Minunkaan mieheni ei ole KOSKAAN arvostellut ulkonäköäni. Ei silloin, kun olin 35 kiloa lihavampi kuin nyt, eikä vieläkään. Ei sano juuta eikä jaata, vaikka kysyisinkin

.
Nyt, kun olen lähellä normaalipainoani, olen pyytänyt häntä kertomaan, milloin laihtumiseni saa riittää. Todennäköisesti tuota(kin) päivää saan odottaa hamaan loppuun saakka. Jos ei siis oma järki sano, milloin laihtuminen saa riittää, niin se on sitten kai voi, voi...

.
Juuri tämän vuoksi rakastan miestäni yli kaiken, päivä päivältä enemmän (siis yksi monista syistä). Koskaan hän ei ole minua sanallisesti loukannut. Antaa minun olla juuri sellainen kuin olen. Entiset poikaystäväni huomauttelivat milloin mistäkin, ja siksipä ovatkin kai entisiä

. Myös minä rakastan miestäni sellaisena kuin hän on. Hän on minun oma kultuni....

.