Toinen vieras kirjoitti:
Oletkos Finravinto2002-rapottisi lukenut?

Jos trans-rasvaa saadaan noin gramman verran ja noin 0,5 E% päivässä, niin onko se suuri ongelma väestötasolla??? Finravinto-tutkimuksen tarkoitushan on tuottaa tietoa
väestön (ei siis vain karppaajien, ranskalaishimoisten, mummojen tai teinien) ruokavaliosta.
Olitko itse lukenut raportin kunnolla:
Lainaa:
Ainoastaan osallistumisaktiivisuus (63 % kutsutuista) jäi aikaisempiin väestötutkimuksiin verrattuna pienemmäksi, mikä heikentää jonkin verran tutkimustulosten yleistettävyyttä. Syytä tähän ei löydetä Finravinto-tutkimuksen toteutuksesta vaan todennäköisesti yleisestä tutkimuksiin osallistumisen vähentymisestä esim. ajanpuutteen vuoksi.
Syyt alhaiseen osallistumisaktiivisuuteen voivat olla mitä tahansa. Voisi esim. ajatella, että terveystietoisemmin käyttäytyvät osallistuivat innokkaammin ko. tutkimukseen...mikä olisi täytynyt ottaa pohdinnoissa huomioon: tällöin esim. transrasvojen saantia (siis väestötasolla

) olisi arvioitu reilusti alakanttiin.
Ja mitä tulee tutkimuksen kestoon niin voiko kahden päivän tutkimus tuottaa luotettavaa tietoa edes
yhden henkilön keskimääräisestä ruoankäytöstä pitkällä aikajänteellä - saatikka koko kansan ruoankäytöstä...
Tutkimuksia pitää osata lukea kriittisesti
