Vieras kirjoitti:
Riippuu kai yksilöstä mikä aikaansaa ruoanhimon. Itselläni ainakin rasva ja suola aikaansaavat sen että tulee syötyä enemmän kuin olisi tarvis. Pekonia ja munia voisin mättää helposti paljonkin, mutta irtokarkit tai vaikkapa hedelmät tökkäävät alkuunsa. Taikka jos otan muutaman suolapähkinän, niin saletisti tulee syötyä suolapähkinäpussi tyhjäksi. Peruna tai patonki kuivana ei putoa lainkaan, mutta kun vetäisee voita päälle niin johan maistuu. Jne.
meissä on selvästi eroa

Kuivaa leipää en ole kokeillut aikoihin, mutta aiemmin sitä meni määrättömästi, samoin kuin spagettiakin.
Nyt niitä ei onneksi ole kotona, eikä ole vuosiin tullut tarvetta ottaa sitä ensimmäistä haukkausta muualla.
Siinä sentään ollaan samanlaisia ettei leipä (voilla, oliiviöljyllä tai ollivimurskeella peiteltynä) pidä nälkää yhtään sen enempää

Mutta moni muu rasvaton bulkkihiilarilähde on kuten leipä: irtokarkkeihin nousee himo (onneksi niitäkään ei ole juuri paikalla), eivätkä hedelmät eivät tuo kylläisyyden tunnetta missään mässäilyn vaiheessa.
Hajuton, mauton, rasvaton ja suolaton puuro ei ehkä toisi himoa, mutta kun sillä ei lähde nälkä, niin siitä jää tyytymätön olo tunneiksi, ja se jos mikä houkuttaa ottamaan kaikkea muuta jos siihen suinkin on mahdollisuus. Jokamikä näkyy hyvin eikarpissa ympäristössä. Noh, keskitysleirissä sekin ehkä toimisi

Toisaalta, suolapähkinäpussi riittää avattunakin viikoiksi (käytän usein hätälounaana)
enkä pysty syömään munavoita kahden munan annosta enempää, niin hyvältä kuin se maistuukin.
Ja kun tarkemmin ajattelen, niin kunnon pottuvoikin täyttää paremmin kuin voileipä tai hedelmät.
Siitä (toisin kuin leivästä, karkista tai hedelmistä) tulee kylläinen, hyvä olo, joka ei vaadi jatkotoimenpiteitä.
_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä.
Tyyli täällä, kliksEi eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)