N. neljä vuotta nyt enemmän ja vähemmän karpanneena omat kompastumiset ovat tapahtuneet seuraavista syistä:
1. Matkat. Vaikeaa syödä karpisti ja kun on esim. kuukauden mättänyt sekaruokaa, ruotuun palaaminen on hankalaa, tottuu vanhoille tavoille
2. Tunnesyöminen, tosin harvemmin silloin, kun on pitkä karppi-kausi alla. Eka tarvitaan pari isoa poikkeusta (esim.synttärit), jotka ikään kuin pohjustavat pahempaa retkahdusta, sitten heikolla hetkellä voi ajatella, "ehkä vaan tän kerran, eiväthän ne synttäritkään aiheuttaneet retkahdusta"
3. Liiallinen tumman suklaan mättö/ makeiden karppiohjeiden teko. Liikaa nautittuina herättävät hiilarihimon.
4. Liian vähän rasvaa ruokavaliossa, liikaa hiilareita (tulee nälkä ja mielitekoja).
Hiilaripitoisesta mätöstä tulee tosi nopeasti huono olo. Karppivaliolla taas keho ja mieli pysyvät kunnossa. Järjen kanssa mässäilykausilla ei ole ollut mitään tekemistä, vaan ennemminkin tunne-elämän säätelyn.
Samoin, kuin tupakoitsija koittaa röökiä vetämällä palauttaa normaalia hyvää olotilaa (ja karkoittaa vierotusoireet), alkoholisti koittaa päästä eroon tuskasta vetämällä päänsä täyteen, niin tunnesyöppö koittaa palauttaa sisäisen turvallisuuden tunteen tai hyvän olon ahtamalla itsensä täyteen pullaa tai mitä ikinä. vähän comfort foodia.
Seliseli: Hiilarimössöön on vielä harvinaisen helppo sortua VT-linjan tähden, "koska onhan se ruisleipä ja fitness-murot ja perinteiset leivonnaiset sentään suht terveellisiä". Muutama laiha työkaveri juomassa coca colaa tai syömässä pizzaa, ja mieleen tulee, että eihän noikaan liho, jos kohtuudella vähän vaan söisin, eikä niiden iho mene pilalle, eikä ne turpoa kuin ilmapallot. Mut sit se jää päälle. Eihän mulla ole keliakiaa, helpompi syödä makaroonia, olenhan sentään normaalipainon rajoissa. Tuore leipä ja pullat tuoksuvat niin ihanalle ja leipominen on kivaa. Ja sitten närästää, iho kukkii ja vatsakatarri kiittää, itseinho nostaa päätään ja mielessä pyörii lähinnä, mitä herkkuja jääkaapissa on jäljellä, josko vielä jotain söisi, ei jaksa lenkille, eikä muutakaan.
Viimeisin "tosi-karppaus" on nyt kestänyt n.3 kk. Painoa ei ole ihan hirveästi tippunut, mutta repsuja ei ole tullut kertaakaan, eikä ole edes tehnyt mieli. Mikä on nyt toisin, kuin ennen? Olen ollut pari vuotta juomatta ja kohta kymmenen kuukautta polttamatta tupakkaa. Näiden kahden paheen lopettaminen on vahvistanut sen verran paljon, että sokerin ja hiilareiden karistus ei tunnu mitenkään mahdottomalta, ehkä terveempiä selviytymiskeinoja tullut omaksuttua matkan varrella.
Harrastan säännöllisesti liikuntaa ja joogaan, sekä meditoin. Pidän huolta itsestäni ja teen mielekkäitä asioita, jaksan tehdä kun syön hyvin ja elän hyvin. Ruokavalion ollessa kunnossa ei tule myöskään mässykohtauksia. Elämä on tasaisempaa, kuin ikinä ennen ja asiat kaiken kaikkiaan hyvin. Ei tunnu missään syödä välillä karppiherkkuja, ei tunnu siltä, että menettäisi jotain, kun ei saa tunkea itseään täyteen hiilareita, ei ole morkkiksia, on vaan zen ja ilo siitä, että saa syödä hyvin
