karppaus.infon arkistoitu foorumi

Sorry, sinua on vain erittäin hedelmällistä provosoida.
Mitenkäs se menikään:..."te jotka olette itkunhuuruisten vuosien jälkeen löytäneet tienne tänne foorumille.." Sinuna olisi enemmän huolissani sitten, kun kukaan ei enää viitsi kommentoida sanomisiasi.

Täällä on tosiaan sekin mukava puoli, että voi lukea käyttäjän vanhoja viestejä, ja yrittää muodostaa henkilökuvaa persoonasta. Itse kyseenalaistat alakarpin koko ajan ja jaksat silti roikkua mukana. Sitten tulet ja kysyt voisitko syödä pullaa? Kyllähän täällä tsempataan, jos todella haluat välttää hiilareita.

_________________
We can never obtain peace in the outer world until we make peace with ourselves.
-Dalai Lama

Hih, oletpas sinä kitkerä! Ja vääristelevä; en todellakaan kysynyt, voinko syödä pullaa (saati kilokaupalla), vaan kysyin mitä muille on tapahtunut jos ovat niin tehneet. Ja roikun täällä vaikka ihan teidän muutaman (menopausaalisen?) kiukkupussin kiusaksi.

Juu, juu, menopaussihan se tässä on menossa, vetreällä melkein 30-kymppisellä.

Kitkerä, ja kattia kanssa,
Pata kattilaa soimaa.

_________________
We can never obtain peace in the outer world until we make peace with ourselves.
-Dalai Lama

Mikä repsahdus siitä tulee? Päätät, että syöt yhden pullan ja sillä selvä, ei se pulla itsekseen sinne suuhun hyppää.
Olisiko jälleen niin, että tällainen silmitön himo olisi hallitseva niillä, jotka ovat erittäin herkkiä hiilihydraateille?

Se tuntuisi loogiselta päätelmältä. Eihän läheskään kaikilla ole ylipäätään ongelmia pullan ja leivän tai makeisten kanssa. Tai alkoholin. terv els

Oman kokemukseni mukaan tuollaiseen himomässäyksen syöksykierteeseen lipsahtaa helposti alkuaikoina ja silloin, kun/jos ei ajattele tätä ravitsemusta elämänpituisena, kokonaisvaltaisena asiana.

Itse aloin karppaamaan alunperin puhtaasti ulkonäkösyistä painonpudotusmielessä. Laihduinkin. Hiilarit himottivat; joskus annoin periksi, joskus en. Olin tyytyväinen pari vuotta, ja sitten sorruin/repsahdin yli puoleksi vuodeksi älyttömälle hiilarimässäysvaliolle (jolloin kuitenkin monta kertaa aloitin karppauksen joka päättyi repsahdukseen muutaman päivän sisällä).

Nyt toista kertaa pappia kyydissä lähtöasetelma on aika lailla erilainen: hiilarit ei himota, en sorru, en huijaa tms. koska ymmärrän vihdoinkin että tämä elämäntapa on se ainoa oikea minulle. Olen lukenut niin paljon asiasta ja käyttänyt itseäni koekaniinina sen verran että sisäistän todellakin tämän ruokavalion idean. Tästä syystä pullat ja suklaat yms eivät ole mulle enää "mitään", en tunne joutuvani luopumaan mistään. Miksi haluaisin syödä jotain jonka tiedän olevan ruumiilleni ja mielelleni pahasta?

En nyt siis tarkoita etteikö ihmisten yleensä olisi ok syödä vaikka synttärikakkua tai joulupuuroa muutaman kerran vuodessa, vaikka itse en sitä tee. Itse kukin itsensä parhaiten tuntee, ja voi vastata omaan kysymykseensä pullansyönnistä, kun tietää vastauksen kysymykseen aiheuttaako tämä yksi pulla viikon hiilarisikailun vai onko se vain yksittäinen, hallittu nautinto?

_________________

Tämä melkein menopausaalinen kiukkupussi uskaltaa jo syödä pullan.

Aikaisemmin kävi niin, että mikäli hiilihydraatit menivät yli, vaikkapa 50 gramman kerta-annoksella korkeeoktaanista hiilaria, verensokerit tippu jonkin ajan kuluttua alas ja alko tutina ja miltei sietämätön nälkä.

Insuliinia veressä, verensokerit alhaalla, rasvanpoltto estetty, elimistö luuli että se on menoa nyt ellei tankata ja äkkiä?

Avaan nyt arkana ääneni tässä foorumissa, kohta kuukauden päivät olen seurannut menoa ja alakarpannut marraskuun alusta. Mä en ole 2 viikon atkins induction jälkeen juuri hiilareita lisännyt, eli ihan varmasti ei 50 ylity koskaan, 20 pinnassa arvelen pysyväni (en jaksa joka päivä niitä laskea kun syön aika samantyyppisesti kuitenkin).

Mutta siis vastaus, mä oon tän vajaan kuukauden aikana syönyt yhden pullan, eräänä aamupäivänä ja siitä oli seurauksena hirveä ja talttumaton nälkä koko sen päivän. Seuraavana päivänä onneksi helpotti. Mitään muuta kiellettyä en silloin "nälkäpäivänäkään" onneksi syönyt, hyvä minä . Voin kyllä kuvitella että pitkän päälle himotuksia tulee enempi, tarkoitus on nyt alakarpata jouluun asti ainakin.

_________________
"In the morning when I wake up
I look like Kiss but without the make up" (RW)

Joku tuossa aikaisemmin puhui siitä että jotkut eivät ole taipuvaisia syöpöttelyyn, joten heillä ei varmaankaan ole mitään murhetta satunnaisesta pullan palasta. Itselläni se pullan pala tietää armotta vähintään vuorokauden ahmimiskohtausta joten en ikinä koske pullaan tms. Valitettavasti sama reaktio on myös millä tahansa runsas hiilarisella ruualla. Taas eilen jouduin syömään hiilari moskaa, kun nukuin pommiin eikä siinä juuri tullut muuta mietittyä kuin, että sai itsensä töihin... ruokana sitten tietty jotain minestron-keittoa ja riisipuuroa. Oon itselleni todella vihainen, kun en pysty yhtä päivää nielemään ilmaa... Voin kertoa, että tänään oon joutunu pinnistelemään, mutta onneks oli omia eväitä ja töissä myös jotain alakarpihtavaa broilerijuttua.

_________________
Entä jos ei edes yritä...

Ihanaa! Tuota verbiä käyttää niin harva

_________________
Edina - 'Have you eaten something?'
Patsy - 'Not since 1973'

Mä syön pullia joka päivä ja odottelen että paino kääntyisi alamäkeen.

_________________
2003: 161,8 kg 2006: 80kg 2020: 171 kg

Mun maailmaani ei yksi pulla kaada. Pystyn helposti syömään vain yhden ja jättämään asian siihen. Mitään repsahduksia ei ole ollut, ellei sitten hallittuja "repsahduksia" lasketa.
Ihme juttu, mutta en koe olevani enää mitenkään hiilareiden orja.

Arvatkaa mitä tein tässä yksi päivä. Ostin Fazerin joulusuklaalevyn, ihan vain vanhojen "hyvien" aikojen kunniaksi. Otin muutaman palan, ja kas, ei tuntunut missään. Suklaa ei tuottanut minkäänlaista nautintoa. Luulin, että leijuisin seitsemänteen taivaaseen, mutta toisin kävi.
Mieleni alkoikin tekemään kunnon munavoita ja lehtileipää...

Ajan kanssa tämä ruokavalio on muuttunut hyvin luonnolliseksi osaksi elämääni.

_________________
"Hullu saa olla, muttei tyhmä..."

Tulihan täältä vähän kannustavampaakin kommenttia, en enää tunne olevani niin surkea karppiYRITTÄJÄ.

Taittaa olla niin että mun elimistö on erittäin koukussa hiilareihin. Huomasin kyllä eron, pastalounaan jälkeen on kertakaikkiaan pakko saada iltapäiväkahvilla pullaa....! Jos söin karppilounaan (kalaa ja salaattia vaikka) ei tarvi edes sitä kahvia. Jos syön vähän hiilaripitoista tulee pian nälkä ja tarvii lisää hiilaria...kierre valmis. Huh.

Mun kohdallani on kyseessä niin julmetun iso remontti että vaatii opiskelua ja totaalista asennemuutosta ensin. Ja harjottelua. Kiitos siitä että löysin muitakin "repsahtelijoita"!!!

Kyllä se siitä, ajan kanssa ja pikkuhiljaa, eihän meistä kukaan ole guru syntyessään... Niinkuin joku jo aikaisemmin sanoikin, alussa tulee repsahduksia enemmän. En itse edes luokittele satunnaisia pullia sun muita yläkarppi "herkkujen" syöntiä repsahdukseiksi, koska tämä on loppuelämän ruokavalio, joten so what, jos välillä syö jotain "kiellettyä"...

Ihan sama kuin sanoisi, että en ikinä tule juomaan alkoholia tai polttamaan tupakkaa, ne ovat myös pahaksi elimistölle. Jos olet tällä ruokavaliolla lopun ikääsi, ei satunnaiset "repsahdukset" ole loppupeleissä mitään, noin niinkuin prosentuaalisesti... Mutta tässä tarkoitan nimenomaan satunaisia repsahduksia, en jokapäiväisiä pikkusnackkeja...

Sitäpaitsi mulla tulee, nykyään, joistakin yläkarppi"herkuista" niin huono-olo, ettei tule mieleenkään mennä enää ottamaan...

_________________
"Hullu saa olla, muttei tyhmä..."

Juu älä sinä Whisperer lannistu, vaikka nuo muutamat hapannaamat aina iskevät kimppuun jos saavat vähänkin aihetta; se on heidän ongelmansa (eikä varmaan ainoa, arvaan).
Minäkin, joka sitä pullan ottoa pähkäilin (ja onnistuneesti välttelin), sitten tungin käteni miehen filminhakureissulla tuomaan englanninlakupussiin oikein syvälle. Eipä sitten tehnyt mieli muuta iltapalaa, ja arvaa mitä: eipä se vaaka näyttänyt tänä aamuna grammaakaan enempää kuin eilen! Joten vanhaa koillismaalaista sanontaa lainaten: "Elä hättäile, istu mättäille, kyllä se pipo sieltä löytyy."

Tuo on hauska enkä ole ennen kuullut !

Taidan kuulua tuohon ryhmään "erittäin herkkä hiilareille", sillä olen tässä viime päivinä jäänyt "koukkuun" piparkakkutaikinaan

Juttuhan alkoi niin, että 5-vuotiaamme halusi leipoa pipareita ja ostin pari kappaletta Sunnuntain 500g pakastepiparitaikinoita pakkaseen. Siinä ekaa satsia leipoessamme maistoin palan taikinaa ja huomaamatta toisen ja kolmannen kerrankin. Ja nyt JOKA PÄIVÄ päivällisen jälkeen olen yllättänyt itseni sahaamassa palaa jäisestä taikinasta. Eli sahaan pienen palan, syön sen jäisenä ja laitan taikinan takaisin pakkaseen. Ja taas sama uudelleen.

PiRRRkule kun se taikina on maistunut hyvältä!!! Valmiita pipareita en sitten taas ole syönyt yhtäkään, onneksi edes niin.

Eli mulla pätee, et jos annan pikkusormen, niin....

Kärjistän jälleen hieman:
Tupakanpolttaja lopettaa tupakoinnin ja polttelee joka päivä "vähän".
Alkoholisti lopettaa juomisen, mutta nauttii joka päivä pari hömpsyä.

Eli erityisesti hiilariaddikteille on tärkeää olla todella tiukkana alkuun, sitten kun alkaa tuloksia syntymään, on helpompi hillitä itseään ja repsahduksia sattuu vähemmän. Menee jonkin verran aikaa, ennen kuin tuloksia syntyy, joillakin viikkoja, joillakin päiviä ja sitten huomaa eron olossaan verrattuna entiseen.

Olen huomannut, että itsensä hillitseminen tuntuu olevan helpompaa niille, jotka ottavat alakarppauksen loppuelämän ruokavaliona, eikä vain pudottaakseen painoa.

_________________
We can never obtain peace in the outer world until we make peace with ourselves.
-Dalai Lama

Mun suurin motivaatio karppaukseen on estää geeniperimästä tuleva metabolinen syndrooma (verenpaine, kolesteroli, verensokeri, kihti) JA tietysti ohessa sanoa baibai näille 25 ylimääräiselle kilolle

Mutta hiton vaikeeta silti! Oon nyt hiilarikoukussa taas eli mässykausi menossa. Suunnittelen uutta alkua, teen viikon tiukan ruokalistan, eikä yhtään repsahdusta - muuten en pysty edes erottamaan uuden dieetin hyviä vaikutuksia...

Ollaan siis kuulolla

Puhut ihan asiaa. Mutta täällä on myös ihan tavallisia karppailijoita joukossa, joilla ei ole hiilariaddiktiota. Pointtini on se, että jos kerran et ole addiktoitunut hiilareista, et alkoholista, et nikotiinista, niin mikä tarve silloin on käyttäytyä kuin yksi "repsahdus" olisi kuin tappotuomio?

Elämistä helpottaa nimenomaan se, että ei yksi pulla maailmaa kaada, kunhan asia on hallinnassa. Pitää tuntea itsensä ja omat rajansa. Ja sitähän aloittelijat vasta tekevät, opettelevat tuntemaan itseään ja kroppaansa.

Sitäpaitsi mun mielestäni, kärjistetyt mielipiteet eivät johda mihinkään, koska ne eivät ole todellisuutta.

_________________
"Hullu saa olla, muttei tyhmä..."