Makarios kirjoitti:
thimari kirjoitti:
Harkin mukaan suomalaisella ruoalla on kolme vahvuutta. Ne ovat suomalaisten kehittämät terveelliset ja hyvinvointia lisäävät tuotteet, ruoan hyvä maku sekä mielikuva rehdisti valmistetuista elintarvikkeista.
Harkin mainostama hyvänmakuisuus on totta vie makuasia, ja mielikuva rehtiydestä ei tämän maan rajojen ulkopuolella pitkälle kanna, tuskin on kuultukaan moisesta väittämästä (joka on kaiken lisäksi epätosi).
Jatkaakseni samaa teemaa omien tunteiden hieman rauhoituttua, tuosta rehtiydestä on pakko sanoa, että siihen ei pidemmän päälle riitä pelkkä mielikuva, vaan on pakko olla rehti ihan oikeastikin.
Ensiksi haluaisin rehdin vastauksen siihen, miksi joudun ostamaan sveitsiläistä jäätelöä, jos haluan jäätelöni ilman epäillyttäviä rasvoja ja E-koodeja, jotka myös ovat jotain rasvahappoja.
Toisekseen haluaisin rehdin vastauksen siihen, miksi luomuilun ollessa yksi keskeinen menesystekijä luomukerma muutetaan iskukuumennetuksi ja hylatuksi "kermatuotteeksi" jossa kaiken lisäksi on karrageeni. Onko sitä rehtiä nimittää luomuksi?
Toivon vilpittömästi, että Suomessa ylipäätään myydään voita vielä silloin, kun minä olen puupalttoonkatseluiässä.