Lainaa:
Moni luulee olevansa sokerikoukussa, vaikka totuus on toinen – Asiantuntija kertoo, miten herkuttelun saa aisoihin
Juttu on osa Minä väitän -sarjaa, jossa yksi asiantuntija kertoo näkemyksensä jostakin omaan alaansa liittyvästä kiinnostavasta aiheesta.
Syömisen psykologiaan erikoistunut, Laillistettu ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen:
”Jos asiakkaani kokee, että hän on sokerikoukussa, asia on hänelle totta, vaikka fysiologista sokeririippuvuutta ei ole suoranaisesti todistettu olevan olemassakaan. Silloin lähdetään tutkimaan, mistä se johtuu.
Taustalla voi olla henkistä koukkua, tunnesyömistä tai makuaisti, joka on kehittynyt makealle persoksi.
En pidä herkuttelua koskaan ongelmana. Herkuttelun ongelmallisuuteen kiinnitetään liikaa huomiota, ja vallalla on haitallinen ajatus siitä, että herkuttelija on heikko ihminen tai ihmisarvoltaan huonompi.
On traagista, että herkuttelu aiheuttaa niin monelle joko fyysistä pahaa oloa tai sitten vähintään huonoa omaatuntoa. Herkuttelun pitäisi olla 125-prosenttista nautintoa.
Toimimme ruoan kanssa usein aivottomasti eli tiedostamatta ja automaattisesti, aivan kuten eläimet, ja sen takia herkuttelukin voi automatisoitua nopeasti.
Emme usein pysähdy miettimään, tekeekö meidän oikeasti mieli herkkuja vai syömmekö niitä siksi, koska muutkin syövät tai siksi, että herkuttelusta on muodostunut vahva tapa.
Syömme usein muiden mukana ja samalla tavalla, koska olemme laumaeläimiä, emmekä halua joutua silmätikuksi.
Kyläillessä on tapana maistaa kaikkia seitsemää sorttia, jotka läheinen on laittanut kahvipöytään tarjolle ikään kuin rakkauden ja hellyyden osoituksena. Haluamme silloin osoittaa arvostusta ja kiitosta sekä miellyttää herkkujen tarjoajaa. Harvemmin kyse on siitä, että kieltäytyessä varsinaisesti loukkaisimme toista, vaikka itse niin ajattelisimmekin.
Ja jos työpaikalla on esimerkiksi aina kello puoli kolme karkkia tarjolla, aivot oppivat nopeasti virittymään samaan aikaan siihen, että kohta herkkua saa. Tällöin mielihalu vahvistuu ja vahvistuu, ja monelle tulee tunne, ettei vain voi itselleen mitään.
Yleensä ei ole järkevää puuttua herkutteluun, vaan siihen, miksi herkkuja tekee mieli. Usein makeanhimon taustalla on nälkä, mikä on helppo testata.
Riittää, kun kiinnittää muutaman päivän huomiota siihen, että syö säännöllisesti ja riittävän kokoisia aterioita, vaikka ei tekisikään mieli. Näin siksi, että jatkuva herkkujen syönti nälkään on voinut sekoittaa elimistön normaalit nälkäsignaalit.
Samalla kannattaa pitää päiväkirjaa siitä, kehittyykö iltaa kohden sellainen nälkä, että tekee mieli tyhjennellä kaappeja. Tämä on aika kiitollista hommaa siinä mielessä, että ei usein kestä kuin päivä tai pari tiedostaa, kuinka paljon ruokaa on riittävästi pitämään makeanhimon ja mielihalut loitolla.
Himo ei synny kuitenkaan pelkästä energiavajeesta. Esimerkiksi silmien kautta tuleva informaatio vaikuttaa vahvasti. Tätä käytetään hyväksi esimerkiksi mainoksilla, jotka virittävät aivot viestimään, että nyt sinun tekee mieli pullaa tai jäätelöä.
Jos herkkuja syödään kuin leipää tai herkuttelu on totuttu suorite, tulee helposti syötyä liikaa. Siksi kannattaa harjoitella tietoista herkuttelua käyttämällä hyväksi kaikkia aisteja.
Makuaisti on sellainen, että se kyllääntyy yhteen makuun aika helposti. Jos syö pelkkää Fazerin Sinistä ja keskittyy makuun tietoisesti, yleensä muutama pala riittää viemään mielihalun pois.
Kyllääntymistä ei kuitenkaan välttämättä tule, jos syö erimakuisia tai suutuntumaltaan erilaisia herkkuja. Esimerkiksi sipsien syömisessä monelle miellyttävää ei ole niinkään maku, vaan korviin kuuluva rouske. Joku tykkää syödä viinikumeja jäystämisen suutuntuman takia.
Koska sekoitekarkkipusseissa on montaa makua ja suutuntumaa, kyllääntymisen tunnetta ei tule ja mielihalu ei lakkaa. Tämän takia neuvon usein ostamaan vain yhtä lajia ja makua olevia herkkuja ja tekemään tietoisen harjoituksen niillä.
Tietoisella herkuttelulla voi hakea pistettä, jonka jälkeen tavara ei enää maistukaan oikein millekään. Sitten opetellaan keskeyttämään herkuttelu ja heittämään loput roskiin.
Karkkien heittäminen roskiin ottaa päähän niin paljon, että yleensä kerrasta oppii hahmottamaan, miten omat mielihalu- ja kylläisyysmekanismit toimivat, ja seuraavalla kerralla osaa ostaa oikean määrän.
Joka kerta herkkuja syödessä ei ole tarpeen vain istua ja fiilistellä niitä. Harjoittelu auttaa kuitenkin sohvalle rojahtaessa hahmottamaan, milloin herkuttelu kannattaa lopettaa ennen kuin tulee fyysisesti paha olo.
Mielestäni jokaisen tulisi herkutella juuri tasan tarkkaan niin kuin itse haluaa. Pitäisi kuitenkin pysähtyä miettimään, mikä herkku tuo itselle aitoa ja hyvää nautintoa.
Moni palkitsee itseään herkuilla. Periaatteessa siinä ei ole mitään pahaa, jos sen tekee pienellä herkulla tunnin lenkin jälkeen. Mutta se on hälyttävää, jos itselleen ei salli herkkuja ollenkaan ilman, että on suorittanut jotain tai tehnyt jotain äärimmäisen epämiellyttävää.
Ylipäätään aina, kun syömiseen tulee mukaan sääntöjä, mennään huonoon suuntaan.
Jotkut asettavat itselleen esimerkiksi säännön, että karkkipussista saa syödä vain puolet. Tällöin keskittyy sääntöihin, eikä itse herkutteluun.
Jo sääntö-sana sisältää negatiivisuutta, ja kaikki negatiivinen pitäisi saada syömisestä ja herkuttelusta pois.
Ihminen syö kahteen tarpeeseen, energian saantiin ja nautinnon hakemiseen. Jälkimmäistä ei tule koskaan väheksyä. Sen, mikä kullekin on herkku, jokainen määrittelee itse.”
Olkoon vaikka täällä. Hesarista, täältä
https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006582976.htmlLuonnollisesti kun joku sanoo "laillistettu ravitsemusterapeutti", poistan varmistimen. Juttu sinänsä syyllistyy jo virheelliseen otsikointiin: itse jutussa ei pahemmin puhuta sokeririippuvuudesta. Mitä tarkoittaa ylipäätään fysiologinen riippuvuus? Kyllä minun tietääkseni sokeri aiheuttaa runsaasti ja jatkuvasti käytettynä dopamiiniresistenssiä, ja ruumis tulee eksogeenisestä dopamiinista riippuvaiseksi - paluu normaaliin endogeeniseen dopamiinitasoon ja dopamiinisensitiivisyyteen vie aikaa ja aiheuttaa vieroitusoireita. Minusta se tarkoittaa fysiologista riippuvuutta.
Rivien välissä taitaa lukea, että sokeririippuvuus on psykologista, niin kuin enimmäkseen varmaan onkin. Samalla se tietysti tarkoittaa, että sokeririippuvuus on olemassa. Ja ihan varmasti onkin, sillä sokeriin liittyy obsessiivista käytöstä. Kukaan ei kiistä esimerkiksi peliriippuvuutta, vaikka fysiologista riippuvuutta pelaamiseen ei voi edes syntyä.
Mitä taas tulee siihen, ettei pitäisi asettaa sääntöjä tai olla ehdoton, niin ei se huono aloitus ole. Miltä elämä tuntuu ilman sokeria? Aluksi varmaan haastavalta, mutta kyllä siihen tottuu. Alkoholistikin voi oppia juomaan kohtuudella, mutta on aivan väärä lähestymistapa jatkaa juomista ja yrittää sinä aikana löytää tasapainoa siihen. Sokerinkin kohdalla esimerkiksi alkukompuroinnin jälkeen voi olla fiilis, ettei tee edes mieli enää. On kivaa, kun tuntuu paremmalta, ajatus kulkee, iho paranee ja kilot karisevat. Yllättäen pitkä ja terve elämä, jatkuvasti miellyttävä olo ja energia puuhastella kaikenlaista alkavatkin tuntua karkkia merkityksellisemmiltä. Ja ehkä jonkin ajan kuluttua voi ehkä kokeilla, miltä tuntuu
herkutella, syödä jotain todella hyvää piittaamatta sen sokereista, koska sokeri ei aiheuta enää mitään pahaa elämässä.
Tuo kuitenkin on vähän kumma asenne, että pitää herkutella ja tehdä se nimenomaan sokerilla tai jollain muulla roskalla. Aika moni ihminen on vallan tyytyväinen elämäänsä ilman mitään "herkkuja": mielihyvää voi saada vaikka luonnossa kävelemisestä, musiikista tai lukemisesta, eikä siihen tarvita jotain teollista sokeripötkylää tuomaan nautintoa. Päinvastoin jos mielihyvää haetaan sokerista, jää se kaikki muu pienemmälle huomiolle. Ja toisaalta jos mielihyvä pitää saada suun kautta, niin saahan sen vaikka nuotiolla paistetusta makkarasta pitkän patikoinnin jälkeen tai maukkaasta illallisesta hyvässä seurassa. Ei herkuttelua pidä ansaita, se on totta, silloin siihen muodostuu kiero suhde, mutta ei elämä köyhäksi jää, jos kotona ahmitut teolliset sokerimoskat jättää pois. Maistuu se synttärikakku ja pienen käsityöpuodin jäätelökin paremmalta.
els kirjoitti:
Siinä olen vielä hiukan samoilla linjoilla kanssasi, että pienet määrät myrkkyä ovat helppo homma maksalle, kunhan muu on kunnossa. Pitää vain valita ja pysyä siinä (ja joo, jätän itse kunkin arvattavaksi, mikä minun valintani on, fruktoosin ja vehnäjauhon sijaan : ) ). Mutta tuo juttu ei puhunut karpeista vaan ihan tavan ihmisistä jotka syövät ainakin 50% kaloreistaan hiilareina, ja joiden päiväsyömiset jakaantuvat monenmoneen pikkumaistiin päivässä.
Lainaa:
En ole toistaiseksi onnistunut kohtaamaan tutkimusta, jonka perusteella sokeri olisi jotenkin syytä nostaa metabolisesti erityiseen tikunnokkaan.
Noh, peter on tuonut esille jo montakin hiiritutkimusta (toki hiiriä, ei ihmisiä) joissa joko hyvin valitut tyydyttämättömät rasvat tai vain 10% sokerilisä runsasrasvaisella sapuskalla onnistuvat tuottamaan hiirille metaboliset ongelmat. 10% sokeria on vain 5% fruktoosia (glukoosi kun on glukoosia) eli määrän ei ole tarvinnut olla edes kovin iso. Hiiret on hiiriä mutta koska tuon voi tehdä niille....
Minäkin suosin sokerini fermentoituna
Tykkään lähestyä asiaa niin, että jos jossain syödään paljon sokeria jotakuinkin kokonaan ilman metabolisia ongelmia, niin sitten ongelma ei ole täsmällisesti sokerissa, vaan jossain muualla. Ehkä sokerissa yhdistettynä johonkin muuhun tai sitten ei ensinkään sokerissa. Tällä hetkellä kuvittelen, että se on sekä että. Sokeria voi nykyään syödä TODELLA paljon, jopa 50E% ei ole edes kovin vaikeaa (satunnaisesti, jatkuvasti se vaatisi jo omistautumista, mutta puolet siitä ei ole mitenkään vaikeaa edes jatkuvasti). Ilmankin sokeria mässäily onnistuu, kuten myös jatkuva napostelu. Tämä "syö koko ajan jotain ja välillä aivan liikaa" on myös aika hyvä ehdokas elintasosairauksien syyksi, sokerilla tai ilman.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
