Kossu on parasta, samppanja seuraavaksi parasta, mutta (halvasta) kuohuviinistä tulee vain paha mieli ja vatsa kipeäksi. Olen elitistinen paska, mutta elyseetä en juo

!
Tuosta samppanjan/kuohuviinin päähän menemisestä on olemassa tutkimus. Siinä todettiin, että se oikeasti hulahtaa päähän muita (vastaavan vahvuisia) alkoholijuomia nopeammin. Syynä ovat kuplat, joiden vuoksi menee verenkiertoon nopeammin. Eli samppanjalla saa nopean kännin, mutta se ei ole a) taloudellisesti, b) seuraavaa päivää ajatellen järkevää
Mitä kännäämiseen tulee, vietimme maanantaina hra Puntin kanssa hääpäivää libanonilaisessa Farougessa. Ruoka oli taivaallista, samoin viini. Sitä ei ehkä kuitenkaan olisi kannattanut juoda kahta pulloa eikä ainakaan ottaa lopuksi avecia kahvin kanssa varsinkaan, kun oli aloitellut illan muutamalla aperitiivilla ja aterian lasillisella samppanjaa.
Oli nimittäin niin hirveä kankkunen koko eilispäivän aina nukkumaan menoon asti ja vielä yölläkin pyöriskelin kylmässä hiessä.
Mitä tästä opimme: No emme tietenkään mitään, mutta seuraavan kerran jätän hienostelun ja palaan karvalakkikännäämiseen Kossun kera

.