Tästä mtv3 uutisoi 2005 seuraavasti:
Rimonabant jatkaa voittokulkuaan laihdutuslääkkeenä
21.02.2005 08:45
http://www.mtv3.fi/poliklinikka/
"Uudentyyppinen laihdutuslääke rimonabant jatkaa voittokulkuaan laihdutuslääkkeenä. Suurin tähän asti tehty kliininen koe lääkkeellä on ollut menestys. Päivittäisellä 20 milligramman annoksella on saavutettu merkitsevä painon aleneminen ja vyötärönympärysmitan pieneneminen. Myös veren rasva- ja kolesteroliprofiili ovat muuttuneet edullisemmiksi ja insuliiniherkkyys on parantunut. Toisin sanoen lääke on vaikuttanut useimpiin ns. metabolisen oireyhtymän osakomponentteihin edullisesti.
Tämä tähän asti suurin kliininen koe on kolmas laatuaan. Siihen osallistui yli 3 000 henkilöä 72 keskuksessa Yhdysvalloissa ja kahdeksassa keskuksessa Kanadassa. Osallistujista yli 80 prosenttia oli naisia, joiden painoindeksi oli vähintään 30 kg/m² tai painoindeksi yli 27 kg/m², mutta sen lisäksi sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä. Uutta kokeessa oli se, että nyt on käytettävissä tietoja päivittäisestä lääkkeen käytöstä kahden vuoden ajalta. Kaikki arvottiin saamaan 5 tai 20 milligrammaa rimonabantia päivässä tai plaseboa.
Vuoden hoidon jälkeen osallistujia kehotettiin noudattamaan ruokavaliota, jonka energiamäärä oli 600 kcal pienempi kuin tutkimuksen alussa. Vuoden kohdalla osat arvottiin uudestaan, jolloin esimerkiksi suurinta annosta saanut saattoi päätyä plaseboryhmään tai jatkaa rimonabantin käyttöä joko pienemmällä tai isommalla annoksella.
Paino oli rimonabantin käyttäjillä kahden vuoden käytön jälkeen keskimäärin lähes 9 kiloa alhaisempi ja vyötärönympärys lähes 8 senttimetriä lyhyempi kuin kokeen alussa. Niiden, jotka saivat 20 milligramman annosta päivässä, paino laski vielä toisenkin vuoden aikana merkitsevästi. Suurempi annos kohotti HDL-kolesterolia (ns. hyvä kolesteroli) enemmän kuin plasebo. Triglyseridit eli veren rasvat alenivat myös isommalla annoksella. Niillä, jotka vaihtoivat isommasta annoksesta plaseboon, lihoivat uudelleen lähes alkupainoonsa.
Näyttää siltä, että rimonabant on hyvin tehokas laihdutuslääke, mutta sitä tulisi käyttää jatkuvasti, jolloin sen turvallisuus pitää ensin tarkasti selvittää, mutta ainakaan toistaiseksi ei mitään vakavia haittavaikutuksia ole ilmennyt. Kaiken lisäksi rimonabantista on saatu hyviä kokemuksia tupakasta vieroitettaessa.
Lähde: Medscape Medical News"
Ja
http://www.mediuutiset.fi/doc.ot?f_id=700740
"Lihavuuteen tulee tehokas lääke
[18.3.2005, 08:20]
Keskivartalolihavuuden hoitoon on luvassa uudenlainen lääke. Rimonabant on ensimmäinen selektiivinen kannabinoidireseptorin salpaaja, joka puree laardiin kahdelta kulmalta. Toisaalta lääke vähentää endokannabinoidijärjestelmän säätelemää ruokahalua, sairaalloista nälkää ja ylensyöntiä, toisaalta kiihdyttää rasva- ja sokeriaineenvaihduntaa nostamalla kehon adiponektiinitasoa.
Suomalaisprofessori on sitä mieltä, että rimonabant voi olla uusi ase taistelussa kansansairauksia vastaan. Metabolisen oireyhtymän potilaita hoidetaan verenpainelääkkeillä ja statiineilla, mutta tehokkaista laihdutuslääkkeistä ja etenkin viskeraalirasvan poistajista on ollut pulaa.
¿ Kakkostyypin diabetes on tässä se lihavia suomalaisia uhkaava suuri peikko. Nyt näyttää siltä, että ensimmäistä kertaa saadaan lääkkeellinen mahdollisuus vastustaa sairauden uhkaa. En tiedä, onko käänteentekevä tai mullistava tästä lääkkeestä liian paljon sanottu, mutta selkeä edistysaskel se keskivartalolihavuuden hoidossa tulee olemaan, professori Markku Savolainen OYS:sta sanoo.
Rimonabantin on määrä tulla markkinoille ensi vuonna. Noin 6 600 potilaan tutkimuksissa rimonabant vähensi eräitä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä tilastollisesti merkittävästi.
¿ 20 milligramman annoksella rimonabant pienensi vyötärön ympärysmittaa 7,5 senttiä plasebon 3,4 senttiin verrattuna. Paino putosi yli 5 prosenttia kaikkiaan 59,7 prosentilla koeryhmäläisistä, kun kontrolliryhmässä vain 23,4. Kolmannes rimonabant-potilaista pudotti lähtöpainostaan 10 prosenttia. RIO-Europe-tutkimuksen kaikki potilaat ohjeistettiin myös liikkumaan.
HDL nousi kolmanneksen
Professorin mukaan lihavuuden lääkehoitoon pitäisi ryhtyä kokonaisriskin perusteella. Hänen mielestään vakavien kansansairauksien lääkkeellinen ehkäisy ylipainoisilla ison riskin potilailla kannattaisi, vaikka pelkkä painoindeksi ei näyttäisi sairaalloista.
¿ Korkea verenpaine, omenalihavuus ja korkea kolesteroli voisivat tulevaisuudessa olla rimonabant-hoidon paikka. Viidenkin kilon laihtuminen ehkäisee jo esimerkiksi diabeteksen puhkeamista. Rimonabantia voisi tietääkseni käyttää yhteisvaikutuksitta myös verenpainelääkkeiden ja statiinien kanssa ¿ niitä korvaavaksi lääkkeeksi rimonabantista ei suoraan ole.
Potilastutkimuksissa laihdutuslääke nosti hyvän kolesterolin tasoa reilut 28 prosenttia, sen sijaan LDL ei laskenut plaseboon nähden tilastollisesti merkittävästi. Huonon kolesterolin partikkelit kuitenkin suurenivat, eli muuttuivat verisuonten kannalta vähemmän vaaralliseksi.
¿ Verenpainelääkkeitä ja statiineja siis tarvitaan jatkossakin, rimonabant on kuitenkin tulossa siihen kolmanneksi vähentämään kehon ylimääräistä rasvaa ja nostamaan HDL:ää. Lääkkeellä näyttää olevan yhtälainen sydän- ja verisuonitaudin riskiä vähentävä tekijänsä kuin laihtumisella korkeaan verenpaineeseen. On laskettu, että jos 400 000 verenpainelääkittyä laihduttaisi, jopa 100 000 voisi päästä lääkkeestään.
Professorin mukaan kestää silti aikansa, ennen kuin rimonabant voisi näyttää kyntensä koko kansan lääkkeenä. Käyttöä säätelevät myös hinta ja lääkekorvausluokka.
¿ Uuden lääkkeen kanssa on aina pakko mennä hitaasti eteenpäin"
Bisnes is bisnes...
