Meillä lapsi ei tykkää voista. En kyllä ole pelkältään koittanut, mutta jos vertaa ruoan maistuvuutta reilulla voilla tai melko rasvattomana niin se rasvaton voittaa.
Meillä ihan eka maistiainen oli porkkanasose, se oli iso virhe. Ajattelin, että kun siinä ei ole tärkkelystä, niin sopisi hyvin massulle ja on makeaakin. No ei sopinut, vielä tuossa alle vuoden iässä porkkana sai aikaan hirveetä huutoa. Kuten myös päärynä, omena ja perunakin. Toisena maistiaisena oli bataatti vaikka tärkkelyskasvi onkin niin maistui hyvin eikä tullut mitään oireita. Kolmantena maistatin keltuaista, sen ympärille sitten meillä ruokavalio oikeastaan rakentuikin alkuun. Keltuaista voilla, keltuaista banaanilla, läskiä lounaaksi ja keltuaista illaksi

Meillä oli hemoglobiini alle viitteiden jo heti aluksi, niin panostin lihoissa poroon ja nautaan. Neuvolasta ohjeistettiin raudan saamiseksi kaurapuuron syöttämistä ja 8 kk lääkärineuvolassa suorastaan käskettiin syöttää ruista

No, 1-vuotiaana oli vihdoinkin hemoglobiini viitteissä, mikä ei todellakaan ole kovin tavallista tuon ikäiselle, siis että saadaan niin alakanttinen hemoglobiini nousemaan ilman rautalisiä. Keltuaista on saanut joka päivä iltapalaksi 6kk iästä lähtien, josta ehkä saan kiittää sitä että yövieroitus tapahtui täysin itsestään 7 kk iässä. No, oli siinä yhtenä yönä vartin huuto, mutta ei kertaakaan sen jälkeen. Imetän vielä, lapsi jo 1v 1kk. Eikä muuten ole kertaakaan saanut ruista tai ohraa, kaurapuuronkin oksensi usein kaaressa. Hirssipuuroa keittelen isomman satsin jääkaappiin ja sitä sitten yhdessä pistellään aamuisin voin kanssa pienet setit
