Keinotekoinen rasvaton ruoka tarvitsee sokerin lisäksi myös monia kemikaaleja. Keskeisin ruuan höystäjä on natriumglutamaatti, jonka ruokateollisuuden kanssa läheisissä suhteissa olevat professorit tuon tuostakin todistelevat olevan vailla haittoja.
Professori Marina Heinonen Helsingin elintarvike- ja ympäristötieteen laitokselta antaa natriumglutamaatille puhtaat paperit. Heinonen on väitellyt ruokakemian alalta. Hän ei ole lääkäri. Voi vain ihmetellä, mistä hän moisen tiedon on kaivanut, sillä hiljattain
JAMA:ssa julkaistun artikkelin mukaan mikään puolueeton taho ei ole tutkinut niitä tuhansia sallittuja lisäaineita, joille väestö on altistettu. Ainoat tutkimukset ovat peräisin ruokateollisuudelta. Heinonen on myös
EFSA:n tieteellinen asiantuntija, tuon järjestön jonka
puolueettomuutta on vahvasti epäilty ja joka taannoin totesi, että myös aspartaami on vailla haittoja. Heinonen perustelee glutamaatin käyttöä sillä, että se vähentää suolan käyttöä jopa 30 %. Maan koko agronomikuoro huutaa kuorossa, että hyvä, hyvä, mutta mistä tuo 30 % tulee? Ruokateollisuudelta vai onko Heinonen itse tutkinut asian? Kaiken lisäksi suolan vaaroja on runsaasti liioiteltu. Tässä, jos missään, ajetaan ruokateollisuuden asiaa ohi ihmisten. Nyt käydään vimmattua taistelua ihmisten sieluista, sillä roskaruuan sokerilisät tullaan kieltämään ja tilalle tarvitaan sitten muuta, jolla ala-arvoinen rehu menisi kaupaksi.
Aspartaamista sen verran, että hiljattain julkaistun
tutkimuksen mukaan aspartaamilla makeutetut juomat lisäsivät naisilla sydänkuoleman riskiä 30 % ja kokonaiskuolleisuutta 50 % verrattuna niihin, jotka eivät käytä noita juomia lainkaan. EFSA ei ilmeisesti tiedä asiasta mitään.
Diabetestutkija Kate Kollison ajattelee asioita ihmisten tasolta. Hän on tehnyt mielenkiintoisia eläinkokeita roskaruualla, jolla tarkoitan sitä ruokakombinaatiota, jota väestö näyttää syövän pääsääntöisesti. Kyse on kasviperäisissä transrasvoissa keitetystä ja aspartaamilla ja glutamaatilla höystetystä ruuasta. Kollison on tutkinut, mitä tämä kombinaatio saa aikaan. Aspartaami-glutamaatti -
yhdistelmä sekoittaa koko rasva-aineenvaihdunnan, lihottaa ja altistaa diabetekselle. Glutamaatti-transrasva
yhdistelmä sellaisenaan ilman aspartaamia aiheuttaa tulehdusta niin elimistössä kuin maksassakin, lihottaa ja aiheuttaa soluvaurioita. Kollison raapii vasta pintaa, mutta ei ole ihme, että ihmiset sairastuvat etenkin, kun suositukset tulevat agronomeilta. Löysin myös
tutkimuksen, jossa todetaan, että odottavan äidin aspartaami-glutamaatti -kombinaatio altistaa lapsen diabetekselle. Tutkimuksen mukaan glutamaatti ja aspartaami vahvistavat toistensa vaikutuksia.