karppaus.infon arkistoitu foorumi
http://karppi.ninja/forum/

Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen!
http://karppi.ninja/forum/viewtopic.php?f=36&t=29790
Sivu 1/2

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-30 14:12:59 ]
Viestin otsikko:  Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen!

Ajelin aamusella autolla töihin ja kuuntelin radio-ohjelmaa.
Ekaksi uutisissa kerrottiin, että KTL kannattaa varoituslappujen kiinnittämistä mietoihin alkoholijuomiin (mm. punaviini). Myös alkoholin syöpää lisäävästä riskistä tullee em. pulloihin maininta.
Sitten kaksi radiotoimittajaa päivittelivät menossa olevan kunto- ja laihdutuskuurinsa vaikeutta ja sitä, että on koko ajan nälkä. Kertoivat, että ovat jättäneet kaikki rasvaiset kalat ruokavaliosta pois eikä leivänkään päälle enää laiteta ollenkaan rasvaa. Muista ruoka-aineista ei sitten ollutkaan puhetta. :?
Punaviini, hiilarit ja rasvat kuuluvat varmaankin ihan eri asioihin (itse olen viinifriikki, jota ilman on vaikeaa kuvitella edes karppaavansa!), mutta pelottaa, että jos kohta maitotölkissäkin varoitellaan maidon sisältämän rasvan lisäävän sydän- ja verisuonisairauksia.
Mihin ihmeeseen tää maailma onkaan menossa? :shock:

Julkaisija:  KristiinaK [ 2007-08-30 17:35:37 ]
Viestin otsikko: 

:shock: No just joo... :evil:

Julkaisija:  Perenna [ 2007-08-31 04:55:59 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

Harjus kirjoitti:
Kertoivat, että ovat jättäneet kaikki rasvaiset kalat ruokavaliosta pois eikä leivänkään päälle enää laiteta ollenkaan rasvaa.

Mulla on se muistikuva virallisvalistuksesta, että senkin mukaan nimenomaan rasvaisia kaloja on hyvä syödä juuri sen rasvan takia. Siis että virallisestikin sanotaan että on parempi että saa rasvaisten kalojen rasvaa kuin että on ilman sitä rasvaa. Mitäs dieettiä ne toimittajat oikein noudattivat? Eikös joku Very Low Calory Diet vai miten se nyt oli, jossa voisin kuvitella luovuttavan kalankin rasvasta, ole niin ekstreemidieetti että ei kai SITÄ nyt sentään virallisetkaan valista noudattamaan?

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 06:36:19 ]
Viestin otsikko: 

Sitä itsekkin ihmettelin. En ole heidän kampanjansa sen kummemmin seurannut, joten en tiedä, mistä tietonsa hankkivat. Musta tuo vaan osoittaa sen, että hyvin on ihmisiin juurtunut virallisterveellinen käsitys siitä, että rasva kuin rasva lihottaa ja on aina pahaksi ihmiselle. :?

Julkaisija:  ~Weera~ [ 2007-08-31 08:31:07 ]
Viestin otsikko: 

Tota mä en tajua, kun pitää alkaa pulloihin kiinnittää varoitustekstejä, ja pelottelemaan syövällä ym. Jos syöpä tai muu kuolemantauti tulee, niin sit se on tullakseen. Et sä siihen itse voi kauheasti vaikuttaa. Se on Se Kohtalo !
Ja en ymmärrä, miksi täytyy alkoholin hintaa taas korottaa. Hinnan nostaminen ei todellakaan vaikuta siihen kuinka paljon sitä kulutetaan. Se joka sen pullon haluaa, se ostaa sen hinnalla millä hyvänsä. Naurettavaa, ja pikkusieluisten ihmisten kehittämää holhoamista.
On taas Hyssälä varmaan ollut asialla !!! Kuka pöljä senkin on sinne äänestänyt ??? :smt017

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 09:26:21 ]
Viestin otsikko:  Kuka nyt Hyssälää...

veera45 kirjoitti:
On taas Hyssälä varmaan ollut asialla !!! Kuka pöljä senkin on sinne äänestänyt ???[/color] :smt017

En ainaskaan minä! :?

Julkaisija:  chiman [ 2007-08-31 09:33:02 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

Perenna kirjoitti:
Harjus kirjoitti:
Kertoivat, että ovat jättäneet kaikki rasvaiset kalat ruokavaliosta pois eikä leivänkään päälle enää laiteta ollenkaan rasvaa.

Mulla on se muistikuva virallisvalistuksesta, että senkin mukaan nimenomaan rasvaisia kaloja on hyvä syödä juuri sen rasvan takia. Siis että virallisestikin sanotaan että on parempi että saa rasvaisten kalojen rasvaa kuin että on ilman sitä rasvaa.

Rasvaisia kaloja ei kehoteta syömään, valitettavasti. Tarkasti lukiessa huomaa, että niiden syönti jätetään kieltämättä. Virallisissa ravitsemussuosituksissa sanotaan mm. näin:

Lainaa:
Kalaa pari-kolme kertaa viikossa, lihaa vähärasvaisena

Kalaa tulisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Elintarvikevirasto on antanut eräille erityisryhmille rajoituksia joidenkin kalalajien syönnistä. Liha ja kala on hyvä kypsentää ilman rasvaa, kermaa ja leivitystä. Lihan näkyvä rasva sekä broilerin nahka kannattaa poistaa ennen syöntiä. Päivittäiseen käyttöön suositellaan vähärasvaista lihaa ( 7 %), täyslihavalmisteita ( 4 % rasvaa, 1,6 % suolaa) sekä vähärasvaisia ( 12 %) ja -suolaisia ( 1,2 %) leikkele- ja ruokamakkaroita. Rasvaista lihaa ja lihavalmisteita sekä runsassuolaisia liha- ja kalavalmisteita on parempi syödä vain harvoin.

Lihasta, kalasta ja kananmunasta saadaan runsaasti hyvälaatuista proteiinia sekä A- ja B-vitamiineja. Kala on erittäin tärkeä D-vitamiinin lähde. Liha ja sisäelimet sekä kala sisältävät hyvin imeytyvää rautaa. Lihan rasvakoostumus vaihtelee eläinlajin mukaan. Pehmeintä rasva on kalassa.

Tuota lainausta seuraavassa Rasvat näkyviksi ja pehmeiksi -kappaleessa ei mainita sanallakaan kalan rasvoja. Siinä moititaan kovia rasvoja ja kehutaan sekä kasviöljyjä että margariineja.

Lähde: http://wwwb.mmm.fi/ravitsemusneuvottelu ... 98_lyh.htm PDF, s. 38-39

Lisäys: Sivulla 19 suomalaisten rasvan saannista puhuttaessa löytyy lause: "Monityydyttymättömien rasvahappojen tärkeimmät lähteet ovat kasviöljyt, erityisesti rypsiöljy sekä kasvirasvalevitteet." - Eläinrasvoja paheksutaan niin kovasti, ettei edes kalan rasvojen hyödyllisyydestä haluta sanoa mitään. Mielestäni tuo on suorastaan hämmästyttävää, vaikka onhan tätä nähty.

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 10:05:09 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

chiman kirjoitti:

Nyt mä olen niin järkyttynyt, että en edes pysty oikein ajattelemaan. En ole koskaan aikaisemmin ollut kovin kiinnostunut perehtymään noihin virallisiin. Kyllä pillerikaupan on oltava tosi kannattava bisnes, kun rasvaista kalaa ei pitäis syödä, mutta omegakolmosia pitäis jostakin saada. 8-[

Julkaisija:  JariJ [ 2007-08-31 10:09:07 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

Perenna kirjoitti:
Mitäs dieettiä ne toimittajat oikein noudattivat?

Varmaan jotakin ihmedieettiä, jossa rajoitetaan kokonaan tiettyjen ruokien syöntiä. :)

Mutta vakavasti, toimittajilta ei kannata hirveästi asiantuntemusta olettaa. Sen sijaan pahempi on, jos asiantuntijatkaan eivät tunne joitakin asioita.

Julkaisija:  els [ 2007-08-31 10:11:06 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

Harjus kirjoitti:
Kyllä pillerikaupan on oltava tosi kannattava bisnes, kun rasvaista kalaa ei pitäis syödä, mutta omegakolmosia pitäis jostakin saada. 8-[

No mutta onhan se! Näkeehän sen jo sähköpostin hämärätarjonnasta, että nappikauppa voittaa kirkkaasti vaikkapa viinakaupan, tyttökaupan ja uhkapelin :wink:

Julkaisija:  hillapuuri [ 2007-08-31 10:11:16 ]
Viestin otsikko: 

Mulla on vain sellainen muistikuva ajalta ennen karppausta, että rasvaiseen kalaan sanottiin ympäristömyrkkyjen kertyvän helpommin, ja siksi se oli epäsuotavaa...

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 10:12:53 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

JariJ kirjoitti:
Mutta vakavasti, toimittajilta ei kannata hirveästi asiantuntemusta olettaa. Sen sijaan pahempi on, jos asiantuntijatkaan eivät tunne joitakin asioita.

Totta. Eikä radiotoimittajien yksittäisiin sanoihin sais puuttua - eiväthän ne raukat voi ihan jokaista lausettaan etukäteen harkita. :)

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 10:20:51 ]
Viestin otsikko: 

hillapuuri kirjoitti:
Mulla on vain sellainen muistikuva ajalta ennen karppausta, että rasvaiseen kalaan sanottiin ympäristömyrkkyjen kertyvän helpommin, ja siksi se oli epäsuotavaa...

Eilen uutisoitiin siitä, että haukea eivät raskaana olevat saisi syödä ollenkaan. Siihen kerääntyy raskasmetalleja. Hauki kun on kannibaali petokala, jos syö ihan mitä vaan. :shock:

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 10:24:55 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

els kirjoitti:
Harjus kirjoitti:
Kyllä pillerikaupan on oltava tosi kannattava bisnes, kun rasvaista kalaa ei pitäis syödä, mutta omegakolmosia pitäis jostakin saada. 8-[

No mutta onhan se! Näkeehän sen jo sähköpostin hämärätarjonnasta, että nappikauppa voittaa kirkkaasti vaikkapa viinakaupan, tyttökaupan ja uhkapelin :wink:

Joo. Elämää on tullut katseltua enemmän vaaleanpunaisten lasien läpi. Tiedän, varsin hyvin, millainen talo Tri Tolosella on Espanjassa. Häntä nyt en kumminkaan kokonaan mollaisi, kun on kumminkin karppaukseen kallellaan. :)

Julkaisija:  els [ 2007-08-31 10:36:06 ]
Viestin otsikko: 

^^ Äh, Tolonen on öljyineen ja taloineenkin vain pikkunysvääjä, kuten muutkin pikkuyrittäjät. Tiesitkö, ettei jenkkilöissä virallisestti puhuttu edes kalaöljyn eduista ennenkuin ihan äskettäin, vaikka Italiassa sitä on käytetty vaikkapa sydänkohtausten jälkilääkitykseen jo vuosia. (Miksikö? Hyvää lobbausta tietty: kalaöljy on muiden luonnontuotteitten tapaan huono bisness - koska siihen ei saa patenttia, jää tien auki jopa kilpailulle - toisin kuin täsmälääkkeissä...)

Ajattelin lähinnä tuotteita, joihin verrattuna Viagrakin kalpenee 8)
Tuottavin niistä on Simvastatin, ja toinen tosi hyvä oli joku diabeteslääke.
Ja näiden kummankin kulutusta saa oikein mukavasti lisättyä nykyisillä suosituksilla,
joissa varoitellaan rasvaisesesta kalasta mutta kehutaan kokojyvävälipalakeksejä ja rasvattomia täsmäjogurtteja.

Julkaisija:  Oilimarjatta [ 2007-08-31 11:07:52 ]
Viestin otsikko: 

veera45 kirjoitti:
Tota mä en tajua, kun pitää alkaa pulloihin kiinnittää varoitustekstejä, ja pelottelemaan syövällä ym. Jos syöpä tai muu kuolemantauti tulee, niin sit se on tullakseen. Et sä siihen itse voi kauheasti vaikuttaa. Se on Se Kohtalo !

Radiossa KTL:n nimeltä mainitsematon johtaja sanoi, että mietojen alkoholijuomien merkkaamninen tehdään kuten Ameriikassa.
Musta on niin kertakaikkisen ällöttävää, että suomalaiset aina ottavat mallia jenkeistä. Ja näissä virallisterveellisissä asioissa mikään ei ole niin palvottu kuin AMA American medical Association. Mitä ne tekee, kopioidaan se heti meille Suomeen. :evil:

Julkaisija:  Perenna [ 2007-08-31 11:28:18 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

chiman kirjoitti:
Rasvaisia kaloja ei kehoteta syömään, valitettavasti. Tarkasti lukiessa huomaa, että niiden syönti jätetään kieltämättä. Virallisissa ravitsemussuosituksissa sanotaan mm. näin:

Lainaa:
Kalaa pari-kolme kertaa viikossa, lihaa vähärasvaisena

Kalaa tulisi syödä ainakin kaksi kertaa viikossa eri kalalajeja vaihdellen. Elintarvikevirasto on antanut eräille erityisryhmille rajoituksia joidenkin kalalajien syönnistä. Liha ja kala on hyvä kypsentää ilman rasvaa, kermaa ja leivitystä. Lihan näkyvä rasva sekä broilerin nahka kannattaa poistaa ennen syöntiä. Päivittäiseen käyttöön suositellaan vähärasvaista lihaa ( 7 %), täyslihavalmisteita ( 4 % rasvaa, 1,6 % suolaa) sekä vähärasvaisia ( 12 %) ja -suolaisia ( 1,2 %) leikkele- ja ruokamakkaroita. Rasvaista lihaa ja lihavalmisteita sekä runsassuolaisia liha- ja kalavalmisteita on parempi syödä vain harvoin.

Lihasta, kalasta ja kananmunasta saadaan runsaasti hyvälaatuista proteiinia sekä A- ja B-vitamiineja. Kala on erittäin tärkeä D-vitamiinin lähde. Liha ja sisäelimet sekä kala sisältävät hyvin imeytyvää rautaa. Lihan rasvakoostumus vaihtelee eläinlajin mukaan. Pehmeintä rasva on kalassa.

Tuota lainausta seuraavassa Rasvat näkyviksi ja pehmeiksi -kappaleessa ei mainita sanallakaan kalan rasvoja. Siinä moititaan kovia rasvoja ja kehutaan sekä kasviöljyjä että margariineja.

Lähde: http://wwwb.mmm.fi/ravitsemusneuvottelu ... 98_lyh.htm PDF, s. 38-39

Lisäys: Sivulla 19 suomalaisten rasvan saannista puhuttaessa löytyy lause: "Monityydyttymättömien rasvahappojen tärkeimmät lähteet ovat kasviöljyt, erityisesti rypsiöljy sekä kasvirasvalevitteet." - Eläinrasvoja paheksutaan niin kovasti, ettei edes kalan rasvojen hyödyllisyydestä haluta sanoa mitään. Mielestäni tuo on suorastaan hämmästyttävää, vaikka onhan tätä nähty.

Yhtä järkyttynyt olen kuin Harjus. Mutta voisin vaikka vannoa että olen kuullut jonkun virallisvalistajan sanovan telkkarissa että rasvaiset kalat ovat hyväksi, tai lukenut jostain haastattelujutusta valistajan niin sanoneen. Mun täytyy uskoa niin, muuten tulee mieleen kaikenlaista kansalaistottelemattomuutta. :twisted:

Julkaisija:  els [ 2007-08-31 11:49:41 ]
Viestin otsikko:  Re: Päivän virallisterveellinen valistuskiintiö tuli täyteen

Perenna kirjoitti:
Yhtä järkyttynyt olen kuin Harjus. Mutta voisin vaikka vannoa että olen kuullut jonkun virallisvalistajan sanovan telkkarissa että rasvaiset kalat ovat hyväksi, tai lukenut jostain haastattelujutusta valistajan niin sanoneen. Mun täytyy uskoa niin, muuten tulee mieleen kaikenlaista kansalaistottelemattomuutta. :twisted:

Tuota noin... ... uskoa saa toki mihin vain.
Ja yksittäinen ravitsemuksen asiantuntija saattaa sanoa mitä vain.

Mutta VRN on se tämän alan virallisin tietolähde ja ylin neuvoa-antava elin ruokvalioasioissa. Siis Suomessa.

Julkaisija:  funkkari [ 2007-08-31 15:15:32 ]
Viestin otsikko: 

Harjus kirjoitti:
hillapuuri kirjoitti:
Mulla on vain sellainen muistikuva ajalta ennen karppausta, että rasvaiseen kalaan sanottiin ympäristömyrkkyjen kertyvän helpommin, ja siksi se oli epäsuotavaa...

Eilen uutisoitiin siitä, että haukea eivät raskaana olevat saisi syödä ollenkaan. Siihen kerääntyy raskasmetalleja. Hauki kun on kannibaali petokala, jos syö ihan mitä vaan. :shock:

Ongelmaksi koituvat lähinnä isot petokalat, ja niistäkin ne, jotka asuvat likaisissa vesistöissä. Näitä ongelmakaloja ovat lähinnä järvivesien ahven, hauki ja kuha. Itämeren iso silakka ja lohi voivat olla myös epäpuhtaita.

Sen sijaan pienemmät kalat, jotka eivät ole yhtä korkealla ravintoketjussa, ovat syötäviä, eikä ongelmaa ilmene myöskään niissä kaloissa, jotka ovat puhtaammilta vesiltä peräisin.

Hyöty-haitta suhde saattaa kuin saattaakin esim. haukea syömällä olla aika huono. Runsas elohopeapitoisuus (ja elohopeapitoisten kalojen syönti) voi nimittäin hyvinkin lisätä sydän- ja verisuonitautikuolemanriskiä omega-3-rasvahapoista huolimatta.

Ei ole kuitenkaan syytä unohtaa, että maailmassa on muitakin kaloja kuin Itämeren lohi ja sisävesien hauki. :wink:

Julkaisija:  funkkari [ 2007-08-31 15:25:09 ]
Viestin otsikko: 

Ravitsemussuosituksia kommentoidakseni, pitää muistuttaa, että rasvaisen kalan syöntisuositus 1 - 2 kertaa viikossa on laadittu D-vitamiinin minimisaantia ajatellen. Rasvaa ja rasvahappoja ei ole käsittääkseni ajateltu lainkaan.

Sivu 1/2 Kaikki ajat ovat UTC+02:00
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Limited
https://www.phpbb.com/