karppaus.infon arkistoitu foorumi

Käännös kiitos! Ei nimittäin aukene virkamiesruotsin oppimäärällä.

Jag har helt på egen hand gått ner 55 procent av min ursprungsvikt, det vill säga, 94 kilo. Jag kan praktiken bakom en viktresa, jag har själv upplevt alla utmaningar som en viktresa innebär.
Fram till jag var 20 år åt jag enligt Livsmedelsverkets rekommendationer. Stor andel kolhydrater, mindre andel fett.
Jag började min första kostomläggning som 9-årig liten flicka, då min mamma, enligt Livsmedelsverkets utbildade dietister, ville att jag skulle skriva matdagbok och gärna mäta och väga maten. Försöken till viktreducering avlöste varandra och slutade alltid i ett misslyckande. Ofta vägde jag mer efter än innan, då hetsätningen blev ett faktum på grund av den ständiga hunger en lågkalorikost innebär.

Att äta i motsats till det Livsmedelsverket rekommenderar räddade mig från en Gastric Bypass eller en för tidig död. Enligt läkarna var de det två alternativen jag hade att välja på när jag var 20 år gammal och vägde 170 kg. Experterna hade dock fel, jag hade ett tredje alternativ. Att äta mindre kolhydrater och mer fett. Kolhydrater triggar mig, och många andra, att äta för stora mängder. Det naturliga fettet mättar, och gör viktnedgången smärtfri.

Te lyttäätte rasvakarppauksen (LCHF), mutta se pelasti henkeni


LCHF-menetelmää haukuttiin viime viikolla useissa medioissa. Asiantuntijat, tutkijat ja ravitsemusneuvojat saivat paljon medianäkyvyyttä. Radion Uutisaamussa (8.4.) LCHF-ruokavalion noudattajia haukuttiin ravitsemusfanaatikoiksi. Tutkija Lisa Söderström neuvoi olemaan kuuntelematta niitä satoja, jotka ovat saaneet avun LCHF-menetelmästä, kuulopuheista ei pidä välittää, eikä yksittäistapauksiin voi luottaa. Ruokavalio-ohjeet tulee Söderströmin mukaan ottaa Elintarvikevirastolta, ei blogeista.

Kysyn vain, onko näillä tutkijoilla, asiantuntijoilla ja ravitsemusterapeuteilla omakohtaista kokemusta laihduttamisesta?

Ovatko he kokeneet ne haasteet ja vaikeudet, joita painonpudotukseen liittyy?

Minä olen.

Olen pudottanut 55 prosenttia lähtöpainostani, 94 kiloa. Minulla on kokemusta laihduttamisesta, olen kohdannut kaikki siihen liittyvät vaikeudet.

20-vuotiaksi saakka söin Elintarvikeviraston suositusten mukaisesti. Hiilihydraattien osuus oli suuri, rasvan pieni.

Aloitin ensimmäisen ruokaremonttini 9-vuotiaana, kun äitini Elintarvikeviraston koulutettujen ravitsemusasiantuntijoiden suositusten mukaisesti toivoi, että ryhtyisin pitämään ruokapäiväkirjaa ja mielellään punnitsemaan ruuat. Painonpudotusyritykset seurasivat toisiaan ja päättyivät epäonnistumisiin. Usein painoin niiden jälkeen enemmän kuin niitä ennen, vähäkalorisella ruokavaliolla koko ajan vaivannut nälkä johti ahmimiseen.

On valtavan mielenkiintoista nähdä, miten kaikki mediassa esiintyvät asiantuntijat nojaavat taskulaskimiinsa. Kaikki kiteyttävät: Kysymys on kaloreista sisään ja kaloreista ulos. Kuka tahansa voi laskea ne. Professori Stephan Rössnerin mukaan laihtua voi vaikka vadelmavene-karamelleja syömällä, painonpudotuksessa on kysymys vain energiavajeen aikaansaamisesta. Asiantuntijoiden kanta näyttää hyvältä paperilla, mutta ilmiselvästi se ei toimi käytännössä. Nykyään joka toinen ruotsalainen on ylipainoinen.

Mitä me teemme ravitsemussuosituksilla, jotka näyttävät hyviltä vain paperilla, mutta joista ei käytännössä ole mitään hyötyä? Sillä selvästikään ne eivät todellisuudessa toimi, ihmisten on äärimmäisen vaikea noudattaa niitä. Asiantuntijat puolustautuvat sanomalla, että vika on sinussa ja minussa, meillä ei ole tarpeeksi kurinalaisuutta ja luonteenlujuutta.

DN julkaisi (9.4.) jutun, jossa lihavuustutkija Erik Hemmingsson huomauttaa, ettei meidän pitäisi syödä sellaista ruokaa, jota emme voi tyytyä syömään vain sopivasti. Olen samaa mieltä hänen kanssaan. Siinä meillä on ruokavalio-ohje, joka oikeasti toimii käytännössä, sitä noudattaen minä pudotin 55 prosenttia elopainostani.

Ryhtyminen syömään päinvastoin kuin Elintarvikevirasto suosittelee pelasti minut lihavuusleikkaukselta tai ennenaikaiselta kuolemalta. Nämä olivat ne kaksi vaihtoehtoa, jotka minulla lääkäreiden mukaan oli kun 20-vuotiaana painoin 170 kiloa. Asiantuntijat olivat kuitenkin väärässä, minulla oli kolmaskin vaihtoehto: Syödä vähemmän hiilihydraatteja ja enemmän rasvaa. Minun ja monen muunkin kohdalla hiilihydraatit laukaisevat halun syödä suuria määriä. Luonnollinen tyydyttynyt rasva tekee kylläiseksi, ja paino putoaa kivuttomasti.

Samassa jutussa Jacob Gudiol huomauttaa, että LCHF-menetelmä toimii siksi, että siinä ei saa syödä roskaruokaa, joten sitä noudattavat saavat vähemmän kaloreita. Ehkä tässä on pointti, mutta hän on väärässä eräässä suhteessa. Kysymys ei ole siitä, mitä saa ja mitä ei saa syödä, suurin apu tulee siitä, että emme enää halua syödä roskaruokaa. Sortumisiin johtava ruuanhimo katoaa muutaman viikon jälkeen LCHF:llä.

Vakaa verensokeri ja nälän laukaisevaien hiilihydraattien poissaolo mahdollistavat sen, että fyysinen ruokahalu tasoittuu. LCHF-ruokavaliolla ei tarvitse laskea kaloreita eikä punnita ja mitata ruokaa. Paino putoaa ilman nälkää. Painonpudotus ilman nälkää ja ruuanhimoa toimii käytännössäkin, ei vain asiantuntijoiden kirjoituspöydillä ja laskimissa.

Lihavuusepidemian kääntäminen edellyttää uutta ajattelutapaa. Sen hyväksymistä, että eri ihmisten kohdalla toimivat erilaiset ruokavalio-ohjeet.

Onko kohtuullista vaatia ihmisiä onnistumaan sellaisten ruokavalio-ohjeiden pysyvässä noudattamisessa, jotka aiheuttavat nälkää ja ruuanhimoa? Onnistumaan laihduttamisessa sellaisilla ohjeilla?

Lopuksi haluan oikaista Lisa Söderströmin lausuntoa. Meitä LCHF-menetelmästä avun saaneita ei ole vain satoja. Meitä on tuhansia.

My Westerdahl