Perinteiset ghee ja kooskosrasva olivat terveellisiä, mutta nykyisin ravintorasvana Etelä-Intiassa käytetään yleensä öljyä.
Ruoka on vähärasvaista mm. siksi, että se valmistetaan usein keittämällä tai höyrystämällä. Vähärasvaisuudesta seuraa tietenkin se, että verensokeria ja inskoja nostavien makrojen osuus on suuri. Tämä on omiaan aiheuttamaan insuliiniresistenssiä ja diabetesta. Halpojen öljyjen runsaat omegakuutoset vielä pahentavat asiaa.
Diabeteksen järkyttävä yleisyys Intiassa osoittaa, ettei kasvissyönti, jota valtamedia ja valtio (VRN) meille tuputtavat, todellakaan ole mikään terveyden tae. Wiki:
Lainaa:
Uskonnoista intialaiseen ruokaan vaikuttavat eniten hindulaisuus ja islam. Hindulaisuus kieltää naudanlihan syönnin, ja Intian eteläosien sekä Gujaratin hindut noudattavat tiukkaa kasvisruokavaliota.[1] Vuonna 2006 intialaisista oli kasvissyöjiä tai laktovegetaristeja 31 prosenttia ja lakto-ovo-vegetaristeja 9 prosenttia, naiset ja iäkkäät useammin kuin miehet ja nuoret. Uskonnollisista hinduista kasvissyöjiä oli 43 prosenttia ja sekulaareista 28 prosenttia.[2][3] Islam kieltää muslimeilta sianlihan.[1]
Monissa Intian osavaltioissa naudanlihan käyttö ravinnoksi on laitonta. Maaliskuussa 2015 kieltolaki astui voimaan Maharashtran osavaltiossa, ja hindunationalistinen BJP-puolue pyrkii levittämään kiellon koko Intian alueelle. Intiassa teurastajat ovat pääasiassa muslimeja, ja kielto vaikuttaa heidän elinkeinoonsa kielteisesti.[4]