Anonymous kirjoitti:
Ei liity, vaan harhaudut itse aiheesta. Et suostu katsomaan totuutta silmiin: tyydyttyneiden rasvojen runsas määrä lapsen ravinnossa kohottaa kolesterolia ja saa aikaan ensimmäisiä valtimotautiin liittyviä muutoksia.
Kummasti se ei ole ainakaan tässä taloudessa niitä korottanut, sen enempää aikuisilla kuin muillakaan.
Johtuisikohan tuo siitä, ettei meillä syödä niitä suomalaisillekin kaikkein vaarallisimmiksi osoittautuneita rasvoja eli teknotransseja.
Siis niitä joita on edelleen jopa kevytmargariineissa (jos oikein tarkkaan Finelisi katsot, niin ehkä huomaat sinäkin että erityisesti kevyimmissa levitteissä sitä on noin prosentti rasvan määrästä, edelleenkin) - muusta suomalaisesta markettiruoasta puhumattakaan. Ja jos Harvardiin on uskomista, niin
- teknotranssien riskiä kasvattava vaikutus on äärettömän paljon suurempi kuin tyydytetyn rasvan (jos mukaan otetaan vain tilastollisesti merkitsevät riskit)
- ja että tenkotrantanssien vaikutus oli yli 20-kertainen tyydytettyihin verrattuna vaikka olisi huomioitu vain se tilastokohina, joka tuossa tutkimuskessa valitettavasti esitettiin.
- ja teknotranssien riskiä kasvattav vaikutus oli jopa jenkkien surkeilla maidoilla ja hormoonilihoilla äärettömän paljon suurempi kuin luonnollisten eläinrasvojen, joille ei saatu riskiä sitten kerrassaan millään mittarilla.
Ja mitä tulee Japaniin - niin tuo tietosi taitaa olla Hiroshiman jälkeiseltä ajalta, ja yhtä totta kuin mitä oli se Ancel Keyssin kuvitelma, ettei välimerellä syötäisi rasvaa kuin 40% - ja että se kaikki olisi (mozzarelloista ja etanoista ja kalasta huolimatta) vain kasvirasvaa. Jopa Keys itse perui sanansa kolesteroliteoriastaan ennen kuolemaansa
Japani oli ja on saarivaltio, ja kala ja äyriäiset ovat olleet vähintäin yhtä tärkeässä asemassa ja yhtä helposti saatavissa kuin riisi - eikä se merikala ollut/ole yhtä rasvatonta kuin meidän suomalaiset järvikalamme. ja japanilaistenkin äitien maidossa rasvaa oli ja on enemmän kuin 10%
Niin että 20 vuoden kuluttua saamme varmaan sitten kuulla että kävikö näille lapsille samalla tavalla kuin suomalaisjohtajille siinä surullisen kuuluisassa interventiokokeessa, jossa lipidiarvot kyllä paranivat interventioryhmällä, mutta henkiinjäämisen kanssa kävi valitettavasti juuri toisin päin kuin mitä olisi pitänyt.
_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä.
Tyyli täällä, kliksEi eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)