karppaus.infon arkistoitu foorumi

Dodiin, taas lurkkasin a.s.d.l-c:ssä ja siellä oli minusta mielenkiintoinen keskustelu aloitettu - mitä dieettejä porukat ovat noudattaneet ennen alakarppausta, ja miksi homma tökki (jos tökki?). Hyviä / huonoja puolia?

Mitenhän lie täällä? Aika monet ovat olleet paikkareilla - minäkin, tosin siipeilin vaimon mukana, hän laski minulle pointsit. Hetken innostuksen jälkeen homma tyssäsi ainaiseen näläntunteeseen: liha oli heikko Ei tullut koskaan käytyä nuissa kokoontumisissa, tuntui siltä että ukot olisivat siellä altavastaajina ja pallo hukassa suuren naisväestön keskuudessa Samoin se punnitusviritys kuulosti jotenkin dorkalta, vaikka kai sillä motivaatiota kohottava vaikutus on. Systeemi workkii varmaankin, en sitä epäile, mutta on em. syiden johdosta jotenkin työlään oloista (niin, mitä helpommalla pääsee sitä parempi!).

Sen lisäksi koetin pelättyä kaalisoppadieettiä (aivan perästä, kestinkö n. 3 pvää, yrjöttää vieläkin pelkkä ajatus kaalikeitosta). Mites te muut?
--
Edit: oops, ei laiteta tätä taistelutantereelle - vielä? Semmoista kiihkotonta keskustelua toivoisin. Kaalisoppadieetti on silti syvältä

_________________
Blessed are the young, for they shall inherit the national debt.
- Pres. Herbert Hoover

Kotikutoisesti on pointseja laskettu. Isäntä imppas mulle sen CD:n. Raskauden jälkeen aloitin taas, ja sain syödä imetysajan pisteet niitä tais olla 26 per päivä ja silti oli nälkä. Kun olis pitäny siirtyä taas 18 pojon päiviin, ei kertakaikkiaan napannut! Ei tullut aloitettua kun tuntui että puoliltapäivin oli pojot syöty. Ja se ikuinen laskeminen ja kaiken ylöskirjaaminen rasitti kanssa.

Kaalisoppaa tein joskus innoissani 5 litran kattilallisen, ja ennen kuin olin ehtinyt maistaa kertaakaan, tuli ällötys ja lahjoitin koko sopan ystävälleni

En varsinaisesti koskaan laihduttanut millään systeemillä. Vuosittainen viikon paasto on toi riittänyt painonhallintaan.
Kunnes nyt paastonaloitus meni jostain syystä mönkään ja "jouduin" sitten tälle tielle.

Lapsuudesta muistan tohtorin määränneen jotain ruokahalua hillitsevää lääkettä, jolla ei muistaakseni ollut mitään tehoa... Sitten suositeltiin kokeilemaan niitä kilo kontrol kuitu tabuja, ei tehoa...

Paino nousi jatkuvasti ja syöminen alkoi muistuttaa ahmimishäiriötä jo joskus siinä murrosiän alkumetreillä ja viimeinen niitti taisi olla 2 krt viikossa paastottavat päivät jolloin muuulloin sai syödä miten lystää Nyt vasta tajusin, että ne paaston jälkeiset päivät oli juuri sitä itseään mitä ahmimishäiriöisen arki on! Ja paino ei laskenut mihinkään..

Myöhemmin jatkuvalla syötöllä epämääräistä kalorin laskentaa vuosi kausia ja itsensä rääkkäämistä tyyliin näkkileipää ja tonnikalaa / hernekeittoa vuoro päivin... ööö kipeetä jossain välissä oli paikkareiden eriväristen palluroiden keräämistä (aika ennen pointseja) paino jojoili +-30kg Jossain välissä oli eka atkins kokeilu joka meni niin persiilleen, kuin asiasta yhtään tietämättömällä voi vaan mennä!

Muutama vuosi takaperin löysin verkkikselle kituuttaessani sosekeittojen avulla ja oikeastaan ensimmäinen vähänkään terve laihdutus rupeamani oli kun alon otta Kutrin neuvoista vaaria ja lisäsin rutkasti protskuja ja nosti päivittäisen kalori määrän n.2000kcal:iin, mutta lopulta sekään ei saanut ahmimista pysymään kurissa.. nyt on taas tilanne toisin ja kohta viikko mennyt ilman repsahduksia. Mitä pitemmälle mennään niin sen helpommaksi elämä muuttuu

_________________
Entä jos ei edes yritä...

On niin herkullinen aihe, että on pakko kertoa oma tarina.
Kaalisoppaa syötiin keitettynä ja välillä uunissa pistettuna ja sitten meni kauan ettei voinut kaaliinpäin katsoakkaan.
Painareissa pariinotteeseen. Punnituksessa piti ottaa kellokin pois ja punnituksen jälkeen jätskille, olihan taas viikko "vapaata".
Sairaaladietti oli masokismia, laihtuihan silläkin hetkeksi.
Monti oli paras, sillä laihtui hyvin.
Sitten tuli tilanne ettei voinut, eikä kerinnyt miettiä laihdutusdiettejä + tupakan lopetus nosti taas painoa.
Netistä löytyi ensin Heikkilä ja sitten Alakarppi ja nyt taas onni hymyilee ja suht helposti ja miellyttävästi puolessa vuodessa -8kg.

_________________
Mirlo

Paikkareissa kertaalleen n. 15 v sitten "omaan" painooni 85, jossa viihdyn, vaikka olenkin "vain" 177 pitkä. Sitten tulin raskaaksi, jäi 10 kg. Toinen raskaus perään, paino palautui ajan myötä siihen 95:n paikkeille. Kolme vuotta sitten työpaikan vaihdos tarkoitti etätyötä tai autoilua työpaikoille, joten paino kohosi vuodessa 10 kg. Olen aina syönyt paljon kasviksia ja yritin keventää edelleen kevyt-tuotteilla ja ylipäätään rasvattomuudella. Sen jälkeen terveys petti ja sain verenpainelääkityksen. Luettuani Heikkilän kirjan koin herätyksen. Tällä hetkellä -8 kg, verenpaineen normalisoituminen ja lääkkeistä luopuminen ovat minulle totta; tiedän olevani oikealla tiellä!

_________________
Jos keskustelet idiootin kanssa, varmista ettei hän tee samoin.


iHerb -koodini on JOK311; saat sillä ensitilaajana 5 $ alennuksen.

Opiskeluajan budjettikuri, polkupyörä ja hetki kilpatanssiakin teki hiukan pullukasta teinistä hetkeksi timmin. Sitten perhe alkoi näkyä ensin hyppäyksisttäin lasten myötä ja muuten hitaampana varastointina. Mutta työpaikan ja asuinkunnan vaihdoksen jälkeen varastoja alkoi kertyä tasaisesti ainakin kilo ja vuosi...

Paikkareita en kokeillut, mutta ison osan aikuiselämästä olen ollut jonkinlainen eko-vegetaari eli muulloin kuin juhlissa ruoka sisälsi lähinnä runsaasti vihanneksia, valkuaiset meijerituotteina ja nakkeina (jotka tehdään ruhojen jäänöksistä; a-luokka on minusta hyvää tavaraa edelleenkin, mutta ...) - ja loput kalorit tulivatkin sitten halvoista tärkkelyksistä. Paastoilin jonkin kerran, ja kaalisopalla kerran lähti kolme kiloa, mutta niistä neljä palasi parissa viikossa takaisin...

Iho oli hankala aina, timminä ja läskinä - ja kesät maalla mahdottomia. Vaan eipä ole ollut niitä ongelmia enää kohta neljään vuoteen. terv. els

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)

Historiikkiin mahtuu nuo yllämainitut - melkein kaikki. Paikkareissa timmikunto -98 ja kaikki takasin. Olihan se sellasta näyttelemistä. Punnituspäivänä kutvotettiin kahvin kanssa ja punnituspaikallakin vielä piti käydä pissillä..... Ei se ollut itteään varten laihduttamista, vaan näyttämistä, että kyllä mäkin saan sitä alas. ..ja taas maksettiin viikkomaksu hurraten...
Paastojakin yrittelin nuorena, mutta aina sain semmosen migreenin ja verensokerit tekivät benjihypyn alas.
Kerran laihdutin nuorena muistaakseni piimällä ja leseillä pelkästään syömällä, ja sitten kun ne lähti liikkeelle viiden tunnin junassa istumisen jälkeen, niin Kuopion aseman vessassa oli pitkän pitkä jono, kun mun piti aina välillä vetää pönttö tyhjäksi, ja taas sitä tuli.....tuota aina muistelen nauraen kun Kuopiosta kuulen.
Nyt tuntuu, että on mennyt ikä ja nuoruus ihan vaan näiden kanssa sötviessä ja itteänsä kiusatessa. Voi jos olisi ollut järkeä, vaan kun ei ollut ja kaikki tämä tarvittiin, että osaa arvostaa .......

Niinkuin tuossa jossain aikaisemmassa viestissäni kerroin, oon laihtunut elämäni aikana yli 300kg . Milloin milläkin systeemillä, suurin osa kuitenkin paikkareissa. Eka kerran siellä jo joskus 70-luvun lopussa. Joka kerran paino on tullut ryminällä takaisin , yleensä korkojen kanssa. Joskus nuorena laihdutin 2:ssa viikossa 12 kg syömällä pelkästään lanttua kahvin kanssa, kun olin jostain lukenut, että lanttu kiihdyttää aineenvaihduntaa ! Siitä dietistä oli seurauksena hirveän huono olo. Ei jaksanut tehdä kerrassaan mitään. No ei hätää, kun aloin taas normaaliin päiväjärjestykseen, niin taas paino nousi nopeasti 15kg!
Viime kesänä olin taas paikkareissa ja sain painoa pois, mutta heti kun lopeti, niin jo lähti taas kipuamaan ylöspäin .
Mutta onneksi sattumalta löysin nämä sivut ja nyt olen ollut tavallaan ylläpitokarpilla. Paino on pysynyt -+ 2 kg . Jossain vaiheessa pitäisi vielä pudottaa noin 4kg. Tällä hetkellä on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa, että jätän sen vähän myöhemmäksi, kunnes tulee siihen hyvä fiilis
Kuitenkin on täysin faktaa se, että jos en olisi näitä sivuja löytänyt, olisin taas kenties 20kg painavampi .

Taitaa tosiaan olla monella samanlainen historiikki..

Mä oon kans kokenu kuitutabu päivät (2-3/vko), jolloin en sit muuta syönytkään kuin niitä pillereitä ja vettä join tietysti. Painoa sain hieman alas, mutta tuli tosi huono olo ja kunto laski nopeesti. Lopulta tajusin, kuinka "terveellinen" tuo laihdutustapa on..

Sitten hurahdin painareihin ja siitä on täsmälleen samoja kokemuksia kuin muillakin, eli laihdutin vain näyttääkseni muille laihduttajille ja lopulta siirryinkin kirjeversioon, joka toimi vieläkin huonommin. Oli koko ajan nälkä ja olin todella kireä.

Seuraavaksi päädyin vain syömään kevyesti ja urheilemaan hullun lailla. Taas lähti paino laskuun, mutta koulukiireiden myötä aikaa jäi aina vain vähemmän liikunnalle. Ja paino nousi taas..

Lopulta ymmärsin, ettei tollasista lyhytaikasista jutuista ole mihinkään ja aloin etsiä jotain vaihtoehtoa ja törmäsinkin Heikkilän kirjaan, jonka päätin kokeilumielessä lukea.. Sitten löysin vielä nämä sivut, joka oli lottovoitto, sillä en tiedä olisinko Heikkilän ekan kirjan resepteillä pitkälle pötkinyt!

Ainakin nyt on sellanen fiilis, et tää ei todellakaan oo mikään kokeilu! Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mennään nyt vain päivä kerrallaan ja katsotaan lähteekö se paino edes laskuun.

Olen 171 cm pitkä ja painoin jo 18-vuotiaana n. 80 kg.

Kun lähdin opiskelemaan, paino tippui vuoden aikana selittämättä yli 20 kg. Kävin jopa terkkarilla kun luulin että se johtuu jostakin sairaudesta. Terkkari vaan naureskeli, että hyvähän tuo vaan on, kyllä joskus lakkaa. Ja niinhän se teki, opiskelupistettä vaihdettiin ja jouduin toisen ruokalan safkoihin. Vaikka yritin sinnitellä, painoa tuli seuraavana vuonna 10 kg lisää. Nyt jälkikäteen olen jäljittävinäni tuon kummallisen episodin ruokalan ruokiin, rasvaisiin ja vähähiilarisiin. Keittiön bravuuri oli herkullinen musaka. Tein koulussa pitkää päivää, joten ruokalassa syömäni ruoka jäi usein päivän ainoaksi ruuaksi iltapalan lisäksi.

Koska minulla ei ollut tuolloin hajuakaan, mikä minut oli laihduttanut, kokeilin seuraavaksi PV:tä. Siellä opin, että on ihan ok syödä karkkia, kunhan pisteet ei mene yli. Minusta tulikin sitten nälkäinen karkin ja light-limsan suurkuluttaja. Ryhmissä yritin kysellä aina salaisuutta siihen kuinka muut pystyy olemaan ilman karkkia. Lopulta pisteet alkoi paukkua siihen malliin, että en käynyt enää ryhmässä ja heti kun lakkasin laskemasta pisteitä, painokäyrä kääntyi taas ylöspäin, vaikka mielestäni söin ihan terveellisesti (lukuunottamatta niitä karkkeja).

Seuraavan kerran yritin taas pisteillä, tällä kertaa ilman ryhmää ja surkein tuloksin. Sitten kokeilin zonea, hommasta ei tullut mitään sillä en vaan *pystynyt* syömään ohjeiden mukaan...

Lopulta näin lehtijutun, että atkins ei olekaan vaarallinen ja päätin kokeilla. Kun parin kuukauden päästä paino oli normalisoitunut ja olin päässyt karkinhimoistani, ajattelin että vaihdan montyyn, jotta saan taas syödä enemmän hiilareita. Se homma meni puihin, sillä minulle tuli aamuisin ihan kamalia verensokerin heittelyitä. Silloin myös todella yhdistin tuon karkinhimoni niihin, sillä koskaan ennen ei ollut tehnyt mieli karkkia jo ennen aamukymmentä. Siirryin takaisin atkinsiin, ja sille tielle olen jäänyt.

Nykyisin syön kyllä jo vähän enemmän hiilareita, enemmän zonemaisesti (nyt pystyn, vaikka suoraan en sille pystynyt siirtymään). Mutta kuitenkin aina niin, että suhteutan hiilarimäärän ja laadun liikunnan määrään. Myös tietämys ravitsemuksesta on lisääntynyt, sillä en kestänyt ajatusta siitä että noudattamani ruokavalio voisi sittenkin olla epäterveellinen ja aihetta on sen vuoksi tullut pöngittyä rankasti.

Ennenkin olen pysynyt tavoitepainossani jonkin aikaa. Tällä hetkellä ekaa kertaa elämässäni en kuitenkaan enää pelkää lihovani uudelleen. En myöskään koe nykyistä ruokavaliotani mitenkään rajoittavaksi ja olen hyvin tyytyväinen kun en ole enää makean orja. Kaikkein hienointa mielestäni on kuitenkin, että missään vaiheessa vähähiilarisella ei ole ollut nälkä, jota vastaan pitäisi hirveällä energialla taistella. Nyt luonnollinen näläntunne toimii niinkuin pitäisikin ja tunnen itseni syömisieni suhteen tasapainoiseksi. Ekaa kertaa elämässäni VOIN syödä kun mulla on nälkä, mikä on tosi hieno juttu.[/b]

Mielenkiintoisen aiheen keksit, kiitos Make! On kiva kuulla muidenkin "kivikkoisista poluista".

Kaalisopat ja kuitutabletit olen minäkin kokeillut - ilman sen kummempia tuloksia (kun ei niitä kukaan jaksa!). Kun painoni alkoi siinä kolmenkympin kieppeillä nousta, yritin vaan kovasti syödä rasvatonta ja kevyttä ruokaa - kaikki varmaan arvaa, millä tuloksella! Viimeinen niitti oli sitten vauvan odotus, tai lähinnä se vaihe, kun neitimme ei enää suostunut rintamaitoa nauttimaan. PV:tä en ole ikinä edes harkinnut, tuntuu jotenkin ahdistavalta miettiä jokaista suupalaa...

Onneksi löysin Zonen, Heikkilän ja vähähiilarisen elämän, nyt on painokäyrä laskussa ja muutenkin hyvä olo.

Täytyy tähän väliin todeta, että bisnesmielessä PV:n keksijä näyttää kehittäneen kultakaivoksen. Asiakkaat palaavat takaisin, yleensä lihoneina - ystäväpiiristä ihan samoja kokemuksia. Mutta mikä ottaa päähän tosi rankasti, aina kun lehdissä/ tv:ssä puhutaan laihduttamisesta, kommenttia pyydetään PV:n edustajalta, siis laihdutusbisneksen edustajalta. Siis niinkuin raitistuville antaisi Alko neuvoja. Ei paljoa järki haittaa näiden toimittajien työtä...

Me voisimme pistää pystyyn menestyvän laihdutusbisneksen, sen verran paljon asiantuntemusta täältä löytyy. Itse olen käynyt läpi KAIKKI laihdutus- ja terveyskuurit ja poppakonstit lapamatoa lukuunottamatta (johtuu ehkä raaka-aineen vaikeasta saatavuudesta, muuten olisin saattanut kokeillakin ). Kaalikeittojen, sairaala- ja lentoemäntädieettien ohella on mieleen jäänyt yksi viikon kuuri: päivässä 6 banaania ja litra rasvatonta maitoa. Pankaa paremmaksi ! Kolmenkympin molemmin puolin myös paastosin säännöllisesti.
Sekä laihdutuksessa että kuntoilussa olen ollut on-off. Ja vanhemmiten ne off-seasonit alkoivat näkyä habituksessa yhä voimakkaammin.
Koskaan en ole ollut todella ylipainoinen enkä koskaan todella hoikka enkä tietenkään ikinä tyytyväinen itseeni. Nuorempana oli tietenkin helpompi laihduttaa kerran tai kahdesti vuodessa ne 5-8 kg. Ja siitähän se elimistö varmaan tykkäsi....

_________________
"Hiukan liikaa on juuri sopivasti minulle."
Jean Cocteau

Sama täällä. Olin vegaani ja olisin vieläkin, ellei paino olisi lähtenyt hulvattomaan ja hysteeriseen nousuun.

Sitten vedin itseni monta kertaa kitudieetille jotka johtivat jonkinlaisiin lääketieteellisiin puutostiloihin.

Pianonvaijeria en kokeillut, koska tiesin että sen takana on varsin härski bisnes.

Minulla paino itse asiassa jousti vain ylöspäin. Muutoin sain dieeteistä hirveitä päänsärkyjä, niin kuin olisi pistelty neuloja pään läpi. Hoipuin koko ajan melkein sairaalakunnossa.

Sitten minulla oli kaikenlaista tappokuntoilua, juoksin kunnes oksensin ja sitten juoksin taas.

ite en oo koskaan ollut ylipainoinen, mutta silti kovin ruokafanaattinen. kokeillut kaiken maailman terveysjuttuja. tää alakarppi on tähän mennessä paras ja helpoin noudattaa (etenkin ulkona syödessä ja matkoilla).

mutta pakko kertoa kämppiksestäni, joka on hieman pullea ja laihdutuskuurilla. voitteko kuvitella, istumme samassa pöydässä, hoikka minä mättään rasvaa ja lihaa kuin viimeistä päviää, mutta tämä pulleahko tyyppi itse keittämäänsä LUUMUKIISSELIÄ, jossa on luumua, sokeria ja perunajauhoa!!! älytöntä! "tää on täysin rasvatonta, tätä voi syödä vaikka kuinka paljon", eikä tyyppi ole laihtunut yhtään. jatkuvasti väsynyt ja marisee lihas- ja päänsäryistä. huh huh... kiivaita keskusteluja ollaan käyty, mutta toisille on jotkut jutut iskostunut niin syvälle, ettei niille mahda mitään...

Minäkin olin melko pitkään kasvissyöjä (en siis laihdutustarkoituksessa, vaan tervettä ihmistä etsimässä), käytin hyvin paljon elävää ravintoa. Muuten vointi oli oikein hyvä, mutta paino tahtoi pudota liian alas. Ja lopetin, kun homma alkoi oikeasti liikaa muistuttaa uskonlahkoa (se oli sitä New Age aikaa).

Siis äskeinen vieras olin minä.

Mun laihdutushistoria alkoi vuonna 2000 keväällä 68-kiloisena (pituus 164), kun liityin Paikkareihin. En ehtinyt käydä siellä kuin neljä kertaa, koska sen jälkeen muutin ulkomaille, eikä paino ei pudonnut lainkaan, vaikka pysyin tunnollisesti 18 pisteessä. Muistan syoneeni noina aikoina lähinnä muroja ja sokerittomia marjakeittoja tai peruna-maissi-ketsuppi -sekoitusta .

Kaksi vuotta tuon jälkeen eli kevättalvella 2002 havahduin 74-kiloisena ja loysin Ellit-palstan, jossa kehuttiin Atkinsia. Hommasin kirjan ja remontoin ruokavalioni vähähiilarisemmaksi, vaikken ollutkaan ihan perillä kaikista hh-sisälloistä tai muutenkaan mistään. Onnistuin kuitenkin laihtumaan takaisin 68 kg:oon saman kevään aikana (2 kk). Tälloin muutin takaisin Suomeen.

Saman vuoden kesänä kuulin Body for Life -menetelmästä ja päätin kokeilla sitä, koska omalla Atkins-versiollani en saanut painoa 68 kg:a alemmaksi, enkä jaksanut liikkua niin paljon kuin halusin. Näinä aikoina aloin seurailemaan keho.nettiä, Verkkistä ja Kutrin sivuja. BfL:llä sain painon putoamaan 66 kg:oon muutamaksi kuukaudeksi, mutta sitten tuli taas tieto ulkomaille lähdostä ja halusin nauttia jäähyväisistä ystävieni kanssa, ja viimeinen Suomi-kuukausi menikin ruokia ja juomia sen kummemmin miettimättä.

Tultuani tänne Jenkkeihin mulle kävi klassisesti eli sokaistuin tästä ihanien ravintoloiden määrästä ja kauppojen valikoimien suuruudesta, ja soin hyvällä ruokahalulla (marraskuu 2002 - huhtikuu 2003). Huhtikuussa olin taas 70 kilossa ja päätin perustaa oman ruokapäiväkirjan Kutrin keskusteluihin. Joulukuussa painoin enää 60,x kg ja siinä olen edelleen. Nyt siis testailen taas vähän vähä-/hyvähiilarisempaa menetelmää eli SBD:tä, vaikkakin ero Kutrin metodiin, Atkinsin ylläpitoon ja varmaan moneen muuhunkin dieettiin on hiuksenhieno. Suurimpana erona method Kutriin on ainakin se, että pyrin syomään mahdollisimman luonnonmukaista ja mahdollisimman pitkälle itsetehtyä ravintoa (= ei enää esim. kaupan valmismarinadeja tai sokeria sisältäviä proteiinipatukoita).

Suurin osa mun laihdutushistoriastani koostuu paikkareittein opeista.

Ensimmäinen varsinainen laihdutukseni oli kuitenkin oikeastaa kuntoiluvaihe tuossa 80luvun loppupuolella, kävin punttisalilla jopa 5 - 6 kertaa viikossa, pyöräilin joka paikkaan jne. jne. kunto oli kova ja kilotkin karisivat pikkuhiljaa.

Kunnes elämä "vakiintui" ja kiloja tuli reippaasti lisää, silloin löysin paikkarit. Ensimmäisellä kerralla sain pudotettua 28kg ja olin jo mielestäni hoikka - 72kg. Näin meni pari vuotta, elämäntilanne muuttui taas ja lihoin. MEnin uudestaan paikkareihin, ajatuksena oli että nyt onnistuu, ekalla kerralla jäi hiukan kesken, pari kiloa olisi pitänyt pudottaa että olisin päässyt kunniajäseneksi ja päässyt opettelemaan sitä tasapainoilua. NO, uusi yritys päättyi reiluun 20kg pudotukseen, alkupaino oli kyllä suurempi kuin silloin ekalla kerralla aloittaessa.

Taas meni pari vuotta ja lihominen alkoi ensimmäinen lapsi syntyi ja paino oli taas sellaisissa lukemissa missä ei ollut koskaan ennen ollut. Ei muuta kuin paikkareihin. Pudotusta oli nyt sellainen 16kg ja siihen jäi. Tuntui että tästä ei tule mitään ja paikkarit tuntui olevan ainoa mahdollinen tie.

Toisen lapsen syntymä oli fyysisesti rankka kokemus, sain III asteen repeämät ja paraneminen oli todella työn takana eikä tämä hurja elopaino tuntunut auttavan asiaa. Laihdutus olisi siis välttämätön juttu, mutta paikkareihin en halunnut mennä - ajattelin että pakko on olla joku toinen konsti. Menin kirjastoon etsimään motivaatiolukemista ja törmäsin Michel Montignacin kirjaan "laihdutusmenetelmä naisille", luin sen yhdeltä istumalta ja ajattelin että setähän kirjoittaa minusta - klassisesta jojo-laihduttajasta. Sitten äitini lisäsi vielä vettä myllyyn ja kertoi tuttavapariskunnastaan joka oli laihduttanut hurjasti ko.menetelmällä.

No, pari viikkoa käytin siihen että luin lisää, kirjoja, netistä etsin tietoa jne. Ja sitten aloitin, liityin nettilaihdutusryhmään jossa on myös suuren elopainon omaavia laihduttajia, he taivat tosin kaikki laihdutella paikkareitten opeilla. Tuntui aivan uskomattomalta että kun söin kunnolla niin paino tippui! Mutta ihmeellisin asia oli oman hyvinvoinnin huomaaminen. Iho-oireet laantuivat, ilmavaivat katosivat ja yleinen vireystaso nousi pilviin! Ensimmäistä kertaa huomasin todella että se, mitä tuosta isosta aukosta mättää sisään vaikuttaa todella koko kroppaan. Painon nopea putoaminen ei ollutkaan enää se ykkösjuttu, tiesin jo, että paino kyllä tippuu mutta nopeudella ei ole enää niin suurta merkitystä, pääasia on se, että itse voin todella hyvin.

Niin, tuo nettilaihdutusporukka on kutistunut aika lailla, mutta valitettavasti vain henkilömääräisesti.... yks porukasta on saanut yli 25kg pudotettua, muutamalle on tullut pari kiloa lisää ja loput seilaavat suurinpiirtein samoissa lukemissa. Minulta on kadonntu n.16kg ja voin sanoa että kyllä se mulle on ollut kivuttominta. Olen tätä alakarppausta koettanut mainostaa mutta suhteelisen huonoin tuloksin... kyllä suurin osa, varsinkin paikkareissa käyvistä on aivopesty niin tuohon kaloriteoriaan että vaikeaa on muuttaa heidän käsityksiään vaikka huomaavat mun tulokset ja tietävät kuinka helppoa on ollut...

_________________
Karppaus aloitettu 25.8.2003.