|
Olen tässä pari viime viikkoa lukenut Ann Louise Gittlemanin "The Fat Flush Plan" -kirjaa. Muutaman mun päiväkirjaa lukeneen pyynnöstä mä yritän nyt runoilla vähän tänne tästä kirjasta. Kirja on englanniksi, joten antakaa anteeksi muutamat "finglishmit" joukossa. Mä lasken tämän tyylin karpiksi, vaikkakin rasvalla ei pahemmin lotrailla.
Kirjoittaja kirjoittaa aluksi taustoja lihomisen syille, joita ovat mm. ylikuormitettu maksa, rasvan syömisen pelko, liian jalostettu ruoka, insuliinin liikaeritys ja stressi.
Ruokavaliossa siis pyritään antamaan "maksalle lomaa" ja syömään siten, että keho puhdistuu. Ruokavalio jaotellaan jaksoihin 1, 2 ja 3 joista ensimmäinen kestää 2viikkoa, toinen niin kauan kuin on tarvetta painonpudotukselle ja viimeinen on tuo "lifestyle eating plan".
Koko ruokavalion ajan juodaan "cranwateria" eli vettä, jossa on pieni osa puhdasta, makeuttamatonta karpalomehua. Aamuilla ja illalla juodaan _äkkiä_ tuota cranwateria, jossa on teelusikallinen pellavansiemenrouhetta joukossa. Aamuisin ennen aamupalaa juodaan myös kupillinen kuumaa vettä sitruunalla maustettuna.
Voisin listata vaikka sallitut ruoka-aineet.
Tuloksista en vielä osaa sanoa, mutta tänään on ollut ihan mainio olo.
Nämä seuraavat ovat siis vaihen 1 ainekset.
- Proteiininlähteet: maustamaton heraproteiini, kananmunat, kala, äyriäiset, nauta, lammas, kana, kalkkuna (ei possua, kirjoittaja viittaa tässä, että porsaan lihassa on usein jotakin loiseläintä. -en tiedä päteekö suomessa)
- vihannekset: mieletön lista kaikenmaailman vihanneksia, porkkana on rajattu yhteen per päivä ja oliivit 3 per päivä.
- hedelmät: kaksi päivässä mm. omenat, greipit, appelsiinit, luumut, persikat, päärynät + erityisesti marjat
- Mausteet ja yrtit: cayenne, sinappi, kaneli, inkivääri, tilli, valkosipuli, anis, fenkoli, korianteri, persilja, omenaviinietikka ja kumina. (+muutama muu, mitä en ole jaksanut etsiä sanakirjasta) Mausteissa kirjoittaja kiinnittää erityistä huomiota niden ruoansulatusta edistävään ja rasvaapolttavaan vaikutuksen.
- Rasvat: 1rkl pellavaöljyä, GLA kapseleita, 1rkl oliiviöljyä ja joskus sipaisu voita on myös ok.
tärkeää on blokata pois kofeiini, sokeri, keinomakeutusaineet (paitsi stevia) ja viljat + maitotuotteet
Vaiheessa 2 lisätään sitten paljon aineksia lisää: "friendly carbseja" kuten bataatti, herneet,
vaihe 3 onkin sitten jo ihan kuin mun "omakarppi" ennenkin: pähkinät, siemenet, majoneesi, maustamaton jugurtti, raejuusto, juustot, pavut, jnejnejne... + paljon uusia mausteita +lisää öljyjä, ja joitain täysjyväjuttuja + esim ruskeaa riisiä.
Vaiheen 1 ensimmäinen päivä on tällainen:
aamulla "long life cocktail" eli karpalovettä ja pellavarouhetta
ja ennen aamupalaa kuumaa vettä sitruunalla
aamupala: 2 munaa pinaatin ja paprikan kanssa "scramblattynä"
välipala: ½greippi
lounas: lohta sitruunalla ja valkosipulilla, parsaa ja salaattia
välipala: omena
illallinen: kalkkunaa, sieniä, kurpitsaa jne vihanneksia
illalla vielä "long life cocktail".
*puuh* tulipa kirjoitettua... voin sitten vastailla kysymyksiin jos jollakulla on jotakin kysyttävää
_________________ I can only please one person per day. Today is not your day and tomorrow doesn't look good either...
|