Ny keksin, mikä voisi olla ehkä osasyynä ranskalaiseen paradoksiin. Nimittäin se, että ranskalaiset muuntavat kaiken nauttimansa ruoan sellaiseen muotoon, että sen glykeeminen indeksi on mahdollisimman pieni.
Näin tapahtui ainakin avomieheni suvun perheissä 1980-luvulla. Eli lähes kaikki ruoka-ainekset käytettiin pannulla ennen pöytään vientiä. Myös hiilaripitoiset. Makaroni ja perunat ensin keitettiin ja jäähdytettiin ja sen jälkeen ne paistettiin vielä kevyesti pannulla. (perunat toki pilkottiin ensin.)
Lyön vetoa, että makaronin paistaminen vastaa sitä, että se keitettäisiin al denteksi.
Osansa tietysti myös sillä, että ranskalaisilla aterioilla nautitaan paljon lihaa, juustoa ja voita. Plus pieni alkusalaatti.
Ranskalainen paradoksi tarkoittaa siis sitä, että ranskalaiset ovat hoikkia ja terveitä, vaikkeivät ole kovin urheilullisia ja syödä mässyttävät herkkuruokaa illat pitkät viiniä siinä sivussa lipitellen. Ainakin mieheni suvussa ruokapöydän äärellä kului lähes koko ilta eli ei siinä paljon liikuntaa saatu. Paitsi perheen äiti, joka raatoi keittiössä ja tarjoili olohuoneessa sijaitsevaan pöytään ruokalajin toisensa jälkeen.
Massiivisen pöydän päässä oli televisio, jottei aika olisi tullut pitkäksi seuraavaa ruokalajia odotellessa. Kun jälkiruokajuusto oli viimein syöty, oli aikaa kulunut jo niin paljon, että käytiin maata.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
