karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-05-18 02:28:18

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 27 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 Seuraava
Julkaisija Viesti
 Viestin otsikko: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-06 19:48:07 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1252
Pitäisi perustaa yhdistys, joka voisi toimia karppauksen asiantuntijana esimerkiksi lehdistöön päin. Olen kerta kaikkiaan kyllästynyt perättömiin väitteisiin kuten tämä "kasvisruoka on todettu tutkimuksissa varsinkin punaista lihaa huomattavasti terveellisemmäksi". Tällaista disinformaatiota vailla tieteellistä pohjaa esiintyy jatkuvasti Suomen lehdistössä ja näitä väitteitä olisi hyvä yrittää oikaista jotenkin järjestäytyneesti.

Toinen huolestuttava seikka ovat puheet mahdollisesta lihaverosta. On erittäin syvään juurtunut virheellinen uskomus, että liharuoka tuottaisi paljon enemmän päästöjä kuin kasvisruoka. Sekään ei ole totta, mutta koska poliitikoilla ei ole aikaa perehtyä kunnolla tieteeseen, ei ole mitenkään poissuljettua, että he rupeaisivat ajamaan ruoan ympäristöverottamista jonkin muun seikan perusteella kuin tieteellisesti todennettujen ilmastopäästöjen tai vastaavien puolueettomien kriteerien perusteella.

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-07 20:07:09 
Poissa
sintti
sintti

Liittynyt: 2020-02-16 09:30:25
Viestit: 2
Erittäin kannatettava ja tärkeä ajatus. Toteutustapa olisi laitettava pohdintaan. Ei liene ihan yksinkertainen, mutta oikeat vetäjät kun löytyisi, niin eiköhän se siitä. Kannatta pitää ajatusta esillä.

Tulipa mieleeni, mitähän kuuluu sille Turpaduunarin Uudelle diabetesyhdistykselle? Lienee ollut kai saman idean tulosta.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-08 06:48:40 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2009-02-19 14:44:02
Viestit: 4912
Maallikkoyhdistyksellä ei ole mitään vaikutusmahdollisuuksia, edes tiedotusvälineet eivät suostu tiedotteita ilman Knuuttien kommenttia julkaisemaan kun on se "tasapuolisuusharha".
Ja lääkärit ynnä muut oppineet on kyllä peloteltu takaisin riviin.

_________________
You Eat What You Are


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-08 16:04:20 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1252
?? Mistä tiedät tuon, kun kyseistä asiaa ei olla edes kokeiltu? Ainakin kasvissyöjät ovat saaneet äänensä ihan hyvin kuuluviin. Se saattaa liittyä juurikin siihen, että he järjestäytyivät.

Muistelen, että kasvisruokavaliosta varoiteltiin aikaisemmin paljonkin lääkäreiden ja ravitsemusasiantuntijoiden toimesta. Sitä ei myöskään suositeltu lapsille. Se oli sitä aikaa, kun kasvissyöjillä ei ollut vielä omaa yhdistystä.

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-08 19:46:08 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47843
Kasvissyönnissä on se hyvä puoli, että lisää pitkällä tähtäyksellä lääkityksen tarvetta.
Siksi sillä on takanaan maailmalla mm iso joukko rahakkaita lääkeyhtiöitä ja aika paljon ravitsemuspuolenkin rahaa.

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-08 20:10:36 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 94916
Eikös täällä joskus muinoin ollut ketju samasta aiheesta? Joku oli silloin tosissaan perustamassa yhdistystä. Tietääkö kukaan kuinka sen kävi?

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-08 21:18:43 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47843
Tukehtui omaan mahdottomuuteensa.

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 01:17:07 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 18132
Minusta idea on kokeilemisen arvoinen. Jos sinulla vanha karppu löytyy intoa ja motivaatiota yhdistyksen perustamiseen, niin anna palaa! Minä voin liittyä kannatusjäseneksi.
Mitään ei saa jos ei Yritä!

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 05:55:25 
Poissa
rakastajakarppi
rakastajakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-08-08 13:31:14
Viestit: 7401
Suomen Hyvinsyöjät Ry...

_________________
- pikkuiii... "Hui hai"


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 15:39:37 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1252
~Weera~ kirjoitti:
Minusta idea on kokeilemisen arvoinen. Jos sinulla vanha karppu löytyy intoa ja motivaatiota yhdistyksen perustamiseen, niin anna palaa! Minä voin liittyä kannatusjäseneksi.
Mitään ei saa jos ei Yritä!

Minä en valitettavasti voi ottaa tehtävää hoitaakseni. Elämäni on aivan sekaisin, koska olen sairaustunut perussairauteni vuoksi myös invalidisoivaan krooniseen selkäsärkyyn. Toimintakykyni ei riitä edes pakollisten perusasioiden hoitamiseen. :(

Oikeastaan ainoa mitä kykenisin tekemään tehdä, on antaa tukea vastineiden kirjoittamisessa tai jopa kirjoittaa niitä itse. Sellaisesta minulla on runsaasti menestyksekästä kokemusta.

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 15:43:33 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1252
els kirjoitti:
Tukehtui omaan mahdottomuuteensa.

?? Mitä tarkoitat?

Jos vegaanitkin pystyivät siihen, miksi me emme muka pystyisi samaan?

Itse koen, että VHH-ruokavaliota noudattavien yhdistys olisi itse asiassa erittäin tärkeä jopa potilasyhdistyksenä, koska niin moni hoitaa sairauksiaan tämän ruokavalion avulla.

P.S.
Minä kun toivoin niin kovasti, että sinä olisit tarjonnut osaamistasi hankkeen käyttöön... :(

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 17:21:51 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 18132
Aina se on tähän samaan ongelmaan tyssännyt, kukaan ei ole valmis ottamaan vetovastuuta.
Ehkä joskus vielä löytyy joku innokas, mutta epäilenpä ettei täältä....

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 19:14:49 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2011-01-17 21:33:10
Viestit: 4153
Vegaaneilla on takana käytännössä koko USAn elintarviketeollisuuden ja lääketeollisuuden tuki (ja THL:nkin, jos se nyt mitään merkitsee), useiden vegaanimiljonäärien rahastot ja adventistikirkon vaikutusvallassa olevat tuhannet ravintoterapeutteja kouluttavat korkeakoulut. Siinäpä tuulimyllyjä taisteltaviksi.

_________________
Evoluutio ei ole väärässä. Minä voin olla.


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 19:21:00 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47843
Catharsis sen jo kertoikin.
Ja kun ollaan Suomessa, niin veganismi on tuottava myös kaikille suomalaisille elintarvikkeiden suurtuottajille ja suurtalouskeittiöille.
Sen nimittäin saa helposti käännettyä pitkän hyllyiän halpojen tuotteiden tarjoiluksi - ihan kuten on tehtykin.
Ei tarvitse olla kuin pikkuisen sisäpiiritietoa kyseisistä markkinoista, niin näkee miten se toimii, sekä maailman että Suomen mittakaavassa.
Lääkeyhtiöiden voitto lasketaan vasta jälkikäteen...

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 23:35:29 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1252
Halpojen? Useimmat lihankorvikkeethan ovat paljon lihaa kalliimpia.

Olenkin usein ihmetellyt, kuluuko niiden valmistukseen ehkä hirveästi energiaa, kun ovat niin kalliita. Tai sitten on kyse siitä, että niiden valmistukseen kuluu ihan tolkuttomasti raaka-ainetta, eikä tuotteesta syntyvistä rehusivuvirroista saa kunnon katetta.

Nyt muuten taisinkin keksiä, mihin lihaveroa tarvitaan. No tietysti sen takia, että nyhtökauran ym. tuottaminen on niin tolkuttoman kallista, että se pystyy kilpailemaan lihan kanssa vain, jos lihan hintaa nostetaan esim. lihaveron avulla. :roll:

En ole muuten onnistunut löytämään mitään tietoa nyhtökauran, härkiksen ja vastaavien uutuuksien ilmastopäästöistä. Ainakin tofun ja soijamaidon päästöt ovat muistaakseni lähellä lihan ja maidon päästöjä.

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-09 23:43:27 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2018-06-05 15:08:11
Viestit: 1252
~Weera~ kirjoitti:
Aina se on tähän samaan ongelmaan tyssännyt, kukaan ei ole valmis ottamaan vetovastuuta.

Sit olisi vielä sellainen mahdollisuus, että palkattaisiin ihminen, joka vastaisi toiminnan pyörittämisestä. En tosin tiedä, onko Suomessa niin paljon VHH:ta noudattavia, että väestöpohja riittäisi tähän.

Jotain yhteiskunnan tukiakin pitäisi mielestäni voida saada siihen jo senkin vuoksi, että kyseessä on potilaat, jotka hoidattavat terveyttään jo muutenkin täysin omalla kustannuksellaan eli yhdistyksen toiminta olisi viimekädessä kaikki säästöä valtiolle. Mutta Suomen virkamieskunnan korruptoituneisuus huomioon ottaen epäilen vahvasti, ettemme tulisi saamaan pennin latia. :(

_________________
ME-tauti (G93.3)
Kilpirauhasen autoimmuunitulehdus((E06.3))


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-10 00:00:48 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 94916
Lainaa:
Halpojen? Useimmat lihankorvikkeethan ovat paljon lihaa kalliimpia.


Se lopputuote, mutta raaka-aine on halpaa. Myyntihinnan muodostus on sellaista matikkaa missä ei ole logiikkaa.

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-10 06:24:04 
Poissa
Ruokakarppi
Ruokakarppi
Avatar

Liittynyt: 2010-03-28 18:09:47
Viestit: 7160
Mikäli yhdistys perustettaisiin, niin eiköhän se lynkattaisi samantien THL:än lehdistön ja muiden toimesta. Sillä olemmehan Suomessa missä pitää noudattaa VT-ruokavaliota jne.
Lääketeollisuudella on kovin negatiivinen katsomiskanta kaikkeen ravitsemukseen liittyvään, mikä voisi parantaa ihmisen, ilman lääkkeitä, kuten ravinto.

Ruokateollisuus ei Tykkää, että ihmiset syövät oikeata ravintoa, eikä prosessoitua halpaa ”ruokaa”

Noihin korvikkeiden hintoihin vaikuttaa suurelta osaltaa mm. hype, menekki ja erikoisuus.
Ensinnäkin kun menekki on pientä on valmistus- jakelu- markkinointi ym- kustannukset suuret per tuote. Jotta tuote tulisi tunnetuksi tarvitaan markkinointia ja markkinointi maksaa.

Hype tuotteissa voidaan pitää suurempaa hintaa, mikäli tuote menee hyvin kaupaksi ja on saavuttanut hyvän statuksen, jolloin ihmiset ostavat sitä korkeammallakin hinnalla.

_________________
Kliks--->Ketogeeninen ruokavalio, liikunta, ketoosi ja biohakkerointi.
Kliks-->Jäbän kokkailut, osa II..
Kliks->Jäbän kokkailut, osa I..
Kliks->Instagram täsä


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-10 08:01:18 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-08-05 17:08:09
Viestit: 18132
vanha karppu kirjoitti:
~Weera~ kirjoitti:
Aina se on tähän samaan ongelmaan tyssännyt, kukaan ei ole valmis ottamaan vetovastuuta.

Sit olisi vielä sellainen mahdollisuus, että palkattaisiin ihminen, joka vastaisi toiminnan pyörittämisestä. En tosin tiedä, onko Suomessa niin paljon VHH:ta noudattavia, että väestöpohja riittäisi ..... :(


Juu-ei....
En nyt halua sinua ihan täysin torpata, on hyvä että edes joku miettii yhteistä hyvää, mutta....
Mitä täällä ja vähän muualla -Eli facessa- olen keskusteluja seurannut, niin vhh, keto ja carnit ovat niin "fanaattisia" oman ruokavalionsa puolestapuhujia, niin saataisiinko edes sopua yhteisistä säännöistä?! Epäilenpä.

Ajatuksena yhdistyksen perustaminen olisi hienoa, kannatan!

_________________
Paluu Luontoon! Kuva


Ylös
   
 Viestin otsikko: Re: Yhdistyksen perustaminen
ViestiLähetetty: 2020-05-10 09:24:18 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47843
vanha karppu kirjoitti:
Halpojen? Useimmat lihankorvikkeethan ovat paljon lihaa kalliimpia.

Niinpä. Hyvä voitto saadaa niistä, niin kauan kun markkinointi pelaa. Itse valmistus ei ole kallista, eikä raaka-aineet.

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 27 viestiä ]  Mene sivulle 1 2 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)