karppaus.info

karppininjat
Tänään on 2024-03-29 14:40:52

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 1364 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 17 8 9 10 1169 Seuraava
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2022-08-29 23:18:22 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Greda, onhan se vähän niin, minusta olisi ollut helpoin homma tehdä se sitten kun muutan joko hautausmaalle tai johonkin tuettuun asuntoon ja silloin ottaa joku firma joka sen olisi hoitanut. Kun täällä kuitenkin sitä tilaa on ja sinne pikupuolelle voisi siirtää täältä asuinpuolelta vielä toisen mokoman jos haluaisi. Onhan ne sieltä joskus tyhjennettävä ei sen puoleen.
Toisaalta tietysti kiva tavata tytärtä ja vävyä ja pienimmäisen perhe sitten viikonloppuna mukana.

Tuo ystävättären kuolema tietysti myös vaikuttaa, ehdittiin tehdä monta vuotta töitä yhdessä ja varsinkin Viron projekti oli aika tiukkaa aikaa matkoineen ja dokumentteineen ja oltiin paljon yhteyksissä jälkeenpäinkin, paitsi nyt viime vuodet ensiksi Koronan ja sitten hänen sairastumisensa vuoksi. Tulee muisteltua muutakin vanhaa ja ystäviä jotka ovat jo siirtyneet pois.

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-30 08:13:23 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93463
Kaikkinainen vanha tavara muistuttaa tunteista. Toivon, että tuntemukset helpottavat, kun raivaus alkaa. Ja varsinkin kun se loppuu. Minä ottaisin mielelläni omat lapset ja jokusen lapsenlapsenin tänne raivaamaan, mutta lienee turha toivo.

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-30 08:36:34 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Greda, katsellaan miten menee, varmaan ihan hyvin. Mukaan kelpaa vain poltettava, on sitäkin. Kirjoista ajattelin pistää menemään suurimman osan, ne ovat täällä asuinpuolella ja suurin osa yläkerrassa. Kyllä niitäkin jää, kertyy vain turhan paljon sellaista jota ei oikein kukaan halua enää lukea, itselle olen säästänyt ja säästän sellaista jonka voi lukea toiseen kertaankin.

Voihan se olla että sinunkin nuoret vielä innostuvat, en minäkään odottanut että kiinnostaisi, tiedän kyllä että täällä sitä rojua on, mutta se on hyvin säilynyt tuolla ns pikkupuolella, siellä on alakerrassa 2 h ja keittiö ja yläkerrassa halli ja krouvin emännän makuuhuone. Tämähän on vanha krouvi, tämä missä asun oli aikanaan krouvin kesämajoitus kun tuossa pienemmässä tuli kesällä liian kuuma kun keittelivät ruokaa. Sieltä on vedet ja sähköt pois.

Tänään siivoojat ja raivailen tavaroita kasaan, toivottavasti alkaa vakihenkilökunta olla takaisin, kesäsiivous on ollut lievästi sanoen vaihtelevaa. Onneksi en ole itse ihan kädetön. Kunnassa kova paine säästää, koulu ja kotihoitopalvelut ylittävät kaikki normit, katsotaan mitä tapahtuu vaalien jälkeen. Pieni kunta ja väestö ikääntyy, onhan niitä haasteita. Kunnallisveroa ei voi nostaa kun aletaan olla korkeimmalla koko maassa.

Tänään jotain munakasta ja ryskit ja punajuurijuomat ja päivälliseksi jauhelihapihvejä ja hapankaalisalaattia, juustoa.
Huomenna tytär ja vävy tulevat illemmalla, ovat ajaneet 800 km ja haluavat varmaan vain kahvit ja voileipiä täällä.
Nyt jatkoa raivaukseen, Leian makuupaikkojen karvojen poisto seuraavaksi. Kenkiä piiloon ja muutakin.

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-30 08:39:30 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-03-02 13:04:27
Viestit: 7905
tsemppiä sinne raivausprojektiin, varmasti tulee viemään voimia mutta saattaappi olla myös jotenkin puhdistava ja eheyttäväkin kokemus käydä niitä vanhoja läpi ja siirtää poislaitettaviin. Itsellä ainakin kaikkinainen raivaus aina jotenkin helpottaa mieltä vaikka alkuun pääseminen aina takkuaakin

_________________
karppi nro 3729
"ihanvähänvaanhiilihydraatittomalla vuodesta 2007"
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-30 15:47:01 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Kiitti tsempistä Siili, kyllä se kohta on ohi tuokin operaatio. Pihaa pitääkin raivata huomenillalla että lava mahtuu ja auto mahtaa sen tuomaan eli puutarhahuonekalut pois ja kukat siirrettävä johonkin, niissä ei ole yhtään poisheitettävää, samantien ne huonekalut voi jo siirtääkkin säilöön kun ei enää yhteisiä kahvihetkia taida ulos tulla. Mattoteline myös johonkin jne.
Ruokatilaukset onnistuivat ihan hyvin, kissanhiekkaa olisi ollut hyvä olla pussi, se unohtui, mutta ei vielä paha tilanne.

Siivoojat olivat vakioporukkaa ja tekivät hyvää jälkeä, on heti raikkaampi tuoksu vastassa kun tulee alas yläkerrasta. Siellä alkaakin kastelun tarve vähentyä kun valo vähenee ja lämpötilat viilenee.

Naapurin rouva pistäytyi nuorimmaisen kanssa, muut lapset nyt koulussa ja esikoulussa. Oli rauhallisempi kahvihetki. Nuorimmaisensa, iloinen poika, ei vielä kävele vaan liikkuu istuallaan melko vauhdilla, ulkonakin on vähän yli vuoden vanha.

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-31 08:50:16 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-03-02 13:04:27
Viestit: 7905
Me ollaan nostettu sit talven kynnyksellä mattoteline tuohon katetulle terdelle, siinä on niin hyvä tuulettaa petivaatteita ja mattoja myös pakkaskelillä eikä tarttee pelätä että luntasataa päälle. Kalusteet laitetaan vaan kokoon johonkin terassinnurkkaan, pehmusteet ulkovarastoon. Tehokkaalta kuulostaa teidän raivaussuunnitelmat ja toteutus lavoineen jne.

_________________
karppi nro 3729
"ihanvähänvaanhiilihydraatittomalla vuodesta 2007"
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-31 09:01:33 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93463
:smt023

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-31 13:42:45 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Kiitti viesteistä!
Minulla ei ole tuon ulko-oven edessä kuin katos eli lunta tulee oven eteenkin kasa ja talvella kun naapurilla on isot koneet niin siihen pihalle ei kannata jättää mitään, välillä on roskapönttokin vaarassa kun ei sitä kovin kauas voi piilottaa. Pihakalusteet menevät halkovajan vinttiin ja mattoteline nurkan taakse. Ei sitä nykyisin siivoojatkaan käytä, pölynimuroivat kyllä hyvin matot.

Tänään ihan mukava syksyinen päivä, naapurin rouva käväisi, oli vähän juttuja eilisistä puheistamme ja kahvit taas tuossa meni. Haki pari hylättyä keittiön tuolia pikkupuolelta, aikoi kunnostaa. Kiva kun sieltä häipyy tavaraa! Tytär ja vävy olivat suunnistaneet tien päälle jo seitsemältä, molemmat ajavat mielellään joten matka taittuu nopeasti.
Otin jauhelihapihvejä sulamaan, taidan keittää jotain pastaa kaveriksi illaksi. Lounasta mietin vielä kun nuo kahvit oli vähän väärään aikaan, taitaa tulla keittomunat ja sillit taas, ne maistuvat edelleen. Ja Leian kanssa sitten turkkilaista.

Nyt jääkin uutisten seuraaminen varmaan vähemmälle, muutenkin sieltä vaalit tuppaavat käymään päälle. Pitää katsoa miten sen äänestyskeikan käy, kai se järjestyy, pitäisi vain ensin päättää mitä äänestää. Ukrainan sotaa tulee tietysti seurattua kuitenkin, toivottavasti saavat takaisin alueita ja ydinvoimalan tarkastus sujuu hyvin.

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-08-31 22:38:27 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-01-29 23:23:25
Viestit: 8768
Voimia tavaroiden setvimiseen ja kierrätykseen tarpeettomat. :)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-01 22:43:27 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Kiitti Geri, voimia pitää välillä kerätä, on onneksi monta päivää tässä touhuta ja lapsenlapsi ja miehensä tulevat lauantaina ja sunnuntaina myös mukaan. Tänään tuli siirtolava ja se on tosiaan tarpeeksi iso, saa huoletta kerätä kaiken mahdollisen josta haluaa eroon. Minä pistin tänään papereita, sai mennä kaikki pankkilistatkin ja kopiot, uskon että menevät polttoon ilman ongelmia. Kirjeitä, kortteja, matkoilta kerättyä jne. Pitää vielä jatkaa. Ranskalaisen Marie Clairen muutaman kymmenen vuoden lehdet myös, pyysin säästämään muutaman vanhimman ja uusimpia on joku täällä alakerrassa. Kirjoja ei ole vielä tullut katsottua mutta ei niillekkään enää ole kysyntää. Kierrätystä täällä ei paljon ole, Punaiselle Ristille voi katsella jotain, mutta en ole kuitenkaan koko taloa tyhjentämässä eli polttoon menee loppuunkäytettyä tms.

Lounas oli keittomunia voilla, kaviaaria, ryskit, punajuurijuoma, päivällinen eilisen tähteitä, tytär ja vävy kävivät illallisella lapsenlapsen luona. Hänellä on koti kolmannessa kerroksessa ja talossa ei hissiä joten jäin kotiin ja vaihdoin sitten Leian kissanhiekat. Vävy ehti parturoimaan pihaa ja pusikoita ja rakensi uudet raput pikkupuolelle etttä kestää kantamisen. Tytär keräsi raivaamisen lisäksi muutaman litran mustaherukoita. Ja kun olivat päivällisillä niin otimme Leian kanssa parin tunnin torkut. päivä kaunis ja viileä, sopivaa työhommiin!

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 07:43:16 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2006-03-02 13:04:27
Viestit: 7905
Kuulostaa että siellä on hommat päässeet hyvään vauhtiin! Mukavaa viikonloppua sinne :)

_________________
karppi nro 3729
"ihanvähänvaanhiilihydraatittomalla vuodesta 2007"
Kuva


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 11:41:23 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2005-01-29 23:23:25
Viestit: 8768
Siellä hommat alkanut. Joudut ehkä kokemaan luopumisen tuskaa jostain poisheitettävistä jos liittyy tunneperäistä asiaa niihin.

Mukavaa vkl lähisuvun kanssa. :)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 12:03:04 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Kiitti viesteistä. Kyllä hommat edistyvät, mutta minä en kovin paljon osallistu kun ovat tuolla pikkupuolella touhunneet ja siellä en ole käynyt varmaan pariin vuoteen eli siellä on sellaista tosi ylimääräistä joissa ei ole mitään isompaa tunnearvoa ja muutenkin selalista lapsuuden tai omien lasten aikaista tavaraa ei oikeastaan ole, kun muutin Helsingistä tänne niin Micran kyytiin mahtui parilla keikalla tavarat ja ne olivat lähinnä käyttötavaraa, astioita, vaatteita ja sellaista. Loppu täällä sitten on omaa ja läheisten keräämää kun täällä sitä tilaa on ollut ja olisi kai vieläkin. Ja kun jään tähän edelleen niin ei täältä lähde mitään "tärkeää". Loput saa sitten varmaan perikunta hoitaa.

Tänään lounas minulla pari keittomunaa ja ryskit, päivälliseksi kanapataa ja riisiä koko väelle, tyttärelle ja vävylle lounas pekoni ja makkara wokkia, he syövät aamiaisen joten meillä on aamusta erilaiset ruoka- ajat ja ruoat, kahvia menee. Ja vettä tieten.

Täällä on yläkerrassa ollut varusteita monelle yövieraalle, nyt lahtee yksi vanhempi sänky ja nojatuoli, sinne jää kuitenkin sängyt kolmelle ja sitten vaahtokmuovipatjoja jos tarvitaan vielä lisää vuoteita, alakerrassa sohva ja keittiön sohvaankin saa vuoteen.

Nyt pitää mennä katsomaan täältä yläkerran keittiöstä ylimääräiset ja kastella samalla kukat siellä.

Hyvää viikonloppua Karppilaan!

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 12:43:57 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi

Liittynyt: 2009-07-14 12:42:55
Viestit: 5356
Paikkakunta: Sisäinen savanni
Siellä on täystouhu päällä. Ihanaa, kun saat noin hyvin apuja. =D>

Oikein hyvää viikonloppua mlv:lle ja koko porukalle!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 13:59:55 
Poissa
tagerhaverkarppi
tagerhaverkarppi

Liittynyt: 2010-05-12 18:58:50
Viestit: 93463
:smt039 Oikein hyvää viikonloppua sinne! varmaan sitteb ebs viikolla tarkenpaa raporttia?

_________________
"We are not living longer, we are dying longer". Sten Ekberg
Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 14:12:11 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2007-03-24 17:49:23
Viestit: 34305
Paikkakunta: Helsinki
:smt006 Kävin lukemassa kuulumisia.
Hyvää viikonloppua teille kaikille.

_________________
Kuva Kaikissa meissä on vikamme, mutta minusta niitä ei vain huomaa
Blogissa lisää


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-02 18:00:17 
Poissa
PaikallisSapuskaErkki
PaikallisSapuskaErkki
Avatar

Liittynyt: 2004-05-20 06:07:25
Viestit: 47602
Paikkakunta: HomeSweetHome
Hyvä että siellä on edelleen tilaa niin ettei tarvitse luopua mistään tärkeästä!
Tulit mieleen, kun kaveri toi tänään tuliaisiksi tuoksupelakan, ensimmäinen laatuaan täällä.

Hyvää viikonloppua sinne o/

_________________
Erkki terveys- eko- ja eettisistä syistä. Tyyli täällä, kliks
Ei eläinkään pysy terveenä jatkuvasti vaihtelevalla sapuskalla.
We are 90% microbes and 10% human.
Why invent a cure when you can profit from thousands of remedies? (DrWho)


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-03 04:32:17 
Poissa
vaelluskarppi
vaelluskarppi

Liittynyt: 2006-03-18 07:35:32
Viestit: 55976
Paikkakunta: Kerava
Mukavaa viikonloppua suvun kera!

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-03 18:04:42 
Poissa
kukkahattukarppi
kukkahattukarppi
Avatar

Liittynyt: 2008-10-30 22:39:49
Viestit: 18409
Paikkakunta: Jämtland
Kiitti viesteistä ja toivotuksista!

Nyt on lava täysi eli etuajassa kun tytär ja vävy touhunneet ja lapsenlapsen puoliso sitten tänään kaverina kantamassa raskaimpia, 22 kuutiota, kuuden metrin pituinen eli löytyihän sitä ja vielä jäi. Ja tuossa siis vain poltettavat tiukkaan pakatuna. Minä siivoilin vain sisällä papereita ja alakerrasta joutavaa vaatetta, pikkupuolen tavaroita en silmäillyt kun en ole niitä kaivannut useampaan vuoteen niin ylimääräistähän ne. Ja olihan siellä aika paljon suvun muidenkin tavaraa eli en ihan yksin ole kaikkea kerännyt. Hoitelin sitten vähän ruokahommia samalla. Pikkupuolella oli myös yrityksen kirjanpitoa ja papereita sekä projekti-ym kansioita muutama hyllymetri eli nekin nyt lähtivät ja hyllyt myös.

Huomenna possupaistia, perunoitakin on talossa, muuten syöty pakastimeen valmisteltua ja lisinä sitten hapankaalisalaattia ja riisiä tai pastaa, aamiainen perinteinen. Ilma ollut ihanteellinen, kuivaa ja aurinkoista, viileää. Kahvia ja vettä on mennyt ja pullo punkkuakin.

Pyhiinvaeltajiakin jokunen ja naapuritalossakin uudet omistajat ovat uusimassa ikkunoita ja vähentämässä puita ja pensaita. Kananmunantoimittajakin oli ajanut kolme pesäkärryllistä tavaraa kaatopaikalle eli joku siivousinto nyt on kylillä!

_________________
Karppausta v 2008 keväästä Heikkilän ketoruokavalion ja Annikan LCHF tyyliin.
LCHF ruokavalio(kin) toimii vain jos sitä noudattaa.
Old lives matter.


Ylös
   
ViestiLähetetty: 2022-09-04 08:11:12 
Poissa
vaelluskarppi
vaelluskarppi

Liittynyt: 2006-03-18 07:35:32
Viestit: 55976
Paikkakunta: Kerava
Tuliko homma nyt valmiiksi? Mukavaa pyhäpäivää sulle ja Leialle!

_________________
Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää. Eeva Kilpi

Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme että kaikki käy hyvin. Mauno Koivisto


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 1364 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen 17 8 9 10 1169 Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)