karppaus.infon arkistoitu foorumi

Kehomme tarvitsee tärkeintä energianlähdettään joka päivä. Jo pinkaisu bussipysäkille vaatii glukoosia. Sitä kaipaavat aivotkin. Eivätkä hiilarit ole aina pahasta: paljon hiilihydraatteja syövät väestöt eivät ole ylipainoisia eivätkä sairaita.

NENKÄÄN ei pitäisi koskea perunaan. Peruna ja muut huonot hiilihydraatit ovat tehneet suomalaisista lihavia ja sairaita. Jos söisimme vähemmän hiilihydraatteja, olisimme hoikempia ja terveempiä.

Suomalaisen perinnejuures on joutunut 2000-luvulla terveysintoilijoiden tulilinjalle. Monien silmissä peruna on pahis, josta ei löydy oikein mitään hyvää. Seurausta tai ei, suomalaisen ruokapöydän kulmakiven asema horjuu. Peruna on tukevasti alamäessä. Sitä syödään henkeä kohden keskimäärin 50 kiloa vuodessa, kun vielä 1950-luvulla kulutus läheni kahtasataa kiloa. Erityisesti naiset karttavat perunaa.

Ravitsemusasiantuntijoita perunaparan ryvettynyt maine potuttaa. Peruna on periaatteessa aivan yhtä hyvä hiilihydraatti kuin muut. Sitä paitsi ei ole olemassa hyviä ja huonoja elintarvikkeita, ainoastaan hyviä ja huonoja ruokavalioita, kuuluu klassinen puolustus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Fineli-tietopankin mukaan keskikokoisessa keitinperunassa on noin 40 kilokaloria, rasvaa tuskin ollenkaan. Suurin osa siitä on silkkaa vettä. Ei kuulosta kovin lihottavalta energiapommilta.

AIKKEIN krantuimmat ovat aivot. Ne käyttävät vain glukoosia, jos sitä suinkin on tarjolla. Kaikki, mitä elimistössä tapahtuu, tähtää loppujen lopuksi siihen, ettei aivojen polttoaine pääsisi loppumaan.

Ongelmia syntyy, jos ihminen paastoaa pitkään tai karsii ruoasta hiilihydraatteja. Silloin aivojenkin täytyy sopeutua. Jos hiilihydraattien saanti on kolmen–neljän päivän ajan alamaissa, aivot alkavat haalia tarvitsemaansa energiaa ketoaineista, joita muodostuu rasvoista. Ketoosissa ajatus helposti takkuaa. Ihmiskunnan terävimmät oivallukset ovat taatusti syntyneet glukoosisokerin voimalla.

Lihaksille hiilihydraatit ovat lähes yhtä välttämättömiä. Verkkainen kävely sujuu nipin napin rasvoista saatavan energian avulla, mutta jo parinsadan metrin spurtti bussipysäkille vaatii glukoosivoimaa.

Jos glukoosia on verenkierrossa riittävästi, lihakset ja maksa ryhtyvät varastoimaan sitä glukoosimolekyylien ketjuiksi, glykogeeniksi. Varastoihin ei kuitenkaan mahdu mahdottomia. Aivoja turvaava maksan energiareservi riittää muutamiksi tunneiksi. Jos jättää iltapalan syömättä, aamulla laarin pohja jo pilkottaa. Siksi ei ole ihme, että aamiaisen väliin jättäminen alkaa heikottaa.

Kaikki suuhun pantavat hiilihydraatit eivät ole helppokäyttöistä glukoosia. Monet pitää ensin pilkkoa suolistossa yksinkertaisemmiksi sokereiksi, jotka maksa sitten muuntaa glukoosiksi. Kaikesta syödystä hiilihydraatista jopa 70–80 prosenttia on pilkkomista vaativaa sokeria ja tärkkelystä.

HIILIHYDRAATIT imeytyvät elimistöön ja nostavat veren sokeripitoisuutta vaihtelevalla nopeudella. Sen perusteella on tehty kolmijako nopeisiin, hitaisiin ja keskivauhtisiin hiilihydraatteihin. Puhutaan myös hyvistä ja huonoista hiilareista.

Turbomallia eli nopeasti veren sokeripitoisuutta nostavia ovat muun muassa prosessoitu vilja, peruna ja rypälesokeri. Etanasokeria tarjoavat omena, maito ja pavut. Keskikastia löytyy monista viljavalmisteista ja hedelmistä. Luokituksen ulkopuolelle putoavat kasvisten ja kokojyväviljojen kuidut, jotka imeytyvät huonosti tai eivät lainkaan.

Turboissa piilee hiilihydraattikammon siemen. Epäilijöiden mielestä lihomisbuumin syynä ei ole liika energia vaan nopeat hiilihydraatit ja niiden salaliittolainen insuliinihormoni.

Ajatus kulkee suunnilleen näin: Mitä enemmän ruoka sisältää nopeasti imeytyviä hiilihydraatteja, sitä tiuhempaan veren sokeri- ja insuliinipitoisuus nousevat ja laskevat. Siitä ei seuraa mitään hyvää.

Jatkuva insuliinin eritys johtaa lihomiseen ja lihavana pysymiseen, koska insuliini muuttaa kaiken ylimääräisen hiilihydraatin rasvaksi. Ongelmasta voi päästä eroon vähentämällä hiilihydraatteja. Se pitää hormonihuiput ja kilot kurissa.

Insuliinin mollaajien ajatus saattaa ensi alkuun kuulostaa loogiselta. Syöminen kohottaa veren glukoosipitoisuutta. Haiman beetasolut aistivat muutoksen herkästi ja ryhtyvät erittämään insuliinia. Hormonipitoisuus voi nousta 20-kertaiseksi.

Insuliini siirtää glukoosia solujen käyttöön. Samalla se ryhtyy täyttämään energiavarastoja. Juuri insuliini aktivoi maksassa ja lihaksissa entsyymejä, jotka valmistavat glukoosista glykogeeniä