karppaus.infon arkistoitu foorumi

UK:n biopankkiaineistosta tehty tutkimus osoitti, että henkilöillä, joiden verensokeri oli kyllä viitearvoissa, mutta vain jonkin verran viitearvon ylärajan alapuolella, oli 30-50 prosenttia suurentunut riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin. Diabeetikoilla riski oli vielä paljon suurempi.

Tutkimus osoitti myös, että viitearvojen sisällä verensokeri kannattaa pitää lähellä alarajaa. Henkilöillä, joiden verensokeri oli alarajan tuntumassa, oli 10 prosenttia pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin kuin ei-diabeetikoilla. Tähän on vaikea päästä ilman terapeuttista hiilarirajoitusta.

Tutkimus on esitelty karppilinkit -alueella:

viewtopic.php?p=2475604&sid=9e35d1c5366631e871e143274166fe21#p2475604

Tämäkin tutkimus osaltaan osoittaa, että mikäli sydän- ja verisuonitauteja aikuisen oikeasti halutaan ehkäistä, on tehtävä jotain verensokeriasialle.

Nykyiset hiilaripainotteiset ja varsin paljon sokeria sallivat ravitsemussuositukset eivät sovi esidiabeetikoille eivätkä diabeetikoille.

Ne ovat omiaan aiheuttamaan diabetesta ja tekevät taudin puhjettua vaikeaksi saavuttaa lääkehoidon avullakaan riittävän matalaa verensokerin tasoa. Toisaalta terapeuttisella hiilarirajoituksella se voidaan saavuttaa ilman lääkehoitoa.

Valitettavasti yleisiä ravitsemussuosituksia ollaan viemässä ympäristötavoitteisiin vedoten aivan väärään suuntaan sydänterveyden kannalta.

Yhdysvalloissa, mistä suositukset on meillekin suunnilleen kopioitu, asiantuntijoiden perustana järjestö Nutrition Coalition taistelee sen puolesta, että metaboolikoille saataisiin omat ravitsemussuositukset. Vastassa ovat kuitenkin mahtavat ruoka- ja lääketeollisuuksien intressit.

Onneksi vielä osalla meistä on ainakin välillä mahdollisuus itse päättää mitä suuhumme laitamme. Tätä etuoikeuttahan ei ole esimerkiksi laitosruokasuositusten alaisuudessa olevilla. Itse kukin olemme niiden alaisina monessa elämänvaiheessa: tarhassa, koulussa, opiskelijaruokalassa, työpaikkaruokaruokalassa, vanhusten hoivalaitoksessa ja sairaalassa.

Kaiken huippu on mielestäni se, ettei terveyttään terapeuttisella hiilarirajoituksella hoitava diabeetikko voi sairaalassa valita itselleen välttämätöntä hiilareita rajoittavaa ruokavaliota, vaikka tarjolla olevien erilaisten ruokavalioiden kirjo on laaja. Tarjolla on kyllä ”diabetes-ruokavalio”, jossa on vielä enemmän hiilareita kuin vakioruokavaliossa.

On irvokasta, että terapeuttisella hiilarirajoituksella tyypin 2 diabeteksensa remissioon saanut tyypin 2 diabeetikko joutuu suuriin ongelmiin, jos jostain syystä ei onnistu pysymään poissa sairaaloista. Kanttiineistakin on vaikea löytää mitään sopivaa syötävää. Ja vaikka onnistuisikin järjestämään oman ruokahuoltonsa eväillä taikka omaisten tahi ruokalähettien avulla, tulee hoitohenkilökunnan kanssa ongelmia, kun tarjolla oleva hiilari-, sokeri- ja siemenöljymättö ei kelpaa.

Pahimmassa tapauksessa saa papereihinsa ikävän merkinnän hoitokielteisyydestä.