http://www.finfood.fi/finfood/finnfoo1. ... endocument
Joko joku ehtiväinen on tämän linkittänyt?

Jollei ole, tässä pätkä tekstistä:
"Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus Tiken kokoama Ravintotase on ilmestynyt. Tike tekee vuosittain yhteenvedon Suomen tärkeimpien elintarvikeryhmien tuotannosta, kotimaisesta käytöstä ja kulutuksesta.
Suomessa syötiin viime vuonna lihaa 73,5 kiloa henkeä kohden eli vajaa prosentti edellisvuotta enemmän, kertoo Tiken ravintotase. Sianlihaa kulutettiin vuonna 2006 henkeä kohti 34,3 kiloa; naudanlihaa 18,5 kiloa ja siipikarjanlihaa 15,7 kiloa.
Sianlihan kulutus kasvoi 2,4 prosenttia, kun taas naudanlihan kulutus väheni 0,6 prosenttia. Siipikarjanlihan kulutus osoitti laskua ensimmäisen kerran 1970-luvulta jatkuneen nousun jälkeen. Vähennystä edelliseen vuoteen oli kuitenkin ainoastaan 0,3 kg eli 2 prosenttia.
Vihanneksia ja hedelmiä kulutettiin edellisvuotta vähemmän
Tuoreiden vihannesten kulutus jäi viime vuonna 53,3 kiloon henkeä kohti. Kulutus oli siis vajaa kaksi kiloa pienemmäksi kuin vuonna 2005, jolloin kotimaan hyvä sato vaikutti kulutukseen.
Vihannesten ja hedelmien kulutus oli kuitenkin parisen kiloa suurempi kuin 2000-luvun alkuvuosina. Kaikkiaan vihannesten kulutus vuonna 2006 oli säilyke- ja pakastevihannekset mukaan lukien 65,3 kiloa henkeä kohti.
Sitrushedelmien kulutus kasvoi 0,6 kiloa vuodesta 2005 eli 12,7 kiloon henkeä kohti. Muiden tuoreiden hedelmien kulutus väheni 1,7 kiloa eli 33,9 kiloon henkeä kohti, mikä on lähes saman verran kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Hedelmien kokonaiskulutus, jossa ovat mukana myös hedelmäsäilykkeet ja -mehut sekä marjat, väheni reilulla neljällä prosentilla eli 86,4 kiloon henkeä kohti."