykologinen ongelma: enkö vain pysty hyväksymään keski-iän mukanaan tuomia luonnollisia muutoksia? Onko 68 kg, josta vuosia sitten lähdin laihduttamaan, yksinkertaisesti tämän hetken "luonnollinen" painoni, koska kilot vääjäämättä vähitellen hakeutuivat samoihin lukemiin?
Mutta EI, EI ja EI!!! Katson peiliin ja näen muhkuraiset rasvakasautumat käsivarsissa ja reisissä - ja käsin koetellen tunnen niiden leviävän vähitellen myös polvitaipeisiin ja pohkeisiin. Vaatteita on jäänyt valtavasti pieniksi. Yhdet toppahousut jouduin jo panemaan pois, kun ne eivät enää menneet kiinni, ja nyt ne, joissa oli aluksi väljää, ovat ahdistavan kireät. Vyötärö on kadonnut, ja minulla on jopa ensimmäistä kertaa elämässäni selvät jenkkakahvat. Muutama päivä sitten huomasin, että reisien rasvakerrokset alkavat tehdä liikkumisesta kankeaa ja reidet hankaavat ikävästi yhteen. Rasvakudos on myös niin arkaa kosketukselle, että istuminen on epämiellyttävää ja mieheni kosketus tekee välillä melkein kipeää... En tunne oloani hyväksi - aivan kuin ylläni olisi panssari, jonka sisällä entinen, tuttu, notkea ruumiini ei pääse kunnolla liikkumaan! Jopa vessassa on vaikea taipua pyyhkimään!
Sitä paitsi painonnousuhan ei pysähtynyt siihen 68:aan kiloon, vaan on mennyt yli ja näyttäisi jatkavan nousuaan.
Olen tilannut ajan lääkäriin, koska mielestäni kilpirauhasarvot ja sokerit on tarkistettava. Minulla on tallella laboratoriotuloksia useilta vuosilta, tuoreimmat viime keväältä, ja kilpirauhasarvot ovat kylläkin pysyneet koko ajan vakaina ja selkeästi raja-arvojen sisällä. Sen sijaan kiinnitin vasta nyt huomiota siihen, että vuosi sitten paastosokeri oli ollut hieman koholla eli 6,1, minkä lääkäri silloin sivuutti ilmeisesti merkityksettömänä satunnaisvaihteluna. Hän tiesi minun liikkuvan varsin aktiivisesti, ja kun painoindeksini oli kunnossa ja näytän päällisin puolin sopusuhtaiselta, hän ei varmaan pitänyt minua diabeteksen riskiryhmään kuuluvana? Ehkä nyt pitäisi katsoa sokerihemoglobiini, jotta selviäisi, onko sokeri ollut pitempään koholla vai oliko tosiaan kyseessä satunnainen piikki. Minulla ei ole raskausaikoina todettu ongelmia sokerien kanssa (tosin sokerirasituskokeisiin en ole koskaan halunnut), mutta molemmat pojat syntyivät kylläkin 4,6-kiloisina ja kolmesta tytöstä kaksi painoi yli 4 kg. Isoäidille puhkesi vanhana kakkostyypin diabetes (hän oli hoikka). Suku on sekä äidin että isän puolelta ollut hyvinkin hoikkaa, suorastaan laihaa, mutta kahdella siskollani paino on aikuisiässä noussut reiluksi ylipainoksi.
Jos sokeriarvoissa ilmenee jotakin ongelmaa, on selvää, että ruokavalio vaatii perusteellisia muutoksia. Onko kenelläkään kokemusta Michael Mosleyn "Verensokeri kuriin 8 viikossa"-dieetistä ja etenkin sen jälkeisestä koko elämän kestävästä ylläpitovaiheesta esimerkiksi vähähiilihydraattisen 5:2-dieetin avulla? Ajatus tuntuu hyvin vaikealta, mutta terveyden eteen tietysti on pakko olla valmis suuriinkin muutoksiin. Suuria muutoksia on tulossa muutenkin, sillä aion lähteä uudelleen opiskelemaan!
Vuosia sitten, kun olin melko tuore karppaaja, joku valitti tällä foorumilla lihoneensa karpatessaan 10 - 15 kg. Olin varma, että hän oli tehnyt jotain väärin ja annoin samantapaisia neuvoja kuin olen saanut tässä ketjussa: syöt liian vähän, syö etenkin enemmän rasvaa, ja niin edelleen. Huomaan nyt, että yleispätevät neuvot eivät aina tepsi!!! Kauan sen tajuaminen kesti... Vuodesta toiseen tuijotin nousevia vaa'an lukemia ja mittanauhan senttejä, mutta en ymmärtänyt, mitä olisin asialle voinut tehdä, kun käsittääkseni tein kaiken suurin piirtein "oikein". Mitkään kokeilut eivät tuntuneet vaikuttavan kehityksen suuntaan. Selvästikään kaikkea ei ole ravitsemuksenkaan suhteen vielä sanottu, ainakaan meidän keski-ikäisten naisten osalta...