karppaus.infon arkistoitu foorumi

Oltiin anoppilassa käymässä viikonloppuna ja erehdyin lauantaina sanomaan, että en nyt sitten syö mitään makeita, riisiä, pastaa tmv ja hän siihen kysyi hieman epäilevällä äänellä, että "eikö perunaakaan" ja totesin, että juu en. Alkoi kysellä, että mikä ihmeen juttu tämä nyt sitten on, ja selittelin epämääräisesti, että "sellanen terveysruokavalio", kun Laskukoneen parempi puolisko oli jo ehtinyt julistaa, että "se on sellasella Atkinssonin dieetillä, syö vaan rasvaa" ja yritin hymyillen korjailla, että "ei se nyt ihan noinkaan ole, mutta...tämä nyt on vain tällainen kokeilu. piste.".

Ja sitten kun seuraavana päivänä oltiin syömässä, anoppi totesi keittäneensä erikseen parsakaaleja [pointsit oivallisesta valinnasta ] minulle, koska "miniästä on nyt tullut niin ronkeli, ettei sille kelpaa mikään ruoka". Kun oli jälkiruoan aika [ja olin jo ehtinyt lauantaina tyrmätä hänen raparperipiirakkansa vahingossa, kun en tajunnut hänen leiponeen sitä meille sunnuntaiksi...], minulla oli vielä ruoka kesken kun anoppi heitti jälkkärit pöytään. Kun allekirjoittaneen parempi puolisko kysyi ihmeessään, että emmekö me nyt odota, että saan syötyä loppuun, anoppi ystävällisesti sanoi, että "ei hän kuulemma syö tätä, niin emmeköhän me voi aloittaa".

Että hyvin meni vierailu.

Anopin ja appiukon suhtautuminen minuun on ollut aina äärimmäisen positiivista ja luulen vetäneeni pisteet himaan 10-0 ts. ollut oikein unelmaminiä, mutta näiden kommenttien ja kuittailujen jälkeen en ole enää lainkaan varma... Mielenkiinnolla odotan, että mitäs seuraavan kerran.

Ja muuten siis olisin voinut syödäkin kohteliaisuudesta hieman perunoita&piirakkaa, mutta meillä oli edessä n. 10 tunnin automatka kotiin, eli en uskaltanut ottaa sitä riskiä, että alan nukkua ja torkkua autossa, kun silloin myös ajava puolisko olisi helpommin yön hiljaisuudessa alkanut väsyä. Mutta nyt tämä syömättömyys meni omituisen nirsoilun piikkiin

Samansuuntaisia kokemuksia anopista. Onneksi asuu nykyään eri paikkakunnalla niin ei tarvitse useinkaan käydä...

Perinteisesti anopin ruokapöydässä on aina keitetyt perunat ja paljon leipää. Lihaa tai kastiketta on yleensä tarjolla naurettavan pienessä kulhossa, josta ei rohkene annostella itselleen riittävästi. Pelastuksena on sentään anopin juustolautanen ruokapöydässä.

Ja sitten ruuan päälle juodaan tietysti jo iltapäiväkahvia ja se perinteinen seitsemän sorttia leivonnaisia löytyy aina pöydästä.

Koskaan en ole anopin suosiossa paistatellut ja nyt vielä vähemmän. Tosin viime vierailulla en viitsinyt vängätä vastaan vaan pistelin lihakeittoa ja vähän jotain piirasta kahvipöydästä.

Yhtä iloinen vastaanotto on mieheni siskolla. Taivastelee joka kerta tavatessamme että mitä oikein syön tavallisina arkipäivinä ja että kylläpä tulee kalliiksi kun juustot ja lihat on paljon kalliimpia kuin perunat, pastat ja leivät.

Ei muuta kuin taistoon vaan veljet ja siskot!!! Sukuloiminen on hauskaa

Anoppi kun ojensi lihakattilaa kysyin: "Mitäs muut sitten syö"

Sen jälkeen on kattilaan tullut muutakin kun reunat

Juu, meillä myös anoppila on ihan toisella puolella Suomea, mutta ovat kovin lämpöisesti ja avosylin ottaneet minut vastaan (pelkäsivät varmaan, että poika ikinä löydä soveliasta naista ), eli sukulointi on ollut kivaa. Heidän perheessään on kyllä äiti tosi tomera (...mistäs se mies on mahtanut sen komentelutaitonsa periä ), eli siinä perheessä sanotaan aika lailla suoraan kaikki, mikä vähänkin hampaankolossa hiertää. Mikä on toisaalta ihan hyvä. Olin vain hieman häkeltynyt, kun anoppi heitteli niin suoria kommentteja, kun en siis missään nimessä vaatinut tai pyytänyt mitään erikoisruokia, olisin syönyt sitä mitä olisin "voinut" ja sillä siisti. Mutta yritin olla tosi kannustava ja kysyä, että saanhan syödä ne kaikki parsat kun olivat niin hyviä Appivanhemmat ovat tosi mukavia, mutta taidan ottaa hieman iisisti ja matalalla profiililla vähän aikaa...

Omilla vanhemmilla ei ole tuota ongelmaa, kun siellä kehtaa suoremmin sanoa, että kiitos, mutta ei kiitos. Anopin mieltä ei viitsisi tarkoituksella pahentaa, kun oli taas ("yllättäen") kokannut kaksi päivää putkeen... Minulla kun ei mitään laihduttamista sinänsä ole, yritän vain muuttaa rasva-lihastasapainoa jälkimmäisen eduksi , niin en jaksanut sen kummemmin alkaa selitellä alakarppauksen syvimpiä ytimiä. Terveyssyy ja epämääräinen kolesteroliarvoista mutiseminen (pieni valkoinen valhe siitä, että lääkäri suositteli) on varmaan parempi vaihtoehto kuin kertoa ihan koko totuus.

Mutta juu, sukulointi on kivaa, ja saman viikonlopun aikana tapahtui yksi toinenkin "mukava" juttu, jonka vuoksi jo vitsinä kevyesti heittelin, että taitaa pisteet olla laskusuunnassa. Tämä ruokailu-asia oli ikäänkuin piste i:n päällä.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi toisen ihmisen syömisiin pitää puuttua ja pahimmillaan ottaa ruokavalinnat henkilökohtaisena loukkauksena. Siis ihan yleistähän se on mutta silti. Mitä kohteliasta tai ystävällistä on siinä että tyrkyttää toiselle jotain mitä hän ei halua syödä. Ja miksi jonkun valinnoista - pakollisista tai vapaaehtoisista - pitää tehdä suuri numero. Minusta ainakin on hyvin kiusallista selitellä julkisesti mitä kaikkea epämiellyttävää esim. maito saa elimistössäni aikaan.

No juu, tässä oli sitten vielä sellanen, että Laskukoneen parempi puolisko alkoi pohtia, että miten paljon ilmavaivoja mulle tulee, jos syön kaikki parsat, joita hänen äitinsä tyrkytti ja anoppi siihen suureen ääneen ihmettelemään minulle, että "mitä ihmettä, onko sinulla usein ilmavaivoja". Jollain kävi näin ja yritin potkia parempaa puoliskoa pöydän alla siihen malliin, että nyt Ja sain selitellä siinä ruokapöydässä sitten, että ei, kaali ei tee minulle nyt ilmavaivoja vaan tämä ruokavalio on nimenomaan helpottanut niitä.

En tiedä appivanhempienne ikää, mutta epäilen peruna, riisi, leipä-linjan juontuvan lapsuudesta. Ei nimittäin ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun palapaisti oli juhlaruokaa, salaatti oli käytännössä etikkapunajuuria, suolakurkkuja tai korkeintaan porkkanaraastetta. Perunaa syötiin joka päivä ja leipää joka aterialla. Ei silloin ollut sellaisia markettien valikoimia kuin nyt. Päivittäiset ateriat tehtiin yleensä isommalle perheelle ja kustannustehokkaasti, sillä elintaso oli alempi kuin nykyisin.

Joten koettakaa sinnitellä. Voihan sitä tarjoutua käymään heidän puolestaan kaupassa ja tuoda "tuliaisia". Samoin ruuanlaitossa voi auttaa ja ehdottaa vaikka kananmunien keittämistä. Hätätapauksessa ottakaa omia eväitä mukaan, vaikka makrillia tomaattikastikkeessa, mutta syökää salaa...

Ahmalle:

Joo, olet varmasti ihan oikeassa, eikä ollut niinkään tarkoitus moittia appivanhempia vaan todeta, että taisi miniän pisteet ropsahtaa

Laitoin anopille eilen tekstiviestin, että kiitos parsoista ja anteeksi vielä, kun en voinut syödä kaikkia hänen herkkuruokiaan, että ei minua varten olisi tarvinnut mitään erityistä laittaa.
Hän vastasi takaisin, että älä tyttö-kulta tuollaisia pohdi, hän mielellään laittaa sellaisia ruokia, joita minäkin voin syödä. Eli anoppilassa on sitten vissiin jatkossa alakarppiruokaa. Ja olen ehkä taas takaisin korkeassa kurssissa siinä perheessä

Ehkä monilla iskee ns. primitiivireaktio ja asiaa jonkin aikaa pohdittuaan huomaavat että hätäkös tässä.

Minunkin anopillani meni aika monta vuotta ennenkuin hän uskoi etten juo hylamaitoa, enkä rasvatonta enkä luomua enkä edes yömaitoa Siis hyväähän han vain tarkoitti ja nykyään en sitten millän kehtaa sanoa etten enää syö sokeriakaan kun hän on niin onnellinen löytämästään kaurajäätelöstä ja sitä on pakastimessa ihan vain minua varten.

Samanlaisia kokemuksia on itsellänikin, anopista ja muistakin saman sukupolven ruoanlaittajista. Kyse on lienee lähinnä tottumuksesta, lapsesta asti on oltu samalla keitetyt perunat ja läskisoosi linjalla, leipävuoria unohtamatta. Olen ihmetellyt myös heidän omituista kiinnostusta muiden ihmisten ruokatapoihin ja ruokaan yleensäkin, omia ruokia ei sentään uskalleta kehua mutta poikkeavia makuja tai tapoja kritisoidaan aika avoimesti ja törkeästikin. Täytyy kuitenkin sanoa että minulla on hyvät välit anoppini kanssa ja viihdymme hyvin keskenämme, välillä vaan ruokapöydässä ja muuallakin tulee huokaistua syvään, liekö sitten se sukupolvien välinen kuilu.