karppaus.infon arkistoitu foorumi

Voi sinua Wi. Ootko ollut kärpäsenä katossa ja tutkinut tuskaani. No et... tiedän sen, kun en ole tämän ketjun suosituimmuutta katsoessa todellakaan yksin. Erittäin teräviä havaintoja. Miks mä osaan tehdä tuollaisia analyyttisia ongelmanratkaisuketjuja työssäni saaden niistä kiitosta, mutta kun tullaan minuun henkilönä, niin en osaa. No ette te sitä voi tietää, eikä tarttekaan. Arvuutella voidaan. Wi on mun päiväni ilo tänään. Järkeenkäypä posti... kertakaikkiaan.

_________________
Cats are carnivores.

Päiväperhoilla tarkoitin lähinnä näitä ihmisiä jotka innostuu uudesta dieetistä, ei kuitenkaan jaksa perehtyä siihen syvemmin (siis mitä. lukee joku kirja vai?!), jaksavat ehkä hetken yrittää mut pian palaavat entisiin syömisiin.. Eri asia sitten on, jos yrittää ja yrittää ja tuntuu et homma ei toimi vaikka kuinka yrittäis. Siinäkin on sit eroja, osa onnistuisi paremmin jos yrittäisi vähemmän, osa jos yrittäisi enemmän. Liika stressi on pahaksi.. Liika lipsuilu on pahaksi.. Kohtuus kaikessa, päteekö myös karppauksessa..? Ainakin siinä mielessä, että mitään äärimmäistä linjaa jaksaa kukaan harvoin vetää pitkään. Alkuun pääsemiseen voi auttaa ketoilu, reipas liikunta.. Mutta tehdä kaikesta elämäntapa ja löytää semmoinen tasapaino, että se menee luonnostaan ilman suuria ponnisteluita ja miettimisiä.. Toki jos laihduttaa haluaa, voi se äärimmäinen linja toimia ihan hyvin. Haasteellisintahan onkin sitten se ylläpito, ja siinähän moni juuri epäonnistuukin. Itse onnistun näköjään loistavasti pitämään painoni tässä normipainon kieppeillä, no problem! Sen verran olen edistynyt, että en enää liikaa kyttää sitä vaakaa, en syyttele sitä enkä itseäni. Mutta, nyt meinaa neuroosiksi muodostua peilikuvan kyttääminen, näkyykö liikunta missään? Nooh.. Eiköhän se tästä. Onhan tässä aikaa.

_________________
~Smiling is my favorite exercise~

Taitaa olla samaa ongelmaa meillä kaikilla! Miten katsella objektiivisesti itseään. Siinäpä pulma!

_________________
~Smiling is my favorite exercise~

Mulla on välillä sellanen olo,etten kuulu tänne porukkaan kun en laihduta.Aloin karppaamaan pahan olon ja turvotuksen vuoksi. Lisäksi todettiin nivelrikko polvessa. Edellä mainitut oireet on jossain huitsin nevadassa.

Vaivat ovat huitsin nevadassa. No et sä sitten oo kompastunut. Sä oot siis väärässä ketjussa, et suinkaan väärässä porukassa Tämä on negatiivinen itsensätutkimusketju, mutta ei suinkaan minkäänlainen katsaus yleisestä forumin linjasta. Me pohdimme ongelmia, emme suinkaan onnistumisia. Tervetuloa siis kirjoittamaan kaikki hehkutukset vaikka tähän ketjuun...viewtopic.php?f=1&t=48677&hilit=%2Ayksitt%C3%A4is%2A

_________________
Cats are carnivores.

Jotta mua ei ymmärrettäis väärin, niin sanon vielä, että tää on aivan ihanaa, kun voi sanoa muutakin, kuin että hienosti menee. Ei se ole kaikille ruusuntuoksua. Voi olla ongelma päässä, kropassa, pakoputkessa tai missä tahansa. Silloin pitää muuttaa jotain, eikä jäädä tuleen makaamaan ja voivottelemaan.

Mulle ei karppaus sovi ruokavaliona. Sen sijaan karppimyönteiset ihanat ihmiset tunnen niin omakseni, että ei mitään määrää. Siis edes hieman vastarannan kiiski, joka lukee, joskus uskoo lukemansa, kokeilee, etsii, löytää, korjaa... sitä mulle on karppaus. Ruokavalio kaikkine sääntöineen pysyköön siitä kaukana. Ja uskokaa noita kokeneita ihania ihmisiä. Hekin ovat kokeneet ja onnistuneet paremminkin kuin minä. Uskokaa siis heitä ja muistakaa kuitenkin mun varoitukset. Pikkusormesta on lyhyt matka peukaloon.

_________________
Cats are carnivores.

Tismalleen näin. Joillakin tämä voi toimia, mikä on hienoa, mutta nyky-yhteiskunnassa suuremman osan ihmisistä on vaan niin vaikea elää turvallisesti "vaistojen varassa".

Wi tuossa ylempänä hienosti kiteytti ymmärtämisen tärkeyden. Olen vasta viime aikoina itsekin päässyt sisäistämään näitä asioita, huolimatta vuosien karppailusta (huom. karppaus ja karppailu ovat minulle kaksi eri asiaa). Nykyään sanon ääneen kaikille ihmettelijöille, että olen sokeriholisti, ja olen ollut sitä melkein 30 vuotta. Syön mielelläni kaikkea makeaa siksi, että se vaan on niin hyvää, en nälkääni. Ei siihen auta lukea kirjoja. Siksi tämä painonpudostus on ollut niin mutkaista. Muu syöminen on pääsääntöisesti karppia, mutta ilmeisesti ei riittävää.

Eli tämä "kokenut" karppi kompastuu usein siihen hetkellisen nautinnon ja hekuman tavoitteluun, jota makeat herkut tarjoavat. Silmää räpäyttämättä voin ostaa ison laatikollisen Pusuja Stockan hulluilta päiviltä, ja kiskoa naamaan monta päivässä. Tai mässäilllä kaikkia pöydän makeita antimia kaiken maailman kökkäjäisissä. Ja kaikki vain hetken euforian takia, jonka seuraukset näkyy pysyvästi ruhossa. Ja hetken päästä tiedän tasan tarkaan, ettei kannattanut. Mutta kohta taas unohdan ja otan lisää...

Mutta nyt uskallan pikku hiljaa uskoa itseeni ja siihen, on olemassa elämää myös ilman makeanmässäjäisiä. Ennen se tuntui lohduttomalta ajatukselta mutta nyt näkyy putken päässä valoa.

Ja tsemppiä myös Hailille irrottautumiseen! Jaksat vain uskoa siihen valoon, jonka näet putken päässä, niin olet matkalla kohti voittoa.

_________________
"Kyllä meitissä ihan missille asti muotoja riittää - neljälle, viidellekki."

Kiitos Haili oikein hyvästä aloituksesta. (Sorry että luin vain pari ekaa sivua ja pari vikaa sivun eli jos joku jo vastannut tällä tavalla, anteeksi). Eli siis se alkuperäinen kysymys: Mikä on se kokeneen karpin kompastuskivi, johon lankeaa?

Turva? Siis sellainen psykologinen tuttuus-turva? Vähän samalla tavalla kuin lapsena pahoinpidelty saattaa aikuisena olla pahoinpitelysuhteessa, koska se on tuttua -> ”turvallista”. Eli elimistömme muistaa ne hiilarit, se on tuttua (ja siis turvallista) joten siihen takerrutaan kiinni???

P.S. Kiitos Wi hienosta vastauksesta, olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä.

Olen tarkkaillut itseäni ja päätynyt jotakuinkin tuohon päätelmään: olen oppinut lapsena, että makea on "hyvää", parasta mitä voi olla. Ja siksi rakastan makeaa vaikkei se enää suussa niin hyvältä maistukaan. Samoin olen myös kiintynyt kahvin tuoksuun ja jopa kahvinkeittimen ääneen, se on niin kotoinen. Ehkä minulla on hyviä muistoja lapsuudesta ja tiedän, että kahvinkeittimen äänen kuultuani tiedän pääseväni kahvipöytään, jossa on makeaa mutta myös yhteisöllisyyttä. Ruokailuhan on myös sosiaalinen tilanne ja siksikin lapsen mielestä mukava. Karppaus on vähän sekoittanut minua, koska kahvipöytähetkistä on tullut kieltäytymistilanteita.

_________________
Elämä on älykkyystesti. -niinal
BMI 41.
Säädellään hiilarit kohdilleen.

En ole karppiaikanani juuri kompastellut ( Tosin vasta 7 kk takana). Joulukilot on joulukiloja ja lähtivät nopeasti. Epäilen kuitenkin, että se, joka minut joku päivä kamppaa on joko voileipä tai spaghettiannos. Aiemmassa elämässäni minä olen kompastunut aina ihan tavalliseen ruokaan. Koskaan en ole sokerihiiri ollut, mutta rasva+hiilarit ovat olleet minun rakkauteni. Olen vielä tiukalla ketovaihteella ja meinasin jatkaa tätä vielä ainakin kesän loppuun - helppoa tämä on ollut kyllä, kun on vain tuo hiilarihirmu selätettävänä. Sokerihiiri olisi minulle liikaa.

Verrattuna aiempiin dietteihin tämä on ensimmäinen, jossa ei ole nälkä ja se on minulle paljon se, koska pikkunälkä on roudannut minua tehokkaasti jääkaapille aina vatsan murahtaessa. Olen tässäs asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kun olen päässyt lähemmäksi normaalipainoa, voin sallia esimerkiksi yhden repsupäivän / kk, jolloin syön leivän ja pienen annoksen pastaa.

_________________
Asiallisia juttuja

Tuo on opittua. Olen katkaissut omillani tuon ketjun. Lapseni jopa huomasivat sen. Kun olivat isovanhemmilla hoidossa, siellä palkittiin/lohdutettiin makealla, jos piti vaikkapa jäädä yksin joksikin aikaa, niin silloin "sai ottaa jäätelöä". Tyttäreni on maininnut huomanneensa asian. (Samoin kertoi oppineensa nopeasti, että minulle ei kannattanut kaupassa känistä, ei auttanut, isälleen teki sitä ja sai tahtonsa läpi eli edelleenkin katselen murhanhimoisesti kaikkia vanhempia, jotka antavat lastensa saada kohtauksia ruokakaupassa. Vanhempien vika.)

_________________
"Remember, eating fat is not what makes you fat, it’s the inability to burn fat that makes you fat." Rosedale
"I will never be hungry again"

Mä kompastun aina siihen ettei mielikuvitus riitä ruoanlaittoon ja syön liian yksipuolisesti. Sokerihimo on aivan hervoton mun kohdalla. Pääsen siitä kahdessa viikossa eroon ja sillon tuntuu hyvältä enkä haikaile sokerin perään ollenkaan, esim. kahvipöydässä kun toiset syö. Mutta sortuminen ajaa kierteeseen.
Mielikuvituksettomuuteen liittyy myös se että mättään niitä "sallittuja" ruokia aivan liian isoja määriä ja liian monesti päivässä. Tykkään leipoa ja tehdä itse, joten karppileipä ja pizzapohjat ei ole ongelma, mutta ehkäpä juuri ne annoskoot.
Olen tehny itselle tällasen listan jääkaapin oveen jos mieli tekee sokeria enkä pääse suosta ylös.

"Jos haluat herkutella (hiilarilla) niin mieti ensin näitä:

Olet edistynyt hienosti ja saat yhden illan herkuttelusta 2 lisäkiloa joiden pudottamiseen menee reilu viikko.

Liika hiilareista tulee jo samana iltana huono ja oksettava olo.

Herkuttelun jälkeisenä aamuna olet järkyttävässä hiilarikrapulassa ja olosi on hirvittävä.

Silmät ja maha turpoaa ja sinua väsyttää aivan valtavasti.

Olet hidas liikkeinen ja toivot saavasi lisää sokeria jotta piristyisit ja kierre on valmis!

Tunnet valtavaa morkkista jo samana iltana, seuraavasta aamusta puhumattakaan.

Jokainen ylimääräinen herkuttelu kerta pidentää tavoitteeseen pääsyä usealla viikolla.

Tavoitteeseen ei ole enää pitkästi ja sinä pystyt siihen!!"

Että näin mulla. Taas teen paluuta karppiruokiin kun niin kateellisena katsoin sukuloidessa muiden vetelevän makkaraa, eikä muuten tartu vyötärölle.

_________________
Let's Zumba!!

Mun ongelmani on varmaan sitten se, ettei mulle tule mitään hiilarikrapulaa, ei ainkaan sellaisessa mittakaavassa, kuin se toisille näyttää tulevan. Henkinen morkkiskin on aika lievää, kun tähän on niin helppoa ja vaivatonta aina palata takaisin. Toki hiilareita tulee syötyä maltillisesti silloinkin kun niitä mielestään "mättää", eli ei mitään karkkipusseja tai pullapitkoja; joskus pitsaa tai kourallinen sipsejä tms.
Ehkä kiire ja nopean ruuan perään haikailu on ne mun kipupisteet, koko perheen terveen ruokailun hallitseminen. Omasta mielialan alentumasta ja stressistä huolimatta jaksaa jaksaa... Se välillä haastaa.

_________________
A wise man never knows all. Only fools know everything. (Afrikkalainen sanonta)
"Viisaat etsivät totuutta, mutta hölmöt luulevat löytäneensä sen.” (Napoleon)

Mulla karppailu ei ookkaan muuta kun kompastelua, mutta silti uskon hiilihydraattien vähentämisen, hiilihydraattilähteiden järkevöittämisen ja luonnollisen proteiinin ja rasvan olevan hyväksi ihmiselle ja siihen pyrin. Joka kerta vaan on joku tekosyy palata hiilaripupellokseen: lähden reissuun, tulen kipeäksi, edessä on tärkeä matsi, jota ei halua riskeerata, jos energia vaikka loppuukin ilman hiilaritankkausta... Sen positiivisen muutoksen oon huomannu, että kun normaaliruuasta; leivästä, puurosta, perunoista, hedelmistä, on tullut ikään kuin herkku, niin ei tarvii vetää niitä vielä pahempia vaihtoehtoja; leivonnaisia, karkkia, pikaruokamättöö jne. Kaikkiaan en halua huolehtia repsahteluista ja takapakeista, niistä huolimatta koen oppivani ja sisäistäväni karppausta elämäntapana pikkuhiljaa, vähän kerrassaan, mutta silti jatkuvasti.

_________________
Tarinoin Mustikkametsässä

Sulla on ihana blogi,oli ihan pakko lukea se kokonaan
Mulla on ollut hyviä ja huonoja päiviä karppauksessa niinkun näyttää olevan monella muullakin.
Eilen sit kävin lääkärillä joka kehotti pudottamaan vielä 3-5kg ennen kesäkuun puoltaväliä jollon taas hänet tapaan.
Muutama viikko kun mennyt heitellen ja oon syönyt aamupäivän hyvinkin karpisti,mutta mitenkä se ilta sit onkin mennyt kaikkee kaapista napsien.Nyt sit paino on meinaa nousta.
Tänään otin sit vihkon ja kynän esiin ja laitan kaikki syömiseni taas ylös.Se kun aina on auttanut pitään itseni kurissa.
Tahti on kova painon pudotuksessa jos tuon 3-5kg saan pois ennen määrä päivää
Mutta yritän kovasti ja liikuntaa pitää lisätä sen minkä mun raihnanen kroppani vaan pystyy.(selkä kun haittaa,leikkaus uhka päällä).
Tsemppiä kaikille täällä,samassa veneessä ollaan onneks yhdessä

_________________
Hitaasti mutta varmasti

Haili: paljon tsemppiä, sun teksti on monilta osin hyvin samaistuttavaa ja ajatuksia herättävää (niinkuin niin monella muullakin täällä).

Kokemuksia aiheeseen liittyen: kolmen viikon reissun aikana tuli tauko karppauksesta (alkuun jaksoi vielä yrittää, mutta matkan edetessä sekaravinto osoittautui huomattavasti helpommaksi ratkaisuksi). Onnistuin nauttimaan matkasta ja ruuasta potematta sen kummempia morkkiksia, vatsakipuja sitten tuli niidenkin edestä.

Paino ei mittanauhasta ja peilistä päätellen noussut, tosin liikuntaa tuli harrastettua reissun aikana runsaasti. Paluu karppiarkeen on ollut siitä hyvä, että vatsa on rauhoittunut, mutta mieli on ollut aivan maassa.

Olen pitkästä aikaa himoinnut niin tupakkaa, viinaa, kuin herkkujakin, ja ollut sellanen tyhjä olo. Mitä tahansa, mistä saisi normaalin olon. Apeus siitä, että on taas rajat, arki, ei aurinkoa, ei voi olla huoletta ja vapaa, syödä mitä huvittaa.. luopuminen? Jotain vastaavaa. Oli mukava kokeilla paikallisia herkkuja, syödä jäätelöbaarissa ihanaa jäätelöä ja nauttia täytetyistä piiraista, se on kuitenkin "vaan ruokaa".

Viinan juonnista oli loogisempaa luopua kokonaan, tosin sitä en tehnyt yksin, vaan miehen kanssa. Se oli selkeä ratkaisu, sillä elämä alkoi olla pisteessä, jossa tajusi, että on parempi lopettaa, jos vielä haluaa eheytyä. Lopetimme, mutten tiedä tuliko varsinaista ongelmaa koskaan sanottua ääneen. Ehkäpä ratkaisun markkinoi itselleen enemmän valintana, kuin pakkona, johtuen siitä, miten vaikea omaa "epäonnistumista" oli hyväksyä.

Samoin tupakoinnin lopetus oli kerrasta poikki. Syömistä ei voi lopettaa. Sokerin ja hiilarit voi jättää pois, mutta tulee tilanteita, joissa on helvetillinen nälkä, eikä vaihtoehtoja. Vaikka karppauksessa, kuten selväpäisyydessä ja tupakoimattomuudessakin on tosi paljon hyvää, on se silti luopumista. Luopumista sokerikuorrutuksesta, savukiehkuroista ilmassa, humalaisista öistä katuvalojen alla jne. Tietynlaisista nautinnoista, illuusioista, yhdestä maailmasta. Mikä kenetkin huumaannuttaa tai tarjoaa lohdun.

Mulla huono olo fyysisesti/ henkisesti (johtuen joko huonosta ravinnosta, tai liian vähäisestä unesta tms) heilauttaa mielialoja niin, että tulee se tarve "korjata". Karppisafka/ muuten terveellinen safka pitää mielialan tasaisempana, jolloin muitakaan mielitekoja ei niin tule. Siinä mielessä ruokakaan ei siis ole "vain ruokaa", vaan osa terveempää kokonaisuutta. Selviytymiskeinoja on tullut jo opeteltua terapian ja meditaation kautta.

En ole koskaan ollut hc-lihava, totaali alkkis, täysin syrjäytynyt, tai täysin syömishäiriöinen, vaan pikemminkin tasapainoillut kahden maailman välillä, poukoten suuntaan tai toiseen. Näin ollen monia ongelmia on ollut myös helppo kieltää, koska ulospäin ne eivät ole näkyneet, kuin ääritilanteissa.

Luopuminen tuntuu harvemmin enää luopumiselta, enemmän vapaudelta. En silti usko, että kukaan luopuu nautinnoista, ellei ole ns. pakko tai vaihtoehtoisesti hyödyt suurempia kuin haitat. Toisin sanoen, jos karppaus ei paranna oloa tai paino laske, en tiedä miksi sitä harrastaisi. Monesti hyödyt tosin tulevat hitaammin esiin, kuin nautintojen tarjoama nopea mielihyvä.

Toivon sulle kaikkea hyvää, voimia ja valoa. Vaikka oma tarinani onkin erilainen, niin toivon, että siitä on jotain hyötyä.

^ Melkein kuin mun elämästä. Tupakoinnin lopetin 12 v sitten, kerrasta poikki, kun päätin. Ja siitä olen ylpeä. Ja vieläkin hämmästelen, että kykenin siihen. Mutta juuri kuten yllä oleva kertoili, syömistä ei voi lopettaa. Joskus on jopa helpompi paastota kuin pysyä kohtuudessa syömisen suhteen. Ja alkoholi vie viimeisenkin selkärangan.

_________________
"Elämä ei ole pelkkää juhlaa. Se on myös ruusuilla tanssimista."
-Karppausta maaliskuusta -05 lähtien.-

mulla lasten ruoka, teen kyllä paljon ruokaa niin ettei lisukkeeksi ole kuin kasviksia jne, mutta en voi ajatella vaan itteeni. Tottakai sallin lapsilleni karkit ja muut herkut. Ja onhan se helppoa tehdä sitä ruokaa mitä kaikki suostuu syömään.
Toinen juttu on raha, terveellinen karpiruoka on kalliimpaa. Jos raha on erittäin vähissä, on helppoa tehdä vaikkapa makarooni+juustovuokaa. Tai halvinta makkaraa jne.Pääasia ettei kellään ole nälkä!

_________________
[url=http://www.TickerFactory.com/weight-loss/wk2KcaG/]

[/url]

Hyvää pohdintaa!
Avaa taas uusia näkökulmia tällekin kulmalle maailmaa.
Tuossa aikaisemmin joku pohti, että ne tutut maut lapsuudesta/ entisestä elämästä ovat niitä juttuja jotka koukuttavat. Turvallisuuden tunne, joka joskus on tietyn maun kautta koettu.

Itsekin kyllä kompastelen vhh vastaan vt (jos näin voin kuvata nykytilaani). Tähän asti on toiminut se, että vt:n jälkeen jatkan vhh:lla normaaliin tyyliin ilman sen suurempia morkkiksia. Olen sallinut itselleni sen, että joskus on tilanteita, jolloin vt on luvallista. Sitten taas jatkuu vhh/ karppaus. Toistaiseksi olo vhh- jaksojen aikana on totaalisesti parempi kuin vt:n aikaan; se saa minut palaamaan karppimaailmaan uudestaan.

_________________
'...ilo pintaan, vaikka sydän itkisi...' ...vai miten se oli...

En lukenut kaikkia viestejä, etten tiedä onko muilla ollut kuin minulla.

Juu kävin kyllä hiilarimaassa pitkänkin aikaa, mutta varsinainen kanto mihin aina kompastun on se, että ruokaa tulee vain yksinkertaisesti syötyä liikaa. Kun on niin kivaa syödä...

_________________
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/5/5 ... 4aa35d.jpg