Meitä on kaksi aikuista, 1 vuosikas lapsi ja koira. Me ollaan yleensä siirretty S-tilille ruokarahaa 600 euroa kuussa. Kaikki menee ja taitaa mennä vähän ylikin, koska s-tilille tulee myös bonarit ja yleensä nekin menee. Lisäksi joskus tehdään jotain pieniä ostoja omilta tileiltä.. Eli toisin sanoen, ihan vitun paljon menee rahaa ruokaan ja muuhun. Toi summa siis sisältää pesuaineet, shampoot, suihkusaippuat, satunnaiset vaippapaketit (tähän asti on kestoiltu aika ahkerasti, mutta nyt on sekin jäämässä.. ainakin näin kesäaikaan en jaksa niitä kusivaippoja..), vessapaperit jne, jne ja joskus tulee toki Prismasta ostettua jotain käyttötavaraa, kukkaa, sukkaa.. eli ei ne rahat ihan kaikki ruokaan mene, mutta suurin osa varmasti. Kyllä se kummasti toi yksikin perheenjäsen lisäsi tuota kauppalaskun loppusummaa, kun pienelle pitää olla koko ajan (monipuolista) ruokaa varattuna, ennen muinoin sitä on välillä eletty melkein pyhällä hengelläkin. Ja koiraan menee myös ihan kiitettävästi, me kun ostellaan kohtuu kalliita pakastelihoja sille, kun ei oo ollut aikaa/mielenkiintoa perehtyä mihinkään esim. Kennelrehuun, mistä varmaan saisi edukkaammin. Meillä tosiaan koira syö lihaa ja itse tehtyä "koirapuuroa", raejuustoa, piimää, koulutusnakkeja, maksalaatikkoo, välillä herkkupaloja.. meneehän niihin joo. Syö myös nappulaa, mutta se iso säkki kestää ikuisuuden eli se on hyvin satunnainen meno.
Meillä ei mee rahaa tupakkaan ja harvemmin alkoholiin, ennen muinoin mies osti satunnaisen kaljapäkkinsä ns. omista rahoista eikä verottanut ruokatiliä. Nyt kun ollaan kaikki samassa katastrofissa, niin vingutetaan kaikki sieltä ruokatililtä ja sitten loppukuusta kattellaan, pitääkö vielä ostaa sit lisää omalta tililtä.. Yleensä se kuun vika viikko onkin vähän sellaista taiteilua, että saatais se raha riittämään. Ja miehen tilipäivä on siis kuun vika, ja yleensä silloin jo syöksytään kauppaan tekemään isot ostokset.. Ruokaa me ostetaan osittain periaatteella "mitä mieli tekee", mutta kyllä me ostetaan punalappuja, vertaillaan kilohintoja, harkitaan monen tavaran kohdalla, jätetään monesti jotain ostamatta, ostetaan tosi harvoin mitään kalliita lihoja, harmillisen harvoin kalaa, kun se on muka niin kallista (vaikka monet broilerijutut taitaa olla suurin piirtein samoissa kilohinnoissa). Ja siis ihan liikaa ostetaan just jotain broilerinfileitä, jotka on kalliita. Varsinkin maustamattomat.
Varmaan viikoittain puhutaan siitä, että pitäisi alkaa tarkemmin katsoa, mitä ostaa ja jättää kaikki turha ostamatta. Mullahan meni esim. vielä viime vuoden puolella ihan törkeitä summia suklaaseen..
Mut ei me siltikään olla vielä millekään säästökuurille alettu, koska ruoka nyt vaan on niin hyvää.
Mut jos mä oikeasti saisin ostaa kaikkea sitä mitä haluan, niin varmaan vielä tuplaantuis toi ruokalasku!
Ostaisin paljon enemmän luomua ja testailisin uusia reseptejä, joihin ostaisin ties mitä aineksia välittämättä yhtään, mitä maksaa.. Ehkä sit vielä joskus sekin on mahdollista..
Mut siis meidän rahat menee asuntoon, autoon ja ruokaan. Oikeastaan mihinkään muuhun ei jää penninlatia. Jos tässä esim. joku sairastuisi tms, niin sit joutuisi jo vähän miettimään varmaan uusiksi lähinnä ton ruokapuolen. Tällä hetkellä me ei todellakaan matkustella, ei osteta vaatteita kuin ihan viimeisessä hädässä, tytön jutut pyritään hankkimaan kirppareilta, ei käydä leffoissa, ei ulkona syömässä.. Ei tehdä niin kuin yhtään mitään. Mies ajaa autolla töihin ja minä möllötän kotona. Ehkä kerran kahdessa kuussa ajellaan mummolaan, josta tulee yhteensä n. 140 kilsaa ylimääräistä ajoa. Noh, mies kyllä harrastaa koiran kanssa ja siihen menee vähän bensaa sekä harrastemaksuja, mutta niitä pystyy talkootyöllä alentamaan. Mutta onhan tää vähän tällaista kituuttamista, mutta siis valintoja, valintoja. Me kyllä pystyttäis hilaamaan ruokakuluja vähän alespäin, mutta ei oo tosiaan vielä ollut motivaatiota. Mun mielestä meillä menee liikaa ruokaan rahaa. Mut onhan ruuan hinta noussut aivan sikana. Monen tuotteen kohdalla oon järkyttynyt, kun muistan vielä mitä ne maksoi joskus vuosi, pari sitten.
Me muuten käydään yleensä Prismassa, mutta nyt oli sittarissa eurolla vaikka mitä ja käytiinkin siellä, niin alle satasella irtosi kolme isoa kassillista ruokaa. Prismasta oltaisiin saatu vain kaksi. Vaihtaisin mielelläni asiakkuuteni sittariin, koska täällä ainakin on sittari minusta laadukkaampi ja monipuolisempi kuin Prisma. Esim. heviosasto oli nyt sittarissa huumaavan hieno! Ja Prismassa se on tappavan tylsä... Ehkä johtuu vain siitä, kun käydään siellä aina? Harmi vaan, että plussasysteemi on aivan täysin paska, mutta bonareista on sentään jotain hyötyä.