| Julkaisija |
Viesti |
|
|
|
Ainakaan vieraan mielestä vihanneksissa ei ole mitään vikaa. Eli niiden käyttöön on taas hairahduksen jälkeen palattu 
Ainakaan vieraan mielestä vihanneksissa ei ole mitään vikaa. Eli niiden käyttöön on taas hairahduksen jälkeen palattu :)
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-27 09:22:47 |
|
|
 |
|
|
|
|
Mikäs vika vihanneksissa on? Eihän suolen kunnollinen toiminta kai muuta tarvitse kuin terveellistä ruokaa. Silloin tarvitaan konsti 1 tai 3 jos on sattunut jostain syystä tulemaan ongelma. Tärkeää on 1. riittävä neste. 2. riittävästi kasviksia ja riittävästi rasvaa (luonnollisesti normaalirasvaisista elintarvikkeista) 3. Tottakai suolen toiminta vaatii myös oikeat suolat ravinnosta. Suoli, erityisesti ohutsuoli, on paljon monimutkaisempi värkki ruuansulatuksen ja ravitsemusterveyden kannalta kuin yleensä se mielletään.
Mikäs vika vihanneksissa on? Eihän suolen kunnollinen toiminta kai muuta tarvitse kuin terveellistä ruokaa. Silloin tarvitaan konsti 1 tai 3 jos on sattunut jostain syystä tulemaan ongelma. Tärkeää on 1. riittävä neste. 2. riittävästi kasviksia ja riittävästi rasvaa (luonnollisesti normaalirasvaisista elintarvikkeista) 3. Tottakai suolen toiminta vaatii myös oikeat suolat ravinnosta. Suoli, erityisesti ohutsuoli, on [b]paljon[/b] monimutkaisempi värkki ruuansulatuksen ja ravitsemusterveyden kannalta kuin yleensä se mielletään.
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-27 09:15:57 |
|
|
 |
|
|
|
Juu, vieras kokeili kertaalleen suolavettä (erittäin kammottavaa), josta ei ollut apua. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sitä vakituiseen tuveta käyttämään  . Eli olo oli niin epätoivoinen, että olin valmis kokeilemaan ihan mitä vaan, mistä olisin voinut kuvitella avun nopeasti löytyvän. Valitettavasti sitä ei kuitenkaan löytynyt kuin siitä peräruiskeesta (ja siitäkin vain osittain, koska kyse ei oikeastaan ollut tuossa vaiheessa enää ummetuksesta vaan siitä, että tuotos oli liian suuri tulemaan ulos).
Nyt olen palannut normaaleihin ruokailutapoihin, joilla vatsa toimii moitteetta
Ei tarvita kumpaakaan, pellavansiemeniä sen paremmin kuin sitä suolaakaan. Ihminen näköjään vaan on niin tyhmä, että kaikki pitää oppia ja kokeilla kantapään kautta.
Eli toki vakituisessa käytössä päätyisin mieluummin pellavansiemeniin kuin suolaan, jos noiden kahden välillä valita pitäisi. Onneksi ei tarvitse 
Juu, vieras kokeili kertaalleen suolavettä (erittäin kammottavaa), josta ei ollut apua. Tarkoitus ei kuitenkaan ole sitä vakituiseen tuveta käyttämään ;). Eli olo oli niin epätoivoinen, että olin valmis kokeilemaan ihan mitä vaan, mistä olisin voinut kuvitella avun nopeasti löytyvän. Valitettavasti sitä ei kuitenkaan löytynyt kuin siitä peräruiskeesta (ja siitäkin vain osittain, koska kyse ei oikeastaan ollut tuossa vaiheessa enää ummetuksesta vaan siitä, että tuotos oli liian suuri tulemaan ulos).
Nyt olen palannut normaaleihin ruokailutapoihin, joilla vatsa toimii moitteetta :)
Ei tarvita kumpaakaan, pellavansiemeniä sen paremmin kuin sitä suolaakaan. Ihminen näköjään vaan on niin tyhmä, että kaikki pitää oppia ja kokeilla kantapään kautta.
Eli toki vakituisessa käytössä päätyisin mieluummin pellavansiemeniin kuin suolaan, jos noiden kahden välillä valita pitäisi. Onneksi ei tarvitse :)
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-27 08:09:10 |
|
|
 |
|
|
|
Vieras tuntui kammoksuvan pellavansiemeniä, mutta kyllä minusta tuo suolavesi vasta kauhealta kuulostaa.  Sekoitapa siemenet FunLight-mehuun, anna turvota ja "nauti", ei pahaa! Itse kyllä olen tullut siihen tulokseen, että mikäli vatsa toimii niin pellavansiemenlimaa ei kannata käyttää, tai vatsan toiminta saattaa jopa hidastua? Mutta kovaa massaa se pehmittää.
Juusto kyllä kovettaa mahaa ja silloin pellavansiemet auttaa. Tosin hirveän nopeaa apua niistä ei saa. Tuo magnesium voisi olla hyvä apu jos tietää syönneensä itsensä ähkyyn, vai miten on?
[b]Vieras [/b]tuntui kammoksuvan pellavansiemeniä, mutta kyllä minusta tuo suolavesi vasta kauhealta kuulostaa. :shock: Sekoitapa siemenet FunLight-mehuun, anna turvota ja "nauti", ei pahaa! Itse kyllä olen tullut siihen tulokseen, että mikäli vatsa toimii niin pellavansiemenlimaa ei kannata käyttää, tai vatsan toiminta saattaa jopa hidastua? Mutta kovaa massaa se pehmittää.
Juusto kyllä kovettaa mahaa ja silloin pellavansiemet auttaa. Tosin hirveän nopeaa apua niistä ei saa. Tuo magnesium voisi olla hyvä apu jos tietää syönneensä itsensä ähkyyn, vai miten on?
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-27 03:09:19 |
|
|
 |
|
|
|
Anonymous kirjoitti: Salaattiostoksille ja raasteita tekemään 
Jos on vahvasti ketogeenisella laihdutuksella niin hiilihydraatti (imeytyvä hh) rajoituksin kannattaisi kasviperäistä ravintoa (vihanneksia) olla esimerkiksi luokkaa puoli kiloa vrk tai enemmän. Niukoillakin <20g hh määrillä mahtuu puol kiloo vihreää ravintoon erittäin helposti. Suolen toiminta vaatii myöskin riittävästi suoloja sekä nestettä että rasvaa.
[quote="Anonymous"]
Salaattiostoksille ja raasteita tekemään :P[/quote]
Jos on vahvasti ketogeenisella laihdutuksella niin hiilihydraatti (imeytyvä hh) rajoituksin kannattaisi kasviperäistä ravintoa (vihanneksia) olla esimerkiksi luokkaa puoli kiloa vrk tai enemmän. Niukoillakin <20g hh määrillä mahtuu puol kiloo vihreää ravintoon erittäin helposti. Suolen toiminta vaatii myöskin riittävästi suoloja sekä nestettä että rasvaa.
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 17:14:19 |
|
|
 |
|
|
|
|
Apteekista saa SENNA-teen lehtiä.
Kyllä puoleen kupilliseen ohjeen mukaan 2 g
haudutettuna pitäisi auttaa noin 8 tunnin kuluttua.
Harvoin on enää tarvetta, mutta ehkä kerran kahteen
kuukauteen juusto muna yhdistelmällä paska jämähtää.
Tarvitsen vain puolet ohjeen annoksesta.

Lähetetty: 2005-02-25 17:05:55 |
|
|
 |
|
|
|
Täytyypä vielä mainita, että Papan kommentti sai ajattelemaan, että ehkä se juusto ei ollutkaan ainoa syy (tai jopa syy ollenkaaan?). Tavallisuudesta poiketen olin antanut itselleni luvan kokeilla jonkun aikaa ilman kasviksia ja syönyt pari päivää siis vain protskuja ja rasvoja, eikä kasviksia (saati viljoja) ollenkaan. Ajatuksena, että ei ne vitamiinien sun muitten aineitten puutokset muutamassa päivässä / viikossa vaikuta, kunhan vähitellen lisään nekin takaisin mukaan (homma takkusi, eikä tehnyt muutenkaan mieli, ajattelin että parempi näin, etten sorru hiilareihin). Suolen toimintaan vaikutus lieneekin sitten nopeampi, joten eipä jätetäkään niitä enää pois  .
Salaattiostoksille ja raasteita tekemään 
Täytyypä vielä mainita, että Papan kommentti sai ajattelemaan, että ehkä se juusto ei ollutkaan ainoa syy (tai jopa syy ollenkaaan?). Tavallisuudesta poiketen olin antanut itselleni luvan kokeilla jonkun aikaa ilman kasviksia ja syönyt pari päivää siis vain protskuja ja rasvoja, eikä kasviksia (saati viljoja) ollenkaan. Ajatuksena, että ei ne vitamiinien sun muitten aineitten puutokset muutamassa päivässä / viikossa vaikuta, kunhan vähitellen lisään nekin takaisin mukaan (homma takkusi, eikä tehnyt muutenkaan mieli, ajattelin että parempi näin, etten sorru hiilareihin). Suolen toimintaan vaikutus lieneekin sitten nopeampi, joten eipä jätetäkään niitä enää pois :).
Salaattiostoksille ja raasteita tekemään :P
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 15:11:33 |
|
|
 |
|
|
|
Nii o 
Nii o :)
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 10:17:26 |
|
|
 |
|
|
|
|
Porkkanaraaste puserretulla sitruunamehulla maustettuna on muuten aikas nami kasvislisuke.
Porkkanaraaste puserretulla sitruunamehulla maustettuna on muuten aikas nami kasvislisuke.
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 10:11:48 |
|
|
 |
|
|
|
|
En myöskään ymmärrä miksi raaka karkea porkkanaraaste on niin harvoin mainittu. Sekin on yksi hyvä. Eikä sitä tarvitse kuin muutama kymmen grammaa. Sen vaikutus on ennaltaestävä, ei syntyneen tilanteen korjaaja. Vaikutus on joskus parempi kuin sen taulukkoarvoista voisi päätellä. Mutta, olemme yksilöitä.

Lähetetty: 2005-02-25 09:44:34 |
|
|
 |
|
|
|
No niin. Vihdoin ja viimein alkuperäinen vieras sai homman toimitettua.
Suola ei valitettavasti auttanut. Yhden jälkeen yöllä sekoitin 5 teelusikallista tavallista suolaa noin puoleen desiin vettä ja huitaisin alas (  ). Ennen kahta yritin vielä viimeisen kerran pinnistellä, mutta ei tulosta. Sen verran suolan otto huippasi, että puolen litran veden juonnin jälkeen oli mentävä hetkeksi makuulle. Aamuviidelta taas ylös ja vielä yritys vessassa, mutta ei tulosta. Tässä vaiheessa suoli oli jo siinä kunnossa, että pelkäsin jo valmiiksi vessaan menoa ja kipua. Joten jätin yrittämisetkin odottamaan sitä peräruisketta. Kävely ja liikahtaminenkin alkoi olemaan jo tuskaa. Suuta kuivasi jatkuvasti ja vielä toinen puoli litraa menikin vettä. Nyt yhdeksältä peräruiske ensi kertaa elämässä kokeiltuna ja ainakin se auttoi  . Tosin edelleen jouduin sormin auttamaan tuotoksen ulos (pienentämään sen, minkä ylsin)  .
Ah tätä autuutta, että voikin tuntua näin hyvältä
Ainakin opin arvostamaan niin helppoa, hyvin toimivaa ja kivutonta vatsaani ihan uudella tavalla. Jos joku joutuu tällaista tuskaa useinkin kestämään, niin voi parkaa.
Ja sekin oppi meni toivottavasti taas vähäksi aikaa perille, että kohtuus kaikessa
Muuta syytä kuin tuon juuston en tosiaan asialle keksi (rasvaa todellakin kuulunut viimeiset päivät jopa tavallistakin enemmän ruokavalioon).
Jospa tästä vähitellen uskaltaisi jotain pientä pistää suuhunsa. Valion sokeroimattomalla mustikkakeitolla taidan kuitenkin aloitella.
Kiitos vinkkejä antaneille!
No niin. Vihdoin ja viimein alkuperäinen vieras sai homman toimitettua.
Suola ei valitettavasti auttanut. Yhden jälkeen yöllä sekoitin 5 teelusikallista tavallista suolaa noin puoleen desiin vettä ja huitaisin alas ( :roll: ). Ennen kahta yritin vielä viimeisen kerran pinnistellä, mutta ei tulosta. Sen verran suolan otto huippasi, että puolen litran veden juonnin jälkeen oli mentävä hetkeksi makuulle. Aamuviidelta taas ylös ja vielä yritys vessassa, mutta ei tulosta. Tässä vaiheessa suoli oli jo siinä kunnossa, että pelkäsin jo valmiiksi vessaan menoa ja kipua. Joten jätin yrittämisetkin odottamaan sitä peräruisketta. Kävely ja liikahtaminenkin alkoi olemaan jo tuskaa. Suuta kuivasi jatkuvasti ja vielä toinen puoli litraa menikin vettä. Nyt yhdeksältä peräruiske ensi kertaa elämässä kokeiltuna ja ainakin se auttoi :). Tosin edelleen jouduin sormin auttamaan tuotoksen ulos (pienentämään sen, minkä ylsin) :shock:.
Ah tätä autuutta, että voikin tuntua näin hyvältä :D
Ainakin opin arvostamaan niin helppoa, hyvin toimivaa ja kivutonta vatsaani ihan uudella tavalla. Jos joku joutuu tällaista tuskaa useinkin kestämään, niin voi parkaa.
Ja sekin oppi meni toivottavasti taas vähäksi aikaa perille, että kohtuus kaikessa ;)
Muuta syytä kuin tuon juuston en tosiaan asialle keksi (rasvaa todellakin kuulunut viimeiset päivät jopa tavallistakin enemmän ruokavalioon).
Jospa tästä vähitellen uskaltaisi jotain pientä pistää suuhunsa. Valion sokeroimattomalla mustikkakeitolla taidan kuitenkin aloitella.
Kiitos vinkkejä antaneille!
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 09:36:53 |
|
|
 |
|
|
|
Elka kirjoitti: Pari lusikallista merisuolaa lämpimään veteen, niin paljon kuin saat alas, hoitaa asian myös melko nopeasti.
Mitenkä nopeasti? Siis noin ?
[quote="Elka"]Pari lusikallista merisuolaa lämpimään veteen, niin paljon kuin saat alas, hoitaa asian myös melko nopeasti.[/quote]
Mitenkä nopeasti? Siis noin ?
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 07:47:43 |
|
|
 |
|
|
|
Heips!
Sitä oliiviöljyä/rypsiöljyä voi varmaan laittaa sinne suoleen suoraankin, se pehmentänee ulostusyritystä monellakin tapaa
Toivottavasti ongelmasi menee ohi.!
Joku muuten käytti suolen toimivana pysymiseen keinoa, jossa otetaan yliannos magnesiumia ja vähennetään siitä sitten mukavalle tasolle
Heips!
Sitä oliiviöljyä/rypsiöljyä voi varmaan laittaa sinne suoleen suoraankin, se pehmentänee ulostusyritystä monellakin tapaa :)
Toivottavasti ongelmasi menee ohi.!
Joku muuten käytti suolen toimivana pysymiseen keinoa, jossa otetaan yliannos magnesiumia ja vähennetään siitä sitten mukavalle tasolle
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 06:56:38 |
|
|
 |
|
|
|
Saa nauraa. Siksi nimettömänä olenkin
Todella olen epätoivoinen, kivut alkaa olla aikamoiset (en pysty siis nukkumaan), kun olen vielä koko päivän ahtanut sisääni jos jonkinmoista systeemiä saadakseni suolen toimimaan, eikä mikään pääse ulos (edes se ripuli, joka kiertää vatsassa). Tuntuu, että kohta suoli repeää.
Kolme kertaa päivässä on kautta vuosien ollut mulle ihan normaali (hyvin toimiva vatsa  , ei juuri koskaan ripulia sen kummemmin kuin ummetustakaan), siinä ei mitään häikkää. Mutta tämä pisti kyllä varovaiseksi juuston kanssa (täytynee lyödä raja jonnekin 100 grammaan).
Mutta siis suolaa.
Kiitos!
Saa nauraa. Siksi nimettömänä olenkin ;)
Todella olen epätoivoinen, kivut alkaa olla aikamoiset (en pysty siis nukkumaan), kun olen vielä koko päivän ahtanut sisääni jos jonkinmoista systeemiä saadakseni suolen toimimaan, eikä mikään pääse ulos (edes se ripuli, joka kiertää vatsassa). Tuntuu, että kohta suoli repeää.
Kolme kertaa päivässä on kautta vuosien ollut mulle ihan normaali (hyvin toimiva vatsa :), ei juuri koskaan ripulia sen kummemmin kuin ummetustakaan), siinä ei mitään häikkää. Mutta tämä pisti kyllä varovaiseksi juuston kanssa (täytynee lyödä raja jonnekin 100 grammaan).
Mutta siis suolaa.
Kiitos!
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:59:37 |
|
|
 |
|
|
|
Anteeksi, mutta sallinet minun  Taidat olla aika epätoivoinen tällä hetkellä. Jos löytyy oliiviöljyä talosta, niin ota sitä. Jos ei verenpaineesi ole taivaissa niin juo suolavettä. Jos on voita niin syö sitäkin. Jos ei ole mitään, niin juo vettä ja taas lisää vettä. Auttaa se ehkä edes vähän.
Olen itse rasvakäyttöinen, joten moiset ongelmat ovat historiaa.
Ja ei sen suolen tarvitse toimia 3 kertaa päivässä, mutta ei tukkoonkaan mennä. 
Anteeksi, mutta sallinet minun :lol: Taidat olla aika epätoivoinen tällä hetkellä. Jos löytyy oliiviöljyä talosta, niin ota sitä. Jos ei verenpaineesi ole taivaissa niin juo suolavettä. Jos on voita niin syö sitäkin. Jos ei ole mitään, niin juo vettä ja taas lisää vettä. Auttaa se ehkä edes vähän.
Olen itse rasvakäyttöinen, joten moiset ongelmat ovat historiaa.
Ja ei sen suolen tarvitse toimia 3 kertaa päivässä, mutta ei tukkoonkaan mennä. :wink:
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:50:12 |
|
|
 |
|
|
|
Elka vastasikin samaan aikaan, kiitos
Normaalistihan suoli siis tosiaan toimii mainiosti (kuten sanottua tottunut säännölliseen 3 kertaa päivässä tyhjennykseen) ja siksi tämä ummetusasia tuntuukin niin uudelta ja oudolta (en muista koska olisi näin käynyt). Rasvaa söin kyllä eilenkin tosi paljon, mutta lienee tosiaan ollut se juusto (, jota vetelin n 400 grammaa).
Ei koskaan enää juustoa 
Elka vastasikin samaan aikaan, kiitos :)
Normaalistihan suoli siis tosiaan toimii mainiosti (kuten sanottua tottunut säännölliseen 3 kertaa päivässä tyhjennykseen) ja siksi tämä ummetusasia tuntuukin niin uudelta ja oudolta (en muista koska olisi näin käynyt). Rasvaa söin kyllä eilenkin tosi paljon, mutta lienee tosiaan ollut se juusto (, jota vetelin n 400 grammaa).
Ei koskaan enää juustoa :evil:
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:43:34 |
|
|
 |
|
|
|
Mahtaisiko ruokaöljy tässä tapauksessa auttaa? Kysehän ei siis ole varsinaisesti ummetuksesta (se taisi mennä jo), vaan tuon jäljellä olevan tukkeen (, joka on liian iso tulemaan ulos) saaminen pienemmäksi (/liuottaminen).
Ihmisellä ei ilmeisesti ole suolamyrkytyksen vaaraa? 
Mahtaisiko ruokaöljy tässä tapauksessa auttaa? Kysehän ei siis ole varsinaisesti ummetuksesta (se taisi mennä jo), vaan tuon jäljellä olevan tukkeen (, joka on liian iso tulemaan ulos) saaminen pienemmäksi (/liuottaminen).
Ihmisellä ei ilmeisesti ole suolamyrkytyksen vaaraa? :shock:
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:40:15 |
|
|
 |
|
|
|
Anonymous kirjoitti: Pitääkö olla nimenomaan merisuolaa? Vai uskallanko kokeilla tavallisella?
Merisuola tietääkseni toimii paremmin. Ja apteekista saatava glaubersuola. Liekö merisuolan suuremmalla magnesiumsisällöllä sitten jotain tekemistä asian kanssa, koska magnesiumtablettien yliannostus myös hoitaa asian kuntoon. Jos ei ole mitään lääketieteellistä syytä välttää tavallista suolaa (esim. korkeaa verenpainetta), niin tuskin kokeilusta haittaakaan on. Jos tilanne on niin akuutti, että ei voi odottaa aamuun. Jatkossa suosittelen ongelman välttämiseksi riittävää määrää rasvaa ruokavalioon. Silloin myös suoli toimii "kuin rasvattu".
[quote="Anonymous"]Pitääkö olla nimenomaan merisuolaa? Vai uskallanko kokeilla tavallisella?[/quote]
Merisuola tietääkseni toimii paremmin. Ja apteekista saatava glaubersuola. Liekö merisuolan suuremmalla magnesiumsisällöllä sitten jotain tekemistä asian kanssa, koska magnesiumtablettien yliannostus myös hoitaa asian kuntoon. Jos ei ole mitään lääketieteellistä syytä välttää tavallista suolaa (esim. korkeaa verenpainetta), niin tuskin kokeilusta haittaakaan on. Jos tilanne on niin akuutti, että ei voi odottaa aamuun. Jatkossa suosittelen ongelman välttämiseksi riittävää määrää rasvaa ruokavalioon. Silloin myös suoli toimii "kuin rasvattu".
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:35:42 |
|
|
 |
|
|
|
|
Tavallinenkin käy. Tai ruokaöljysnapsi.
Tavallinenkin käy. Tai ruokaöljysnapsi.
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:33:13 |
|
|
 |
|
|
|
|
Pitääkö olla nimenomaan merisuolaa? Vai uskallanko kokeilla tavallisella?
Pitääkö olla nimenomaan merisuolaa? Vai uskallanko kokeilla tavallisella?
|
|
|
Viesti |
Lähetetty: 2005-02-25 00:15:56 |
|
|
 |