Uusi laaja eurooppalainen tutkimus valottaa konkreettisesti mikä on diabetekseen liittyvien elintapojen merkitys suhteessa geeneihin. Kyseessä on tapausverrokkitutkimus, joka perustuu etenevän EPIC-tutkimuksen materiaaliin. Tutkimuksessa ilmaantui yhteensä 12 403 uutta T2D-tapausta yli 340 000 koehenkilön aineistossa keskimääräisen 11,7 vuoden seuranta-aikana (1) .

Tässä tutkimuksessa pystyttiin suhteuttamaan se, miten paljon riskigeenien kertymä (kertymä sisälsi enimillään yhteensä 49 tunnettua diabeteksen riskigeeniä), toisaalta lihavuus ja liikunta sekä ruokavalio vaikutti T2D:n puhkeamiseen 10 vuodessa.

Poimin alla oleviin kuviin yksinkertaisuuden vuoksi väestöneljänneksien ääripäät, tarkemmat tiedot voi lukea tästä kaikille ilmaisesta tutkimusjulkaisusta.

Lihavuus lisää T2D-riskiä 4,7 kertaa enemmän kuin geenit

Alla oleva tutkimuksen tuloksista poimittu taulukko kertoo sen, millä todennäköisyydellä suuren geneettisen riskin omaava väestön osa (eniten riskigeenejä perimässään kantava väestöneljännes) sairastuu T2D:hen laskennallisen kymmenen vuoden aikana. Kuvan keskeiset päätelmät mielestäni ovat:

- Pelkkä lihavuus (ilman geneettistä riskiä) lisää T2D-riskiä 4,7 kertaa enemmän kuin T2D-geenit (0,89 % vs 4,22 %)

- Normaalipainoisella geneettinen riskikertymä lisää tyypin 2 diabetesriskin 3,7-kertaiseksi, joskin absoluuttinen riski on edelleen melko vähäinen (0,25 % vs 0,89 %)

- Normaalipainoisista T2D:hen sairastuu kymmenessä vuodessa harvat eli alle yksi sadasta huolimatta suuresta riskigeenikertymästä

- Jos henkilöllä on suuri riskigeenikertymä, hänen lihominen normaalipainoisesta lihavaksi lisää T2D-riskiä 9-kertaiseksi. Kääntäen, normaalipainoisilla geneettisesti alttiilla on 89 % lihavia vastinkappaleitaan pienempi riski sairastua T2D:een.