Esikoislapsi syntyi hartaan ja onnellisen odotuksen jälkeen (siis odotus oli ikävää ja ollaan oltu naimisissa vähän yli vuosi... mutta siis molempien sekä minun että miehen elämään vauva olis ollut niiiiiiin tervetullut jo piiiiiiiiitkän pitkän aikaa
).
On siis yksi poika 2014 (10pv ikää nyt).
<3 <3 <3 <3 <3
Me haaveiltiin mies kahdesta ja mie ehkä kolmesta tai neljästä lapsesta, mutta mies ei kyllä halua enää synnytyksessä mukana oltuaan yhtään enempää lapsia.
Mie kuitenkin synnytin, ja paruin ja itkinkin sitä traumaattista kokemusta laitoksella kun olin vähän vähäverinen ja huonokuntoinen ja tajunnan rajamailla useammin kuin kerran. Selvisin siitä kuitenkin, ja jotenkin evoluutio on poistanut osan naisten aivoista, kun mulle tuli uusi vauvakuume melkein saman tien.
Mie ite sainkin onneksi psykoterapeutille ajan, että voin käydä läpi sitä kokemusta.
Ehkä pitää kysyä neuvoa myös traumatisoituneille perheenjäsenille, joiden mielestä se on varmasti ollut paljon raskaampaa kattoa vierestä, miehän olin ite huumattu tujuimmilla lääkkeillä mitä talosta löytyi. Mulla oli myös vahva intuitio siitä, että poika ja minä kyllä ollaan enemmän kuin voimissamme tosi pian. Niin kuin oltiinkin, suht pian siihen nähden miten pohjalla käytiin molemmat.
Vauva on kuitenkin ihana ja toivottu ja onnellinen ja tosi herkkä ja mukava tapaus ja tykkkkkkäääääään <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 niiiiiiin paljon ja niin tykkää Husbandkin. <3