karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-04-18 18:29:15

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 314 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 1 2 3 4 516 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-14 22:26:02 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kävin tutustumassa blogiin. Mielenkiintoni heräsi ja jään seurailemaan.
Itse tunnen itseni nyt hiukan pirteämmäksi kuin aiemmin tänä syksynä. Olen nielaissut päivittäin Gerimax-pillerin ja uskonut vakaasti sen piristävään vaikutukseen. Totta tai lumetta, mutta pilleri tuntuu vaikuttavan.
Tänään olen syönyt neljä kananmunaa, tomaatin, ja kaksi avokadoa spagetin korvikkeena. Miehen tekemästä kastikkeesta sävelsin itselleni eräänlaisen salsaversion, jonka koristelin juustoraasteella. Oma versioni oli oikein hyvää sekin. Arriba-suklaata söin puolitoista palaa ja kermakahvia join mukillisen.
Harhapoluille eksyin alkuillasta, kun bongasin lempparijäätelöpaketin pakastimessa. Söin kumminkin vain muutaman lusikallisen. En tiedä miksi, mutta jätski maistui pahalta. Järsin kaksi viipaletta ruisnäkkäriä lastattuina juustolla ja savukalkkunalla, kunnes tajusin, että syön vain tavan, kellon tai vaihtelun vuoksi. Nälkä minulla ei kunnolla ollut ollenkaan. Taas opin uutta: Kellon ei pidä antaa sanella, milloin on nälkä. Omaa kehoa on kuunneltava, ja sitä yritän nyt tehdä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-15 08:07:54 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Onnittelut että olet jaksanut eteenpäin. Kyllä vitamiineista on apua. Mietinkin, miten on B12:n ja D-vitamiinin määrä kropassasi. Onko niitä Gerimaxissa?

Hyvä että olet tehnyt myös uusia löytöjä matkallasi.

Oletko tehnyt joulustaselviytymissuunnitelmaa?


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-19 23:02:04 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Gerimaxissa näyttää olevan vähäsen kaikkea. En tosiaan tiedä, onko siitä oikeasti apua, mutta tuskin nyt haittaakaan.
Syömiset tänään ovat menneet ihan suunnitelmien mukaan. Yritän pitää nälän poissa ja ruokavälit vähintään neljän tunnin pituisina. Sellainen systeemi tuntuu sopivan minulle parhaiten. Yritän nyt lähinnä pitää vatsan tyytyväisenä. Siksi päätin jälleen kerran jättää leivän kokonaan pois. Vatsa selvästi tykkää leivättömyydestä.
Jouluruuat ovat meillä hyvin yksinkertaiset eli kinkkua, imellettyä perunalaatikkoa ja italiansalaattia punaviinin kera. Ja varmaan kalaa jossain muodossa, ehkä graavattuna. Kaikkea aion maistaa, ähkyyn en aio itseäni syödä. Sellaisestakin on kokemusta menneiltä vuosilta. Miehelle toki keitän riisipuuroa ja sekahedelmäsoppaa. Onneksi en ole niistä itse koskaan erityisemmin pitänyt. Ei ole nyt tulossa kiusauksia siltä suunnalta.
Joulusuklaat jäävät tällä kertaa kauppaan ainakin minun osaltani. Ehkä pyörittelen itse itselleni muutamat konvehdit aitoon karppityyliin.
Tuntuu hyvältä tämä erilainen joulu.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-19 23:10:29 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Kuulostaa hyvältä, Sofia. Karppikonvehdit kuulostaa mielenkiintoisilta. Kevyt joulu, jes.

En minäkään kaipaa suosikkejani joulutorttuja enkä englantilaista hedelmäkakkua. (Vähän vain jos ajattelen, niin parempi olla ajattelematta.)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-27 22:11:29 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Joulu on vihdoin selätetty. Lahjaksi sain kovat vatsakivut, mutta ihan omaa tyhmyyttäni, kun rupesin maistelemaan kaikkea, mitä tarjosin omilleni ja vieraille. Maha ei enää kestä sitä mitä ennen tai sitten minä en enää kestä kipuja, jotka aiemmin olivat ihan tavallisia.
Ennen joulua laskin puolihuolimattomasti hiilarit liian matalalle. Kiusaus siihen on tietoisestikin toisinaan liian suuri, koska nälättömyys tuntuu niin hyvältä. No, seurauksena on aina inhottava rytmihäiriökohtaus, niin nytkin. Minulle on välillä tosi iso haaste pysyä syömisissäni tasapainossa. Liian korkea hiilaritaso saa aikaan syömähimoa ja sitähän en tietenkään halua. Tuntuu vaikealta löytää sopiva taso laskematta ja punnitsematta. Ehkä minun on voitettava inhoni kaikenlaista mittaamista kohtaan ja ruvettava laskemaan hiilarit grammalleen.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-28 06:32:19 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Jos lasket jonkun aikaa, niin saat käsityksen asiasta. Sen jälkeen näkee ehkä jo silmämääräisesti.

Jouluruokien maistelu oli varmasti oppimiskokemus, eikö? Nyt taas täysin purjein eteenpäin!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-30 20:00:17 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Nyt on masu taas rauhoittunut, ihanaa. Aamulla söin ne tavalliset kaksi munaa voissa paistettuina, tai hyydytän vain valkuaiset ja jätän keltuaiset ihan löysiksi. Ripaus ruususuolaa päälle, niin herkku on valmis. Kahviin laitoin paljon kuumaa luomutäysmaitoa ja sain ison kupillisen juotavaa pienemmällä kahvimäärällä. Tein joulukinkun tähteistä ja paistoliemestä hernekeiton niin kuin tapanani on. Tosi hyvää tuli taas. En kaupan purkkikeittoja enää syökään. Hapankaalia ostin taas pitkästä aikaa. Kyllä maailmassa riittää hyvää ja terveellistä syötävää. Mies tuossa voitelee itselleen voileipiä. Minun ei tee mieli, sillä tiedän saavani mahanpuruja leivästä. Jotenkin se leivänhimo on vain mennyt ohi niin, etten tarvitse enää korvikkeitakaan. En niiden makuun koskaan oikein päässytkään. Siemennäkkäri oli ok.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-30 20:05:54 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Kuulostaa hyvältä, Sofia! Siitä vaan eteenpäin!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2013-12-31 20:41:34 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos tsemppauksesta, Adagio. Olen ruvennut lukemaan ketjuja eri karppaustyyleistä. Pätkäpaastoon jo aiemmin vähän tutustuinkin. Viimeksi lueskelin OD-juttuja. Minulle tuntuisi jotenkin sopivan sellainen syömistyyli, mitä niissä kuvataan. Atkins ymmärtääkseni suosittelee aika runsasta proteiinin syöntiä, mikä itselleni ei oikein tunnu hyvältä. Hiilihydraatit joudun pitämään melko korkealla. Optimal diet-tyylissä ei ketoosia käsittääkseni edes tavoitella. Minusta Heikkilä saattaa olla aika lähellä sitä. Tosin en ole kovin tarkkaan perehtynyt mihinkään tyyliin, vaan lukenut vähän sieltä täältä. Haen sitä omaa tapaa hoitaa itseäni ruualla edelleen.
Isoin ilo on tietysti tullut siitä, ettei makeanhimoa enää ole kuin joskus harvoin. Haluaisin kuitenkin painoakin alas. Mutta katsotaan, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-01 09:25:53 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
En minäkään ketoosia tavoittele. Kokeilin muinoin Atkinsia vähän aikaa ja voimat hävisivät tyystin. Ketoosi ei sovi kilpparivaivaisille.

Onnittelut makeanhimon selätyksestä. Se on nyt takanapäin ja uudet asiat edessä.

Ajattelen tällä hetkellä niin, ettei mun tarvi tavoitella edes painonlaskua. Kun suolisto ja kilppari paranee ja ravinto on oikeanlaista, paino tippuu sivutuotteena.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-07 00:49:43 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Kiitos, Adagio! Minä kyllä edelleen himoitsen suklaata aika ajoin, mutta enää en tykkää makeasta suklaasta. On käynyt kuin aikoinaan, kun jätin kahvista sokerin pois. Kun tottui juomaan ilman sokeria, ei makeaa kahvia enää saanut kurkusta alas. Se maistui niin pahalta. Nyt puolestaan kaikki makea suklaa ällöttää. Onneksi on vaihtoehtoja.
Olimme reissussa ja hotelliaamiainen täytti hienosti karpeimmatkin toiveeni. Söin munaa, pekonia, pikkunakkeja, paistettuja herkkusieniä ja tomaatteja, graavilohta, salaatinlehtiä ja kurkkuviipaleita sekä kimpaleen valkohomejuustoa ohuen näkkärin päällä. Maustamaton jugurtti marjojen ja siemensekoituksen kanssa päätti aterian. Juomana tyrnimehua ja kahvia. Great! Kaipasin vain hiukan aamiaismuniani, joista nykyisin hyydytän vain valkuaiset. Tänään kotona sain taas syödä mieltymysteni mukaan.
Nyt kohti terveempää uutta vuotta ja painonlaskua, toivoakseni!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-07 08:53:48 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Olipa hieno aamiainen! Söin mäkin yhden levyn suklaata, kun vastaanottaja ei sitä huolinut, mutta nautinto ei ollut entisenlainen.

Ehkä voisit hommata raakakaakaojauhetta?


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-08 22:44:19 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Raakakaakao kuulostaa hyvältä. Pitää kokeilla joskus ja varsinkin, jos sitä saa suklaana. Minulla pitää ainakin yhdellä kahvimukillisella päivässä olla 1-2 palaa tummaa suklaata. Lindt 90 on lähes aina kaapissa. Kun sitä ei tule ahmittua kerralla, niin se säilyy pitempään.

Nyt olen aivan innostunut Andreas Eenfeldtin kirjasta Ruokavallankumous, jonka sain vihdoin kirjastosta. Se on niin selkeästi kirjoitettu, että minäkin ymmärrän ja niin vakuuttavasti, että on ihan pakko olla samaa mieltä :). Kiitos muuten NiilinKaimaanille kirjavinkistä!

Laskin huvikseni tänään syömiset ruokakulmassa. Kalorit kipusivat lukemaan 1919, muut eli hh 52/rasva 154/proteiini 78. Yllätyin, miten paljon kananmunissa on rasvaa, en ollut tullut ajatelleeksi. Tänään söin 4 kpl. Broilerin file sitten onkin tosi vähärasvaista. Tämä pitää muistaa. Ja se, että näillä syömisillä olo on ollut virkeä ja vatsa voi erinomaisesti.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-09 05:14:01 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Nuo lukemat vissiin aika hyvät?


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-09 09:18:36 
Poissa
Avaruuskarppi
Avaruuskarppi

Liittynyt: 2011-05-09 07:17:02
Viestit: 15265
Paikkakunta: Kolmas kivi auringosta
:smt023

_________________
Vuodesta 2011
Ihmiseläimen lajinmukainen ruokavalio
En ole vielä pudonnut.

Once you have been taught to think, it's hard to stop.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-09 20:48:00 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Tuo ruokakulma on tosi kätevä apu, kun haluaa tietää syödyt hiilarit, rasvat sun muut. Ja tietysti keittiövaaka on hyvä olemassa. Aika hyvin ihan arvioimalla tulin syöneeksi suurinpiirtein samoilla suhteilla kuin eilenkin. Ja joo, ne lukemat ovat käsittääkseni ihan ok. Kalorit pyrkivät nousemaan tuonne 2000:n pintaan. Voi olla, että siinä on liikaa.
Olen iloinnut normaalista nälän tunteesta samoin kuin kylläisyydestä, joka kestää hyvinkin sen neljä tuntia, mitä pyrin pitämään ateriavälinä. Alan pikku hiljaa ymmärtää, miten verensokerin heilahtelut ovat pitäneet minulla yllä jatkuvaa pikku hiukaa. Leipää syömällä en oikein ikinä tullut kylläiseksi, sain vain ähkyn.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-09 20:58:50 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
Olet tehnyt suuria löytöjä! Pidä niistä kiinni!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-11 23:21:01 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Tuntuu tosiaan valtavan hyvältä nyt. Elimistö on jotenkin lepotilassa, kun en rasita sitä liian isolla ruokamäärällä. Silti en ole nälkäinenkään. Mikään minussa ei pakota syömään. On tämä vaan ihmeellistä.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-12 07:26:51 
Poissa
täyskarppi
täyskarppi

Liittynyt: 2010-11-08 16:08:09
Viestit: 248
:mrgreen:

=D>


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Nyt saa syödä!
ViestiLähetetty: 2014-01-17 20:07:25 
Poissa
seniorikarppi
seniorikarppi

Liittynyt: 2013-05-15 20:50:34
Viestit: 354
Yhtenä päivänä oli ikäviä rytmihäiriöitä, sellaisia inhottavia muljahduksia. Voi olla, että hiilarit ja kalorit siinä sivussa menivät taas liian alas. Olenkin nyt kiinnittänyt huomiota siihen, että vähintään tuo 50g hh päiväannoksena tulisi täyteen, ja samoin kaloreita n. 1800/päivä. Rasvaa syön n. 150g ja proteiinia vaihtelevasti välillä 60-80g /päivä. Tarkistelen vielä edelleen näitä syömisiäni ruokakulmassa, mutta aika pian tässä kyllä oppii arvioimaan, että suhteet pysyvät suunnilleen oikeanlaisina. Vointi on hyvä tällä hetkellä ja iloitsen, kun vatsavaivat pysyttelevät possa. :)


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 314 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 1 2 3 4 516 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)