karppaus.infon arkistoitu foorumi

Mä oon taas ollu sellainen satunnainen kävijä, kun en ehi, enkä taho, kun tulee paha mieli. Oon huomannut, että en oo ainoa, joka palaa hiilarimaahan ja poistuu forumilta hetkeksi. Mistä se johtuu? Ei siis forumilta poistuminen, vaan paluu hiilarimaahan hakemaan pari, kolme, viisikin kiloa takaisin ja nopeesti. Onko meillä olemassa suurempi riski lihoa helposti, kun päässä kolkuttaa ajatus hyvistä rasvoista ja silti se tuore lisäaineeton leipä vaan on hyvää. Onko se laiskuutta? Osa omavalmisteista korvataan puolivalmisteilla tai peräti eineksillä.

En ole ainoa, joka tämän asian kanssa tuskailee. Lueskelen joskus päiväkirjoja ja sieltä turhan usein tai ainakin välillä paljastuu, että kirjoittaja sanoo olleensa poissa kun tein sitä ja tätä ja oli tuota hommaa, enkä ehtinyt. Söin mitä sattuu ja tulin takaisin 5kg (tai 10kg) pulskempana.

Mikä on se kokeneen karpin kompastuskivi, johon lankeaa? Mikä ruuanlaitossa on se kohta, jota emme koe helpoksi vaan palaamme niihin puolivalmisteisiin, etten sanoisi jopa markettimoskaan. Mä olen tätä ihmetellyt omalta kohdaltani useasti, enkä vaan keksi, että miksi kaiken kiireisimpinä aikoina pari vuotta sitten voin hyvin ja karppasin helposti ja nyt kun olis sopivasti aikaa, niin ei vaan kiinnosta tai ei ainakaan tarpeeksi että söisin sitä, jonka tiedän todistetusti tekevän mulle hyvää.

Kuten sanoin, tiedän etten ole ainoa. Onko meillä ratkaisua tähän?

_________________
Cats are carnivores.

Mulla karkit... Niistä en vaan meinaa päästä eroon. Taas karkki suussa

Jotenki ei kehtaa olla sivuilla ku hiilareita vetää.... Karkit sais poistaa kaupoista tai ainaski mulle ei sais myydä niitä

Kaikki kielletty viehättää? En tiedä...mä syön pizzaa jos haluan, ja syön perunan jos haluan. Mä olen kiltti itselleni, kerranhan täällä vaan ollaan.

Oisko se hieman joustavampi syömätyyli parempi tie onneen?

_________________
Hullu se o, ei sen kaa voi olla!

Hyvä pointti. Noinhan mäkin tein, mutta mun voimilla pikkusormen hipaisu tarkoitti koko kropan menoa. Se on väärin ja siihen toivoisin juuri teiltä kokeneilta ideoita. Miten jaksaa kuoria sen nauriin, porkkanan, raastaa kaalin ja keitellä liemet. Päivästä toiseen...vuosikausia. Kaikkihan syö joskus jotain, jota ei ole ite tehnyt tai etukäteen suunnitellut. Kutsun sitä elämäksi. Miksi joillain se jää päälle ja toisilla taas ei? Mitä ne kymmenen vuotta karpanneet tekee eritavalla? Samat tutkimukset ja kirjat mä oon lukenu kuin moni muukin. Ei se ainakaan valinnanvaikeutta voi olla. Onko mulla päässä vai kropassa vikaa? Vai molemmissa?

_________________
Cats are carnivores.

Hmmm....jospa ihmisten kropat vaan on erilaisia? Mä pystyn hyvin vetämään esim. huomenna pizzan, enkä muuta, ja seuraavana päivänä ruodussa taas. Mökkireissuilla akkojen kanssa ryypätessä vedetään sämpylää, ei haittaa.
Jos jonkun verensokeri sitten tarvii sitä yhä sen yhden kerran? Metabolia ei ole mun alaa...kunhan pohdin ääneen.....

Muoks. Siis yhden kerran jälkeen taas yhä yhden kerran...ja jne...

_________________
Hullu se o, ei sen kaa voi olla!

En voi ehkä laskea itseäni kokeneeksi karpiksi (karppausta takana noin vuosi), mutta vierailut vanhempien luona on niitä hankalimpia. Kotona sitten löytyy esim. hyvää hiivatonta ruisleipää, viikonloppuisin jotain suklaaherkkuja tai karkkia. Tuo ruisleipä aiheuttaa itselleni jäätävät hiilarihimot, mikä aiheuttaa tyhmää napostelua, jolloin tulee syötyä liikaa karkkeja, hedelmiä, kuivahedelmiä ja lisää ruisleipää. Syömisten takia paluu opiskelijaelämään on mahtavaa, kun ei vähillä varoilla ole varaa ostaa kuin sitä ruokaa, niin ei kämpästäkään löydy mitään epäkarppia.

Ja ennen kuin lähetän viestini, kommentoin tuohon miten jaksaa päivästä toiseen. Itse rakastan ruoanlaittoa ja vt-aikoinakin tein suurimman osan ruoasta ja oikeastaan kaikki leivät itse. Lisäksi se yksinkertainen syy, että paskasta ruoasta tulee paska fiilis, niin fyysisesti kuin henkisesti. Inhoan noissa hiilarihimoissa sitä, että koen menettäväni kontrollin omasta kehostani. Tuo tunne on sellainen, mistä en pidä. Tämä myös yksi syy, miksi olen vähentänyt alkoholin käytön melkein nollaan.

_________________
"Experience is not what happens to you; it's what you do with what happens to you." - Aldous Huxley

Pölinöitä vol. 4 ja palstaunelmia

Oulaliina jolkottelee kohti puolikasta

Jotain pitovoidetta tännekkin ois saatava. Innoissaan nääs, kun sokeri ei nouse, vaikka syönkin perunaa. Ei nouse, vaikka syön itse leivottua sämpylää. Ei nouse, vaikka otan enemmän jäätelöä...mutta paino nousee . Kiva aikansa leikkiä, mut vaaka herättää ankeaan todellisuuteen. Paluu arkeen, ja normiruokiin. Jotenkin helpottavaa pysyä näissä karppieväissä, kun rajaton syöminen ei kerta kaikkiaan passaa. Jos osaisin syödä sopivasti niin ei kai mitään ongelmaa olisikaan. No, terveys on edelleen hyvä. En ehtinyt sitä hurvitella piloille, joten nou hätä, KARPATAAN

_________________
on kolmenlaisia ihmisiä,niitä jotka osaavat laskea ja niitä jotka eivät osaa..
perj. 13.4 -07 83,5kg

Minäkin eksyin takaisin hiilarimaahan n. 1,5 vuodeksi. Sen seurauksena paino nousi niin ylös, ettei ole vielä koskaan ennen ollut! Pastaa, perunaa ja vaaleaa leipää tuli syötyä, kun ne olivat niin paljon halvempia kuin karppiruoka... En myöskään jaksanut tehdä aina numeroa syömisistäni esim. kyläillessä, joten oli helpompaa vain syödä kuten muutkin. Siitä se sitten lähti...

_________________
Karppaus aloitettu uudelleen 02/2011

Nythän me on päästy jo niin pitkälle, että todettiin, että jotkut luottaa vaakaan ja saa herätyksen. Toisilla menee ihan omalla painollaan paluu arkeen. Mutta se kysymys? Mitä kymmenen vuotta mitoissa pysyen satunnaisista vierasaterioista murehtimatta nauttiva karppi tekee eritavalla? Missä on se juju, joka loksahtaa niin kohilleen, ettei vaan tee mieli muuta kuin tätä herkkua lisää. Onko se päässä, kropassa, ympäristössä, läheisissä, opituissa tavoissa, tahdonvoimassa? Mitä hittoa siihen tarvitaan? En mä sano ollenkaan, että karppaus olisi vaikeaa. Ei suinkaan. Karppieväs on maailman nopein eväs, kun sen voi useimmiten syödä heti ja kypsentämättä. Mutta miksi joku nuorena opittu hiilarimättö on vaan se turvasatama, johon palaa yhä uudelleen ja pahinta kaikessa jää sinne.

_________________
Cats are carnivores.

"helppous" ei tartte ajatella, senkun mättää vain.. Olen ollut hiilarimaassa kohta viikon..Nyt paluu ja pian!

_________________
Astma vuodesta -86
Refluksioireet alkoivat 2010 lopulla.
-eksyin hiilarimaahan uudelleen syksyllä 2011, ja painoa tullut takaisin 9kg,
Kun jo välillä oli -15kg ja astmalääkkeet puolitettuna. Olen taas alussa... *prkl*

Mulla homma kompastuu liikaan itseluottamukseen. Ruokavalio on mallillaan, sokerista on rypistelty irti ja olo on mainio. Aikansa kaikki on hyvin, alan kuvittelemaan että sokerinarkkius on menneen talven lumia ja olen "parantunut". Pala kakkua vierailulla, no problems. Kaupunkireissulla kahvilassa teen kanssa pikkupulla, no problems, olenhan "parantunut". Kaupassa hyvännäköistä leipää, no voihan sitä kerran ostaa ja herkutella, olenhan katsos parantunut. Siitä se lähtee ja hetkessä sokerilla on niskaote meikäläisestä, taas kerran.

Onneksi en aikanaan sotkeutunut tupakkaan

_________________
You wanna leave but you can't let go
You wanna stop but you can't say no
You'll never laugh about it
You just can't live without it
You had enough but you just want more
You never get what you're lookin' for

Mää en voi sanoa itseäni kokeneeksi karpiksi tai antaa vinkkejä mitä kokenut vuosia yhteen menoon karpannut tekee erilailla tms.Olen jonkun sortin karppausta koitellut 2007 keväästä(eli n.4 vuotta)mutta siitä oikea oppista runsasrasvaista karppausta ehkä reilut kolme.

Minä en ole mitenkään repsahtanut(en ylipänsä tunnusta moista sanaa)kertaakaan tai mitenkään tahattomasti jäänyt syömään niitä entisen elämän ruokia pisemmäksi aikaa.Syy siihen on,että perus VT-ruoka(joihin lasken noita hailin eineksiä jopa valmistuokiakin)on pahaa.
-perus perunamuusi ilman voita perunan painon verran on pahaa
-kaikki valmisruoat on pahan makuisia
-karkki on ollut aina lapsuudesta asti mielestäni pahaa
-valmisleivonnaiset maistuu pahalle
-limsa on pahaa
-normi jäätelö on pahaa(enkä kauhean jäätelö ihminen ole muutenkaan,vaikka naapurissa myydän maatilan jäätelö-tuotemerkkiä)
-pasta on yhtä tyhjän kanssa ruokaa

Ainoita hiilaripitoisia ns.normiruokia joiden voin sanoa maistuvan,on pirkka Luomu sarjan hernekeitosta tuunattu(pekoni,luuliemi,oma lihaliemi ym)oma versio.Ei mikään varsinainen hiilarimättö sekään.Myös hyvän ravintolan pitsan ohuella pohjalla ja reiluilla täytteillä syön kernaasti jos eteen tulee,mutta ei sekään mikään herkku ole kotona väsättyyn rasvaiseen monenkirjavaan karppiannokseen verrattuna.

Joskus reissussa ollessa(hyvin harvoin yli 2 yötä kotoa yhteen menoon ollaan poissa)tulee syötyä monta päivää normipaskaa peräkkäin.Okei,meneehän se paahtoleipä aamulla.Meneehän se pakasteperunasipulista ja kinkkusuikaleista(+florakermasta)tehty laatikko.Mutta ei ne mitään häävejä ole ja olo on nuutunut 2 päivän ekskursion jälkeen.Ei tulis mieleenkään jatkaa kotona,saati että olis mitään mielitekoa,tuota linjaa.Vaan pikemminkin äkkiä on saatava "oikeaa ruokaa".
Vaimoni jota ei ravitsemus kiinnosta paskan vertaa,sanoo usein kyläreissujen jälkeen tms kuvailevasti,että ei ole oikein ravittu olo.Hän ei tajua peruskoulun oppimäärää enemmän makroravinteista ja tykkää vaan syödä tätä "oikeaa ruokaa" jota minä tykkään tehdä.On joskus nauranut,että oli se syömistä aikanaan ennen minua.5-6 kertaa päivässä jotain,ja töissä eväänä vaikkapa pågensin pullia pussi.Kaliiberimuutosta ei hänessä ole tapahtunut.Ei ollut ennen mitenkään tuhti ja on nytkin normaali.Iho varmaan parantunut,mutta pitää tätä syömistapaa paljon järkevämpänä kuin edellistään ja tajuaa,että onhan semmosessa ruuassa kaikkee paskaa mukana eikä semmonen ole varsinaisesti ruokaa ollenkaan.Sanoo silti,että jos erottain,niin laiskuuttaan palais todennäköisesti lämmittään mikrohampurilaisia ja saattaisi-siis saattaisi-ikään kuin nostalgisena jäänteenä minusta silputa raakaa sipulia sinne sisään kerran pari viikossa.

Niin,en tiedä onko vuodatuksestani mitään avun kaltaista suuntaan tai toiseen.Mutta vastaukseni on hailin pohdiskeluihin,että minä en voisi kuvitella syöväni kahta kolmea päivää pitempään siellä hiilarimaassa koska ruuan kuuluu olla hyvää ja maistua.Myös oma olo alkaa aika nopeasti muistuttamaan,että tarvis oikeatakin ruokaa.Lisäksi oman kropan tuntemukset on aika tarkat.Sen "tietää" mikä tämän aiheutti.
Painoa saisi mulla olla vaikka vähän enempikin,mutta kyllä kaikki yritykset syödä hiilariruokaa normaali-ihmisen tavalla(ja vaikka keveästi kerätä painoakin fiksusti)ovat karahtaneet kiville.Itse tehdystä voitaikinasta leivotut pasteijat ym.on jääneet pakastimeen,eikä niitä sieltä tule sulateltua.Tietyn alueen jouluperinteisiin kuuluva munamakaroonilaatikko on jouluisin aina se,joka joudutaan syöttään koirille tms...

_________________
*Rolling Stones fanin krapula ei näy ulospäin.

Jos ihminen olisi tarkoitettu savuttomaksi,niin kai me synnyttäisiin ilman tupakkaa suupielessä?

*onkohan mulla oikean puolen alimmainen kylkiluu poikki?

Mulla on kolme kompastuskiveä ollut:
- krooninen rahapula, velkaantuminen - huonolaatuinen ruoka l. ei ollenkaan puhdasta lihaa ja minimaalisesti kasviksia. Välillä liian vähän energiaa, toisinaan liikaa kun nälkäkausi päättyy ja kaupassa innostuu.. Sitä mitä vieraisilla tarjolla on, "ruoka-apu"
- juhannus - ryyppy/grillijuhla jolloin olen antanut itselleni luvan ylensyödä
- joulu - konvehteja ja riisipuuroa sekä aaton-jouluyön-päivän kestävä avoin buffetti ""

Painon putoamisvauhti on ollut niin avuton tai olematon, että jos jouluaaton ja -päivän aikana tulee 4 kiloa (jep, kaksi päivää riittää), niiden pudottamiseen menee koko kevät. Juhannusviikonlopun kilojen pudottamiseen menee niinikään lähes koko syksy. Juhannuksesta tuli mieleen neljännes kompastuskivi: alkoholi. Käytän sitä nykyään omalla mittapuullani tosi vähän; muutama kuiva siideri kuussa, juon itseni hiprakkaan viinistä/viinasta kerran parissa kuukaudessa? Silti painonhallinnan kannalta liikaa.

Mutta kuitenkin, koen itseni kokoaikakarpiksi joulusta ja juhannuksesta huolimatta. Ketokarppi en ole ollut enää pitkään aikaan (olin vuoden ajan). Useimmiten makrot ovat jotain Kwasniewskin ja Heikkilän väliltä. Silloinkin kun koen poikenneeni normista, hiilarit jäävät hyväkarpeiksi tai jonnekin Schwarzbein-maastoon(?) alle 150 g/vrk. Tuon rajapyykin ylittäminen ei ole itsekurikysymys vaan se vaatisi jo kukkurallisia makaronilautasellisia tms. totaalisen vierasta - hyi olkoon.

Kunhan saan raha-asiani järjestykseen niin koen, että "kompastumisia" tulee vähemmän. Tietenkin syöminen on myös säntillisempää jos lasken makroja säännöllisesti - sokkona on virhemarginaalia. Emt, eläminen karpilla ei ole hankalaa vaan painon pudottaminen meikäläisellä on se mikä takkuaa. On aina takunnut.

No se stressi -varsinkin työstressi- yhdistettynä työmatkaan Kun ei pääse itse päättämään milloin syö ja kun on aika syödä on kauhea nälkä ja tarjolla vain paskaa mutta syötävä on. Ja vaikka kuinka yrittää varustautua pähkinöillä se ei auta,,,silloin syöt ne pähkinät ja sitten sen paskan vaan vielä siihen päälle.

Kun ei jatkuvasti vaan jaksa taistella maailmaa ja valtavirtaa vastaan

Ja mulla menee aina vähintään viikko palautua noista reissuista ja siitä ruuasta...että pääsen taas rytmiin ja jaksan tehdä illalla ne eväät töihin ja sitten onki taas jo seuraava reissu edessä ja stressi valmis,,,

Joo, olen tietoisesti vähentänyt noita reissuja mahd. paljon jo, ehkäpä vielä joskus pääsen niistä kokonaan eroon. Tai maailma muuttuis, että jokapaikassa vois valita helpommin myös sen vähähiilarisen ruuan...

_________________
mutinaa...ei mull mitää asiaa oo
Rakasta itseäsi tänään
-------------------------------------------------------------------------------------
91kg --> 74kg

Mä oon korkeintaan sen pari päivää syönyt hiilariruokia, kunnes närästys alkaa ilmoittelemaan olemassa olostaan ja palailen karppiruokiin. Muuten saattaisin vaikka unohtua sille tielle. Joskus iskee laiskuus, ei jaksa ajatella mitä sitä söis ja kaupan hyllystä lähtee mukaan se hampurilainen.

Minusta karppauksen kompastus kivi on sen helppous.

Jos tää oliskin jotain kitudieettiä, nii repsuilu ei olisi niin helppoa.

Itselle ainakin käy niin, että paino putoaa kivasti ja sitten kun pääsen alemmalle painolle karppi-aikana niin helposti tulee ajateltua,
et ei kai se nyt haittaa jos vaikka syön vähän karkkia, ku se turvotus lähtee sit kuitenkin helposti.

Mutta sitten se sahaus alkaakin.

Sen vuoksi varmaan monet jäävät sinne hiilarihelvettiin jumiin kun antaa tarpeeksi kauan periksi niin sieltä suosta on vaikea nousta.

Mulle ei onneksi ole vielä käynyt niin, että olisin sinne eksynyt muuta kuin pariksi päiväksi.

Kamalaa sanoa, mut mun kompastuskivi on helppo painon pudotus....

Lihaton tammikuu johtaa usein pidempään repsuun. Tiedä sitten miksi.

_________________
Meidän talossa ihmiset karppaa, koirat lähes barffaa ja rotat toimii bioskina.

Mä olen sitä mieltä että avain löytyy Schwarzbeinistä ja elimistön stressistä. Ehkä ne jotka repsahtelevat ja palaavat, vetävät kehon liian tiukalle ja se iskee kintuille enemmin tai myöhemmin.



Sen murehtimatta nauttimisen se karppi tekee eritavalla

Mä yritän ottaa lomaa ravitsemusuutisten lukemisesta, tiedejutuista, ja syödä vaan hyväksi todettuja safkoja.
Perusjuttuja, munia, voita, partista, lihhoo, mistä oikeasti tykkää.
Pyrkiä automaatioon turhia miettimättä. Että alitajuisesti jättää pois pahanmakuiset ja huonoa oloa aiheuttavat sapuskat pois.
Miksi tekee mieli tämmöstä skeidaa... Ne lisää niihin addiktoivaa kemikaalia, se on ihan varma! Hyi yök, en syö! Totta tai ei, auttaa heikon sapuskan välttelyssä, ja ehkä oma salaliittohörhöys pikkasen naurattaa.

Jonkinlaisena addiktiivisena ja auktoriteettivastaisena persoonallisuutena liika itsekontrolli aiheuttaa kapinointia, minähän vedän mitä mua huvittaa. Siksi pitää antaa itsensä ymmärtää syvällisesti mikä on oikeasti hyväksi.
Joku kerta auttoi ymmärtämään pussillinen kaurapaahtoleipää voin, koskenlaskijan ja metukan kera, kyllä se leivänpaska oli ihan turha.

Nyt on kiire offtopikkiin, tämmönen hajatelma!

_________________
äh

Hmm. 9 karppivuoden jälkeen voisin sanoa, että enpä ole juuri pahemmin kompuroinut, mulla on kehossa sisäinen hiilarimittari, joka pitää siitä huolen.

Mulla suoliston käyminen eli nk. hiivan liikakasvu asettaa tehokkaat rajat ruokavalio-poikkeuksille. Oireet on niin hirveät, että on tässä jo kymmenessä vuodessa oppinut... En syö viljaa+sokeria+tärkkelystä 'on a daily basis', mutta satunnainen puolikas/kolmasosa pitsa muutaman kerran vuodessa on ok. Mun keho ei ilmeisesti pidä tiukkaa viljarajoitusta liiallisena, vaan juuri sopivana itselleen.
Joskus vedän syömishimoihin (kalenterista päätellen hormonit) ihan reilusti yli kulutuksen ruokaa, mutta teen tietoisen päätöksen, että sen on oltava karppia tavaraa.

Paino vaihtelee välillä 64-67 kiloa, mutta BMI pysyttelee tuossa keskimääräisessä 22-23:ssa. Talvipaino on aina isompi kuin kesäpaino. Liikunta on päivittäistä mutta rentoa; hiihtoa, kävelyä, puutarhatöitä, pari kertaa viikossa lihaskuntojumppaa, joogaa yms. Mielialaa säätelen mietiskelyllä ja rentoutumisella, en siis käytä ruokaa tai syömistä stressin purkamiseen.

_________________
"Misteepä sitä tietää mihin pystyy enneku kokkeiloo!"