No täälläpä on hedelmällistä keskustelua

.
Minusta on todella hämmentävää, että kansallisen terveystutkimusta tekevän laitoksen entinen johtaja viittaa ravitsemuskalvosarjoissaan puhuessaan tyydyttyneen rasvan haittavaikutuksista Ancel Keysin populaatiotutkimuksiin. Uudempaakin ja kattavampaa aineistoa on saatavilla.
Uudemmista väestötutkimuksista (esim. Monican dataa on saatavilla netissä, Heartstats.org:issa jotain muutakin) näkee keskinkertaisellakin tilastotieteen ymmärryksellä että populaation tasolla tyydyttyneen rasvan käyttö tai rasvan osuus ravinnosta energiaprosentteina eivät kumpikaan korreloi sydäntautisairastuvuuteen tai kuolleisuuteen.
Populaatiotukimusten käyttö syy ja seuraussuhteiden päättelyyn on jo sinänsä tieteellisesti epäilyttävää, eikä sairastuvuus luonteeltaan monimuuttujaisena asiana ainakaan millään tavalla rohkaise tekemään pitkälle vietyjä päätöksiä näistä tutkimuksista. Näistä perusasioista huolimatta Aro turvautuu Ancel Keysiin

.
Kun ruokavalio kontrolloidaan täysin ja ainoina tutkimusmuuttujina on ruoan rasvahappokoostumus sekä rasvan ja hiilihydraatin osuus ravinnossa, saadaankin todella mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Salaliittoteoriat mäkeen, mutta on selviö, että vähärasvaisuuden nimiin vannonut ja tyydyttynyttä rasvaa voimakkaasti vastustanut ravitsemustiede (+ -politiikka) ei kerta kaikkiaan pysty reagoimaan näihin tuloksiin järkevällä tavalla, menettämättä rytäkässä kasvojaan.
Yksilö voi toki tehdä omat päätökset pohjautuen omaan arvostelukykyyn hitaan laivan kääntymistä odotellessa. Monet fysiologian asiantuntijat tekevät niin myös itse.
Mitä transrasvaan tulee, niin voi hyvinkin olla, että Suomessa asia on ongelma vain joillekin marginaaliryhmille. Siitä huolimatta en voi kuin ihmetellä asiantuntijoiden ja eräänkin valtiollisen tutkimuslaitoksen halua lakaista koko aihe maton alle. Tai ymmärränhän minä tämänkin. Koko ajan suositellaan liki kaiken eläinperäisen rasvan vaihtamista kasviperäiseen. Jos nyt kansalle selviää, että kasviperäisessä rasvassa VOI olla terveydelle erittäin haitallisia transrasvahappoja, syntyy yleinen hämmennys.