els kirjoitti:
Ja se, kenelle rasva säästää rahaa on suhteellinen juttu: valtio ja ruohonjuuri hyötyisivät terveemmistä kansalaisista, mutta niin moni muu hyötyy nykytilanteesta niin paljon enemmän, että lobbausvoima riittää ainakin siihen asti, että ameriikan rasvapallo todella puhkeaa. Ja koska ihmisiä pystyy pitämään elossa hyvin oudoissakin olosuhteissa, siihen voi mennä aikaa paljon enemmän kuin mitä kukaan meistä kuvittelee. Joten pahaa pelkään, että ne kerrallaan pidettävät hautajaiset ovat enimmäkseen loppuun lypsettyä vaalikarjaa vielä pitkään.
Niin että pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne ja nauttikaa elämästä, joka on elämistä varten.
Lääkärien, lääkkeiden ja pelottelujen välttely toki auttaa siinäkin.
Virallinen linja tulee toki olemaan virallinen linja vielä pitkään, mutta olennaisempi kysymys on se, mitä kansalaiset itse tekevät. Karppaajien sekä erilaisten sisarlahkolaisten, kuten sokerin tai viljojen välttelijöiden, määrä kasvaa jatkuvasti ja globaalisti, ja ihmiset vaativat enemmän ruokaa muistuttavaa ravintoa. On täysin mahdollista, että "dyslipidemian" tai diabeteksen virallinen hoito perustuu vielä 19.4.2026 tai '36 typerään ruokavalioon ja oireiden kontrollointiin lääkkeillä. Mutta samaan aikaan on täysin mahdollista, että kyseisten tautien määrä on radikaalisti laskenut ja edelleen laskusuunnassa, kun kansalaiset itse tekevät asioille jotain. Ja yksityisten kansalaisten kyseenalaistaessa lääkitystä ja etsiessä vaihtoehtoisia (tai täydentäviä) hoitoja sillä ei ole mitään väliä, vaikka statiineja edelleen määrättäisiin lapiokaupalla, jos vain joka kymmenes statiinit apteekista hakisi.
Pitää kuitenkin muistaa, että ensin ihminen on terve ja hänestä tulee sairas vasta vuosikymmenten hötöhiilaripommituksen jälkeen. Nuorempana toki nykyään myös, mutta se vaatii kyllä muutakin kuin ruisleipää ja rasvatonta maitoa. Ensisijainen porras ei siis ole lääketehdas, vaan ruokakauppa ja lounasravintola. Nuo joutuvat ottamaan huomioon kysynnän ja vastaamaan siihen tarjonnalla. Tästä esimerkkinä ei muutama vuosi sitten ollut Pirkka täysmaitoa, vaan K-supermarketin halvin (ja ainoa) oli Valio, joka maksoi 1,75. Nyt siellä on Pirkkaa, vapaata lehmää, luomua, vanhanaikaista ja niin edelleen. Lääketehtaat voivat kenties ohjailla, millaista hoitoa verovaroilla on tarjolla, mutta ne eivät voi pitää ihmisiä ostamasta terveellistä ruokaa. Virallisterveelliset voivat ohjailla laitosruokaa, mutta sielläkin on ongelma, jos ruuat jäävät syömättä ja kaikki syövät eväitä tai muualla kuin laitoksessa.
Joskus unohtuu, että ihmiset kuitenkin ovat mieluummin terveitä kuin sairaita ja "hyvässä" hoidossa.