Meidänkin perhe taisi kuulua valkokaulusköyhälistöön. En vain itse tajunnut sitä, koska söimme niin laadukkaasti. En tavannut lapsena missään ihmisiä, jotka olisivat syöneet yhtä laadukasta ja monipuolista ruokaa kuin perheeni ja äitini vanhemmat söivät. Esim. joka aterialla oli sekä salaatti-kurkku-tomaatti-salaattia että kypsiä vihanneksia!
(Olen siis rakastanut aina yli kaiken kypsiä vihanneksia.)
Nyt jälkikäteen minun on tosin erittäin vaikea ymmärtää, miten saatoin pitää esim. säilyketölkistä ongittuja vihreitä papuja herkullisena ruokana.
Mutta se ihan oikeasti maistui silloin lähes taivaan mannalta, mikä tietysti osoittaa todellisuudessa vain sen, kuinka kauheaa ruokaa silloin 1970-luvulla Suomessa syötiin. Siis minun suuni mielestä kauheaa ruokaa. (Toivon, ettei kukaan loukkaannu tästä kirjoituksesta, vaan osaa ottaa huomioon sen, että asiat maisvuvat minun suullani monesti hyvin erilaisilta kuin enemmistön suilla nautittuina.
)
Olin lapsena äärettömän kiitollinen siitä, että äitini valmisti meille aterioita, joiden sisältämät ruokalajit olivat joko herkullisia tai vähintäänkin siedettäviä. Perunasta en pitänyt, joten arvostin sitä, että meillä syötiin usein valkoista riisiä siitä huolimatta, että se oli paljon kalliimpaa tullimaksujen vuoksi. Ja ihan pakko tunnustaa, että söin lapsena valkoista riisiä Heinzin ketsupin kanssa ja se maistui mielestäni hyvältä.
Pidin lapsena erityisen paljon myös kalasta ja ruisleivästä, jota ei kuitenkaan syöty kotonani. (Ilmankos olin lapsena niin terve!) Liha oli mielestäni ihan ok-ruokaa, kanankoivet suorastaan herkullisia. Rakastin myös tomaattiruokia kuten äitini valmistamia tomaattisilakoita, maailman parasta spagetti bologneseä ja kaikkein eniten hänen loistavinta bravuuriaan eli (erittäin tomaattista) osso bucoa. (=naudanlihapataa, jossa oli ydinluita.)
Äitini tekemä ruoka oli sikälikin laadukasta, että proteiinia oli riittävästi joka aterialla. Meidän ruokapöydässä ei nähty koskaan esim. mitään makaronilaatikkovedätyksiä. Ja liha oli lihaa ja kala kalaa eikä mitään makkaramössöä tai korppujauholla jatkettua jauhelihaa, kaupassa myytävistä "liha"pullista puhumattakaan. (Meidän perheen vähät rahat laitettiin tasan tarkkaan ruokailuun.
)
Lopetin lihansyönnin muutettuani pois kotoa varmaan osaksi taloudellisista syistä mutta paljolti myös sen vuoksi, että olin oppinut 14-vuotiaana juomaan maitoa erään sattuman vuoksi. Jäin maitoon heti koukkuun, joten siitä oli helppo tehdä pääasiallinen proteiininlähteeni. Maito oli halpaa ja siinä säästyi paljon aikaa, kun ei tarvinnut edes opetella valmistamaan liharuokia. Söin myös rahkaa ja raejuustoakin, vaikka se oli kallista.
Ravitsin itseäni seuraavat 15 vuotta syömällä todella paljon vihanneksia. Söin myös helkutisti colden delicious -omenoita, mikä aiheutti minulle jatkuvia ruoansulatusvaivoja.
En koskaan osannut epäillä, että kuuden omenan päivittäinen syönti voisi aiheuttaa minkaanlaisia haittavaikutuksia, koska omenathan edistivät terveyttä... Kalorit otin lähinnä puurosta ja ruisleivästä.
Kun täytin 30, minun oli pakko järjestää elämäni sellaiseksi, että herään aikaisin aamulla. Se edellytti unilääkityksen hankkimista. Lääkitys aiheutti minulle sen, että laihduin todella paljon. (Lääkitys aiheutti myös valtavasti kroonisia terveysongelmia, joihin en mene tässä sen enempää tilanpuutteen vuoksi.)
Koska saatoin nyt syödä entistä kaloripitoisempaa ruokaa lihomatta, vaihdoin vihannekset hernekeiton ja näkkileivän sekä banaanin ja ruisleivän yhdistelmään. Banaanit olivat olleet aina suurinta herkkua maan päällä ja se oli myös kätevää, koska aikaa ei kulunut enää ruoanlaittoon. Toinen syy ruokavaliomuutokseen oli se, että vihannekset ovat kalliita suhteessa niiden energiasisältöön. Tiedostin kyllä sen, että ruokavalioni oli muuttunut terveyden kannalta epäedulliseen suuntaan.
Hernekeittotölkistä löytyvän karmeanmakuisen suolaisen rasvaklimpin heitin tietysti aina suoraan roskiin. Eläinproteiinit tulivat edelleen maidosta, jota kului lähes litra päivässä. Maito oli edelleen sitä rasvatonta, johon olin totutellut jo nuorena, kun huomasin, että minulla on taipumus lihoa pienistäkin rasvamääristä.
Olin siinä käsityksessä, että laktovegetaarinen ruokavalio oli yhtä terveellinen kuin lihaa sisältävä, eikä minulla ollut mitään aavistusta siitä, että Ruotsissa tehtäisiin tulevaisuudessa tutkimus, jonka mukaan 6 desiä maitoa päivässä kaksinkertaistaa naisten kuolleisuuden...
Kun se tutkimus ilmestyi, aloin vähentää maidon käyttöäni ja aika pian sen jälkeen rupesin karppaamaan, koska rupesi aina nukahtamaan aterian jälkeen.
Summa summarum: olen aina luullut syöväni mahdollisimman terveellisesti, koska olen noudattanut niitä tietoja, joita olen onnistunut hankkimaan. (Eikä se ole tehnyt edes tiukkaa, koska olen aina pitänyt esim. vihanneksista ja hedelmistä enkä ole ollut koskaan perso rasvalle.) Valitettavasti minulla ei ollut aiemmin mahdollisuuksia tutustua ravintoa koskevaan tutkimustietoon. (Eläköön internet!)
Nyt jälkikäteen olen tajunnut, että olin lapsena niin terve osittain ehkä siksi, että käytin vain vähän maitoa, enkä syönyt ruisleipää enkä paljoa mitään muutakaan leipää, koska en vain pitänyt voileivistä. Mutta kuka olisi silloin uskonut, että ruisleipä ja maito eivät olekaan terveellistä ruokaa?
Vielä sellainen pikku yksityiskohta, että vaihdoin sokerin keinotekoisiin makeutusaineisiin jo parikymppisenä liittyen silloiseen haluuni hoikistua. Ja se olikin minulle tehokas painonhallinnan apuväline, koska söin ja join paljon makeita herkkuja.