Olipa takkuinen aamu ja aamupäivä. Puhelin pätki, koneesta tuli kirjaimet pitkällä viiveellä
ja imurikin sammahti yhtäkkiä kesken imuroinnin. Luulin jo, että sanoi sopimuksensa
kokonaan irti, tämä miun ihana pieni Dirt Devil. Selvisihän se vika kuitenkin. Oli jostain,
sängyn alta varmaankin napannut pienen avokassukan joka jumittui letkuun ja aiheutti
ylikuumenemissuojan laukeamisen. Putsasin vesihanan alla letkut ja suuttimen,puhdistin
suodattimenkin ja parin tunnin päästä eikun imuroimaan. Moppasinkin, vaikken ollut
aikonutkaan ja pitihän ne sitten pölyt hoidella pois tasopinnoilta ja tietysti kylppärikin
pestä oikein kunnolla. Nyt on siisti koti, ei taaskaan oo leivänpalaakaan.
Koko päivän on vähän väliä tullut ravakoita sadekuuroja, nyt on kyllä aurinkoista ja
lämmintäkin. Pyörälenkkiä mietin, mutta en taida. Jospa se siivous kävisi tämän päivän
liikunnasta.
Kaalisoppaa keitin usseemman litran, on se peijakas hyvää. Piti oikein kylmävesialtaassa
jäähyttää ja pistää jääkaappiin, etten ihan kaikkea syö tänä iltana.
Elämän monimuotoisuutta ja kuoleman armottomuutta olen viime päivinä mietiskellyt.
Aatamin eräs läheinen menehtyi pari päivää sitten syöpään. Viisikymppinen mies, vajaat
kolme kuukautta ennätti sairastaa siitä, kun havaittiin. Aina sitä jää tuommoisissa tapauksissa
miettimään elämän rajallisuutta ja arvaamattomuutta. Voi kun muistaisikin elää kuin viimeistä
päivää, ei mitään sitkun-mutkun elämää. Aika hyvin olen kyllä oppinutkin, ne kovat kokemukset
silloin aikaisemmassa elämässä opettivat siihen ja aina
välillä muistan senkin, ettei ihan pienistä
kannata valittaa. Niinkuin vaikka puhelimen pätkimisestä tai imurin lakosta...eihän se silti sitä
tarkoita, etteikö suunnitelmia ja haaveita - niitä ennenkaikkea - saisi olla. Ne joko toteutuvat,
eivät ehkä kaikki, mutta osa kuitenkin. Vahvasti kiinni elämässä ja tässä päivässä- carpe diem!