|
...yleisön pyynnöstä julkaisen tämän uudelleen, sorry - ja tämä on muualta lainattua "totuutta"
Ei-diabeettinen hypoglykemia (aterianjälkeinen, postprandiaalinen hypoglykemia)
Monien vaiherikkaiden vuosien ja tapahtumien jälkeen minulle 10 vuotta sitten diagnosoitiin keliakia. Tuolloin ripuloinnin sain loppumaan vasta täysin viljattomalla ruokavaliolla: lihaa, kalaa, mausteena suolaa, kasviksia, voita ja juomana vettä, ei muuta. Siis ruokavaliooni ei tuolloin sisältynyt edes gluteenittomia viljatuotteita. Mutta tuollainen ruokavalio ei sopinut alkuunkaan terveyden-huollon eikä ravitsemusterapian pasmoihin: ”Viljatuotteita ei saa jättää kokonaan pois, ja pitää syödä myös kauraa kuidun saannin turvaamiseksi”, ja ”ruokavaliota on monipuolistettava ja lisättävä kasvirasvaa joko margariinina tai rypsiöljynä”. Se oli aikaa, jolloin elin sellaisessa uskomuksessa, että terveydenhuolto ja ravitsemusterapia tarkoittavat potilaansa ja asiakkaansa parasta, ja niinpä tuon harhaluulon vallassa uskoi näitä alan asiantuntijoita.
Kymmenisen vuotta sitten olin keliakiatutkimusten yhteydestä myös hypoglykeemisten tuntemusteni (outo näläntunne, ärtyisyys, vapina, tutina, heikkous, huimaus) johdosta sokerirasitustestissä. Konventionaalinen 2-tunnin testi osoitti: paasto 5,4 mmol/l – 1 h 7,5 mmol/l – 2 h 5,0 mmol/l. Tulos siis viitearvoissa ja ohje kuului: pitää syödä jotakin sokeripitoista kuten hedelmä, jos tuntuu siltä, että verensokeri on alhaalla.
Näin siinä sitten vierähti viitisen vuotta, kunnes vuonna 2006 päädyin hullunpapereilla (F48.0 ja F32.1) työkyvyttömyyseläkkeelle. Sikäli tuo oli totta, sillä aivot todellakin lakkasivat käytännössä toimimasta (vaikeus ajatella, muistihäiriöt, ei keskittymiskykyä, ym.) ja koko elimistö oli täydellisessä epäjärjestyksessä (masennus, uupumus, ahdistus, rytmihäiriöt, jatkuvasti migreeniä, colon irritable-oireisto, tuskaisuus ja hermostuneisuus, huolestunut ja stressaantunut ilman tunnistettavaa syytä, heikkous, epävakaus, hapuilevuus, karmeat painajaisunet, epämääräiset kiputilat, jne, jne…). Ja lääkkeeksi masennukseen Cipralexia ja ohjeistus psykiatrille. Aiemmin rytmihäiriöihin oli jo reseptit Emconcoria ja Asperin cardiota varten.
Lääketieteellisesti kaikki oli siis kunnossa.
No, psykiatrille en kuitenkaan lähtenyt enkä pillereitä ryhtynyt syömään. Ja eläkepäivät alkoivat näissä oireissa kärvistellessä, itsetuhon ajatusten pyöriessä päässä. Kuitenkin takaraivon syvyyksissä kalvoi epäilys siitä, ettei minun mielessäni tai mielenterveydessäni voinut olla mitään vialla. Koska minulla oli ollut jo vuosikausia - itse asiassa kymmeniä vuosia - hypoglykeemista vapinaa, tutinaa ja heikotusta, sain päähäni mitata omaehtoisesti verensokeriani. Konventionaalisesti mitatut verensokeriarvot olivat aina olleet viitearvoissa, siis ei mitään poikkeavaa. Jokin selittämätön voima kuitenkin pani minut mittaamaan verensokerini. Niinpä sitten tein useina päivinä vuorokausiseurannan, miten verensokerini käyttäytyi, mitaten arvon aina puolen tunnin välein.
Ja tulos oli parin viikon ajalta karmea: yön yli paastoarvo 5,5 mmol/l, siitä ylös, heti alas, taas ylös, heti alas, ylös 9 mollimooliin ja saman tien vauhdilla alas 3 millimoolin pintaan. Pahimmillaan verensokeri laski puolen tunnin aikana 3,6 mmol/l, ja poikkeuksetta aamiaisen jälkeen vajaassa puolessatoista tunnissa verensokeritaso oli laskenut alle paastoarvon. Juuri aamupäivät olivat kaikista pahimmat. Kun söin hiilihydraattipitoisen aamiaisen puuroineen (tattari tai hirssi), mysleineen (gluteeniton hedelmämysli), jogurtteineen (Valion luomujogurtti) ja marjoineen sekä leipineen päällä sipaisu kevytlevitettä, plus pikkulasi tuoremehua ja kuppi mustaa kahvia viiletti verensokerini takuuvarmasti kolmen tunnin kuluttua aamiaisesta 3,5 millimoolin tietämissä.
Näiden havaintojen pohjalta aloin sitten tehdä kokeiluita, miten eri ruoat vaikuttavat verensokerin käyttämiseen. Osoittautui, että gluteenittomat viljatuotteet olivat tavallista sokeriakin pahempia. Maallikko, kun olen, tein päätelmän: alhaisen verensokerin täytyy johtua insuliinin liiallisesta erityksestä, hiilihydraatit taas laukaiset insuliinin erityksen, rasva, luonnollinen rasva ei nosta verensokerin tasoa, niin ei se myöskään saa aikaan insuliinin eritys, joten vaihdetaan ruokavaliossa hiilihydraatit rasvaan. Tämä päätelmä johti sitten siihen, että siirryin käytännössä sellaiseen ravitsemukselliseen tilaan, jota ihmiskunta noudatti ennen maanviljelyksen alkamista, ja jossa hiilihydraattien määrän rajoitin noin 30-50 grammaan per päivä. Seurauksena oli, että kaikki minulla olleet oireet migreeniä, rytmihäiriöitä, väsymystä ja masennusta myöden hävisivät muutamassa viikossa. Etuveitikkakin nousi muutaman vuoden impotenttiuden jälkeen innosta pullistellen pystyyn. Ja vatsa alkoi toimia niin hyvin, etten muista sen ikinä näin hyvin toimineen. Ja verensokeri tasaantui kolmessa kuukaudessa vaihteluvälille 4,1 - 6,2 mmol/l mittasinpa sen milloin tahansa ennen tai jälkeen ruokailun, paastoarvoksi muodostuen 4,6 mmol/l. Samalla myös paino tippui puolen vuoden aikana aivan itsestään 13 kiloa (BMI 26:sta 21:een) ja vyötärön ympärys kaventui noin 15 senttiä sekä lihasvoimani lähes kaksinkertaistuivat. Näin siitäkin huolimatta, että sairastan neurologista tautia, joka on pahasti rappeuttanut lihaksistoani, ja neliraajavammaisena ei paljokaan liikuta.
Näin minulle kävi selväksi, että kaikki minulla olleet oireet, niin diagnosoidut väsymysoireyhtymä kuin masennuskin olivat todella oireita, eivätkä yksikään sairaus. Ne kaikki olivat seurauksia sellaisesta tautitilasta kuin hypoglykemia, ei-diabeettinen hypoglykemia tai vielä tarkemmin sanottuna aterianjälkeinen, postprandiaalinen hypoglykemia. Ja olin vuositolkulla kärsinyt tästä tautitilasta yhdenkään lääkärin, hoitohenkilön tai ravitsemusterapeutin sitä tunnistamatta.
Käsillä oli siis reaalimaailman yhtälöt, jotka menevät tämänpäivän asiantuntijoilta yli hilseen:
- alhainen verensokeritaso kohoaa ja normalisoituu lopettamalla hiilihydraattien syömisen,
- aivot alkavat toimia kun lopettaa hiilihydraattien syömisen, ja
- laihtuu ja lihakset kasvavat, vaikkei liiku käytännössä ollenkaan.
Kun konventionaalinen lääkärikunta ei näytä tietävän mitään ei-diabeettisesta hypoglykemiasta, niin sitähän piti ruveta itse ottamaan selkoa, mistä hypoglykemiassa on kysymys. Niinpä sitten on tässä viime vuosien aikana tullut läpikäytyä satoja, todennäköisesti jopa alun toistatuhatta lääketieteellistä ja ravitsemuksellista tutkimusta, artikkelia ja julkaisua ravinnon ja terveyden/sairauden välisestä yhteydestä. Sen myötä minulla on - jos niin voi sanoa - auennut lääketieteen ja ravitsemuksen koko maailma:
Sinut pitää sairastuttaa, jotta sinua voidaan hoitaa ja yrittää parantaa lääkkein.
No, joka tapauksessa peruskysymyksenä aloin selvittää, mihin perustuu se suuri viisaus, että tärkkelys (vilja ja peruna) ja teolliset kasvirasvat (margariini ja rypsiöljy) ovat kaiken terveyden perusta.
Tiedonjanoani lisäsi vielä se, kun olen neurologisen taudin runtelemana vaikeavammainen, ja näin kuulun niiden armoitettujen joukkoon, joita Kelalla on lakiin perustuva velvollisuus kuntouttaa, niin avokuntoutuksessa kuin laitoskuntoutuksessa. Toisin sanoen mikä viisaus on siinä, että myös sairaat ja vammautuneet kuntoutuvat tärkkelystä ja teollisia kasvirasvoja syömällä.
Tältä osin tutkimusretkeni johti mm. niihin tuhansiin tutkimuksiin, joista Puska ammentaa tietämyksensä, ja sieltähän löytyi ravitsemussuositusten perusta: McGovernin komitea ja sen raportti:
Dietary Goals for the United States
Prepared by the staff of the Select Committee on Nutrition and Human Needs United States Senate
February 1977 Printed for the use of the Select Committee on Nutrition and Human Needs
U.S. Government Printing Office, Washington D.C., 1977
Select Committee on Nutrition and Human Needs, kokoonpano (huom ! kaikki jäsenet politiikkoja):
George McGovern, South Dakota, Chairman
Herman E. Talmadge, Georgia
Edward M. Kennedy, Massachusetts
Gaylord Nelson, Wisconsin
Alan Cranston, California
Hubert H. Humphrey, Minnesota
Charles M. Percy, Illinois
Robert Dole, Kansas
Henry Bellmon, Oklahoma
Mark O. Hatfield, Oregon
Richard S. Schweiker, Pennsylvania
Alan J. Stone, Staff Director
Marshall L. Matz, General Counsel
Komitean teesit:
Based on (1) the Select Committee’s July 1976 hearings on the relationship of diet to disease and its 1974 National Nutrition Policy hearings, (2) guidelines established by governmental and professional bodies in the United States and least eight other nations (Appendix B), and (3) a variety of expert opinions, the following dietary goals are recommended for the United States. Although genetic and other individual differences mean that these guidelines may not be appli-cable to all, there is substantial evidence indicating that they will be generally beneficial.
U.S. Dietary Goals
1. Increase carbohydrate consumption to account for 55 to 60 percent of the energy (caloric) intake.
2. Reduce overall fat consumption from approximately 40 to 30 percent energy intake.
3. Reduce saturated fat consumption to account for about 10 percent of total energy intake; and balance that with poly-unsaturated and mono-unsaturated fats, which should account for about 10 percent of energy intake each.
4. Reduce cholesterol consumption to about 300 mg. a day
5. Reduce sugar consumption by about 40 percent to account for about 15 percent of total energy intake.
6. Reduce salt consumption by about 50 to 85 percent to approximately 3 grams a day.
The Goals Suggest the Following Changes in Food Selection and Preparation
1. Increase consumption of fruits and vegetables and whole grains.
2. Decrease consumption of meat and increase consumption of poultry and fish
3. Decrease consumption of foods in high in fat and partially substitute poly-unsaturated fat for saturated fat.
4. Substitute non-fat milk for whole milk.
5. Decrease consumption of butterfat, eggs and other high cholesterol sources.
6. Decrease consumption of sugar and foods high in sugar content.
7. Decrease consumption of salt and foods high in salt content.
Eli osoittautui, että kysymyksessä oli ja on yhä edelleen poliittinen ravitsemussuositus, jolla ei käytännössä ole mitään tekemistä terveyden kanssa.
Toisaalta taas tutkimuskatseeni kääntyi siihen, miten on perinteisesti hoidettu hypoglykemiaa. Tällöin vastaan tuli yhdysvaltalaistohtori Seale Harris (1870-1957), tutkija ja diabetekseen erikoistunut lääkäri, joka ensimmäisenä havaitsi hypoglykemian ja erotti sen diabeteksesta. Tämä tapahtui vuonna 1924. Tuolloin oli juuri insuliini keksitty ja jouduttiin kokeilemaan annostuskokoja oikean määrän löytymiseksi kullekin potilaalle. Tällöin Harris pani merkille, että jotkut henkilöt ilman diabetesta saivat samanlaisia oireita kuin ne, jotka olivat ottaneet liian suuren annoksen uutta insuliinilääkettä. Heidän verensokerinsa putosi liian alas (≤3,9 mmol/l) sen jälkeen kun he olivat syöneet hiilihydraattipitoisen aterian taikka nauttineet kofeiinia tai alkoholia. Heidän verensokerinsa alun nousun jälkeen, ei kuitenkaan diabeettiselle tasolle, putosi hypoglykeemiselle asteelle monine erilaisine oireineen riippuen yksilöstä, aineenvaihdunnasta ja ruoansulatuksesta. Harris totesi, it seems probable that one of the causes of hypoglycemia in those who do not take insulin is the excessive ingestion of glucose-forming foods, ja hän määräsi hoidoksi vähähiilihydraattisen sekä alkoholittoman ja kofeiinittoman ruokavalion.
Käsittelemättä sen enempää hypoglykemiaa, kerrottakoon kuitenkin 1950-luvulta yhdysvaltalaistohtori Stephen Gylandin kokemus, joka on mielenkiintoinen. Hän itse oli hypoglykeemikko, joka myöhemmin erikoistui taudin hoitamiseen. Gyland kertoo: During three years of severe illness I was examined 14 specialists and 3 nationally known clinics before a diagnosis of hypoglycemia was made by means of a six hour Glucose Tolerance Test, previous diagnoses having been brain tumor, diabetes, and cerebral arteriosclerosis…I found the answer in Dr. Seale Harris’s diet and immediately recovered. Saatuaan selvyyden taudistaan ja palattuaan takaisin lääkärintoimeen Gyland kokosi testiryhmän henkilöistä, joilla kuudentunnin sokerirasitustestin mukaan ilmeni hypoglykemia, ja jotka hyväksyivät hänen hoitonsa: vähähiilihydraattinen ruokavalio, josta oli poistettu sokeri ja kofeiini. Tuloksena ei vain fyysiset oireet parantuneet, vaan myös samanaikaisesti esiintyneet psyykkiset ongelmat hävisivät.
Vakavan sairauteni kolmen vuoden aikana olin käyttänyt 14 asiantuntijaa kolmen kansallisesti tunnetuilla klinikoilla. Ennen hypoglykemia diagnoosia, minulle tehtiin sokerin määrityskoe 6 tunnin rasituskokeella. Tätä edeltävä diagnoosi minulle oli ollut joko aivokasvain, diabetes, tai aivojen verisuonten kalkkeuma ... Sain "lääkkeen" tohtori Harrisin ruokavaliosta ja paranin välittömästi.
Tutkimuksistaan Gyland on koonnut hypoglykemian oireitten listan. Lista käsittää hänen yli 1.000 potilaansa oireiston ja oireiden prosentuaalisen esiintyvyyden:
Nervousness 94 %, Irritability/outbursts 89 %, Unexplained tiredness/exhaustion 87 %, Faint-ness, dizziness, tremors, cold sweats, weakness 86 %, Depression 86 %, Vertigo 77 %, Drowsiness 73 %, Headache/migraine 72 %, Digestive disturbances 71 %, Forgetfulness 69 %, Insomnia 67 %, Constant worrying, unprovoked anxieties 62 %, Obesity 57 %, Mental con-fusion/confused thinking 57 %, Internal trembling 57 %, Heart palpitations, rapid pulse 54 %, Muscle pain 53 %, Numbness 51 %, Indecisiveness 50 %, jne….
Ja edelleen Brunn et al vuonna 2000 ranskalaisessa ”Diebetes & Metabolism” –lehdessä julkaisemassaan tutkimuskatsauksessaan:
There is no doubt that patient’s habits have a major role in the occurrence of hypoglycemia…high carbohydrate-low fat diet increases insulin sensitivity, and this patterns is frequently found in Postprandial Reactive Hypoglycemia (PRH) patients. In addition, two-weeks very-low-energy diets alter some aspects of the counterregulatory response to falling plasma glucose concentrations as mostly evidenced by growth hormone peaks. This results in an accelerated decline in plasma glucose. Therefore, patients on a very-low-energy diet may be at risk for abnormally low plasma glucose concentrations when ingesting high carbohydrate loads…
PRH can be diagnosed if sympathetic and neuroglycopenic symptoms develop concurrently with low blood sugar (< 3.3 mmol/l). Neither the oral glucose tolerance test (OGTT) nor mixed meals are suitable for this diagnosis, due to respectively false positive and false negative results. They should be replaced by ambulatory glycemic control, as recently proposed, an hyperglucidic breakfast test…
PRH patients often suffer from an associated adrenergic hormone postprandial syndrome, with potential pathologic consequences such as cardiac arrhythmia. PRH could result from (a) an exaggerated insulin response, either related to insulin resistance or to increased glucagon-like-peptide 1; (b) renal glycosuria; (c) defects in glucagon response; (d) high insulin sensitivity, probably the most frequent cause (50-70%), which is not adequately compensated by hypoin-sulinemia and thus cannot be measured by indices of insulin sensitivity such as the homeo-static model assessment.
PRH is influenced by patient’s alimentary habits (high carbohydrate-low fat diet, alcohol in-take). Thus, diet remains the main treatment…. Harris, in his paper, advocated treating post-prandial reactive hypoglycemia with a low-carbohydrate diet and frequent small split meals. This dietary approach remains the first treatment of this disorder.
Mutta ei tässä suinkaan kaikki. Kuten mainitsin, olen neurologisen taudin johdosta vaikeavammainen ja olen Kelan kustantamana ollut vuosittain laitoskuntoutuksessa. Ja tästä sitten vasta ”hauskuus” on alkanutkin. Kun kuntoutuslaitoksessa selvisi, että olin ruokavalion avulla parantunut ”hulluntaudista”, kuntoutunut ja lihasvoimani myös merkittävästi elpynyt, sain kimppuuni heidän oman ravitsemusterapeuttinsa lisäksi kaksi diabetesliiton ravitsemusterapeuttia:
”Diabetesliiton ravitsemusterapeutti … totesi, että mikäli kuntoutujalla ei ole muita sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ruokavaliota voi jatkaa.” Erityisen pahana pidettiin käyttämäni eläinperäisen tyydyttyneen rasvan määrää, joksi laskettiin 16 % kun virallinen suositus on alle 10 %, kuin myös sitä, että energiansaantini riippui runsasrasvaisten ruoka-aineiden käytöstä. Toisin sanoen vähähiilihydraattista ruokavaliota pidettiin sydän- ja verisuonitaudin riskitekijänä. Niinpä sitten suositeltiinkin sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöiden kartoittamista.
Edelleen ”Diabetesliiton … suositteli ruoka-aineita, joissa on matala GI ja aterioiden säännöllistä jaottelua päivälle (5-6 ateriaa). Kuntoutujalle ehdotettiin hiilihydraattinen saannin lisäämistä noin 100 g vuorokaudessa lähinnä hermoston hiilihydraattien kulutuksen takia (mm. aivot kuluttavat vuorokaudessa noin 140 g hiilihydraatteja). Mikäli tämä hiilihydraattimäärä ei tule täyteen, käytetään ketoaineita.” Samalla minulle annettiin moitetta siitä, että ”kuntoutuja ei ollut motivoitunut hiilihydraattinen määrän lisäämiseen”…
Ravitsemusterapeuttien lausunnon vahvisti kuntoutuslääkäri omassa lausunnossaan. Ja kaikki lausunnot lähtivät niin Kelaan kuin kuntoutukseen lähettäneelle lääkärille.
Vaikka hullu olenkin, en kuitenkaan ole niin tyhmä, että olisin heidän kehotuksestaan mennyt julkiseen terveydenhuoltoon kartoittamaan sydän- ja verisuonisairauden riskitekijöitä. Jos näet kolesteroliviisari olisi värähtänyt yli viiden, niin minulla olisi ollut statiiniresepti kädessä ja lisää ongelmia, koska en statiineja kuitenkaan olisi suostunut popsimaan. Sen sijaan laadin 30-sivuisen, lähdeviittein varustetun ja perustellun vastineen heidän lausuntoonsa.
Vastineessani muun ohella selvitin paitsi omat kokemukseni myös sen, mitä on hypoglykemia ja miten sitä hoidetaan, ja toisaalta myös sen, ettei ole olemassa ainoatakaan sellaista objektiiviset kriteerit täyttävää tutkimusta, joka osoittaisi, että tyydyttynyt rasva ja/tai kolesteroli l u o n n o l l i s e s s a ruoassa aiheuttaisi sydän- ja verisuonitauteja. Samalla ilmaisin suuren hämmästykseni siitä, että mikä järki oli heidän ohjeistuksessaan, että jos aikaisemmin noudattamani hiilihydraattipitoisen ja vähärasvaisen ruokavalion seurauksena minulle oli kehittynyt jokin sydän- ja verisuonitaudin riskitekijä (kuten postprandiaalinen reaktiivinen hypoglykemia, aterianjälkeiset sokeripiikit, masennus, mentaalinen stressi, korkea insuliinitaso, matala kortisolitaso, korkea adrenaliinitaso / adrenaliinin uupuminen), minun pitää silloin palata takaisin tuohon ruokavalioon ? Lausunnossahan ohjeistettiin, että jos ei muita sydäntaudin riskitekijöitä ollut kuin rasvapitoinen vähähiilihydraattinen ruokavalio, niin vain silloin oli lupa jatkaa tätä ruokavaliota. Lisäksi vastineessani hämmästelin, kun tiedetään ylimääräisten hiilihydraattien muuttuvan elimistössä tyydyttyneeksi rasvaksi, ja kun he katsoivat tyydyttyneen rasvan olevan sydän- ja verensuonisaurauksien riskitekijän, niin mikä järki oli siinä ohjeistuksessa, että hiilihydraattien saantia on lisättävä ? Ja niin edelleen. Heidän lausuntonsa oli kuin keliaakikkoa, joka on havainnut viljojen syömisen aiheuttavan ongelmia ja lopettanut niiden käytön, neuvottaisiin lisäämään viljatuotteiden käyttöä.
Tämän vastineeni jätin sitten seuraavan vuoden jaksolla asianomaiselle lääkärille. Samalla pyysin lääkäriltä saada jakson loputtua kommentit vastineeni johdosta. Vaan eipä tullut, lääkäri vain pyöritteli sanojaan ja vältteli kommenteista vedoten kiireisiinsä, kunnes lopulta lausahti: ”sinä tiedät asiasta enemmän kuin minä” ja jatkoi, että saako hän käyttää minun kokemuksiani ja tietojani hyväkseen, jos hänelle tulee vastaavanlainen potilas. Toki siihen annoin luvan.
Lisäksi kuntoutusta varten minun on joka vuosi käytävä arvioituttamassa kuntoutuksen tarve julkisessa terveydenhuollossa; täysin turhaa, mutta niin vain byrokraattinen normisto määrää. Kontrollikäynnillä terveyskeskuslääkärin kanssa keskusteltaessa kävi sitten ilmi, että hänellä oli ollut toinen vastaavanlainen hypoglykemiatapaus kuin minä, ja hän valitteli sitä, ettei siihen löydy oikein mistään mitään tietoa. Lääkärin kanta oli, ettei hypoglykemiaan ole muuta neuvoa kuin että ”pitää syödä aina silloin kuin siltä tuntuu”. Minun korvissani tuo kuulosti samalta kuin alkoholistia, joka haluaisi vierotukseen ja päästä eroon alkoholin aiheuttamista oireista, neuvottaisiin, että pitää ryypätä aina silloin kuin siltä tuntuu. Niinpä katsoin asiakseni sanoa, ettei niin pidä menetellä, vaan kierre on katkaistava. Kyseisellä käynnillä asianomainen lääkäri ei vielä oivaltanut mistä asiassa on kysymys, mutta annettuani hänelle myös selvitykseni hypoglykemiasta, niin seuraavana vuonna kyseinen lääkäri sitten kirjoittikin jo lausunnossaan: ”Potilas siirtyi vähähiilihydraattiseen, luonnonmukaiseen ruokavalioon diagnosoimansa postprandiaalisen hypoglykemian takia saaden siitä dramaattisen avun niin psyykkiseen kuin somaattiseenkin hyvinvointiin. Lihaskuntokin on tämän myötä merkittävästi kohentunut…”.
Ja niin edelleen.
Oma lukunsa on, miten onnistuu saada tämän hyvinvointiyhteiskunnan laitoksissa, kuten kuntoutuslaitoksessa tärkkelyksen (viljojen ja perunoiden) sekä teollisten kasvirasvojen (margariinin ja rypsiöljyn) sijasta ruokaa. Kuntoutuslaitoksen ruokalan seinällähän oikein komeilee kyltti, että noudatamme valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuositusta ja erityisruo-kavaliosta on oltava asianomainen lääkärinlausunto. Siinäpä sitten ollaan, kuka lääkäri kirjoittaa todistuksen, että suomalaisen ravitsemussuosituksen mukainen ruoka aiheuttaa hypoglykeemisen tautitilan. Ei kukaan, ainakaan virkalääkäri. Niinpä kun olin siirtynyt vähähiilihydraattisen elämäntapaan, ilmoitin tuovani mukanani ruokani laitokseen. Ei käynyt, ja kun en suostunut syömään rypsiöljyllä höystettyjä hiilihydraatteja, päädyttiin siihen, että he hankkivat minua varten eläinkunnan tuotteita: voita, munia, halvinta, tehotuotettua ja einespakattuja naudanfileetä, sianfileetä ja broilerfileetä sekä kasvatettua pakastekalaa. Seuraavana vuonna ei sitten enää tämäkään käynyt, vaan minun oli maksaminen laitokselle näistä tuotteista aiheutuneet ylimääräiset kustannukset. Ja laskussa maksuperusteena luki: ”gourmet-lisä.” Oppi ja ikä kaikki, sillä nyt kuusikymppisenä olen tullut tietämään, mitä on gourmet-ruoka meidän hyvinvointiyhteiskunnassamme.
Mitä sitten tästä seurasi, kun otin terveyteni omiin käsiini. No, tietäähän sen. Kela eväsi minulta laitoskuntoutuksen. Kun ei noudata hyvinvointiyhteiskunnassamme asiantuntijoitten ohjausta ja neuvoja, ei pidä myöskään saada hyvinvointiyhteiskunnan palveluita. Häirikkö, kun häirikkö, niin poistukoon laitoksesta vääräoppisuutta levittämästä.
Toisin sanoen kuntoutuksen tarkoituksena on ylläpitää sairautta ja vajaakuntoisuutta, jotta sairaita ja vammaisia voitaisiin kuntouttaa ja lääkitä.
En malta olla tähän loppuun vielä toteamatta, että olen lääketieteellisesti niin avuttomaksi todettu henkilö, etten suoriudu jokapäiväisistä toiminnoistani ilman toisen henkilön apua, minkä lisäksi myös lääketieteellisesti on todettu minun mieleltäni olevan siksi sairas, etten ole työkykyinen. Kun tällainen tumpelo kykenee ottamaan omatoimisesti asioista selvää, taistelemaan itsenäisesti terveytensä puolesta sairauteen johtavaa terveystrendiä vastaan, jopa määrittäen itse itselleen sairautensa diagnoosin ja sen hoidon, niin kyllä samaan pitäisi pystyä jokaisen, kenen tahansa.
|
Rekisteröidy
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
