MLV on tavallaan oikeassa siinä, että keho ei ole koskaan energiavajeessa, jostain se energia otetaan aina. Ylipainoisella hyvä, jos varastorasvaan pääsee käsiksi. Ruoan kalorivaje on työkalu tähän. Ja jos paino ei dieetillä putoa, niin todennäköisempää on se, että ruoan kalorivajetta ei onnistuta ylläpitämään, kuin se, että kroppa olisi jotenkin poikkeuksellinen energiankäytön suhteen.
Kommentoinpa vielä tuota pitkää Nusia.
...tutkimuksessa mukanaolleiden BMI oli keskimäärin 33. Eli meikäläisen pituinen ihminen (168 cm) painaa tuossa painoindeksissä 93 kiloa. Tällaisesta lähtötilanteesta on sitten onnistuttu keskimäärin 5-6 kilon vuosipudotukseen. Sanoisinko, että ruokavalioiden noudattamisen taso on takuulla ollut kaukana dokumentoidusta, todennäköisesti pätee molempiin ruokavalioihin. Ja tässä on kyllä iso ongelma kaikissa laajoissa seurantatutkimuksissa, ruokavaliot ovat ehkä jotain sinne päin - mutta ei sitä mitä pitäisi.
Jo pelkästään dokumentoitu kalorivaje näyttää päivänselvästi tuon em. haasteen. Ensimmäisen neljänneksen energiansaanti reilut parituhatta kilokaloria, lopuilla 1500-1700 kcal. Tuon kokoisilla ihmisillä tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että alkuun päivittäinen energiavaje on ollut ihan maltillista, ehkä jotain 300-600 kcal:in luokkaa. Ja kolme viimeistä neljännestä aika reipasta, ehkä jossain 700-1100 kcal:in luokkaa. Eli vuositasolla, noilla pienemmilläkin arvioilla olisi pitänyt syntyä palttiarallaa reilu 200 000 kilokalorin vaje - joka taas kiloina tarkoittaa liki 30 kilon painonpudotusta (toki asia ei ole näin suoraviivainen, painon pudotessa energiantarve pienenee myös). Ja herra tietää, mikä on sitten makroravinnetasolla oikeasti ollut diettien noudattamisen taso. Muoksis - sotkin, eka sarake onkin pre-diet - mutta joo, dieetin aikaisen energiavajeen pitäisi siis olla vielä laskelmaanikin suurempi. Ja porukan pitäisi olla lähtöjään varsin normaalipainoista...
Tämä ei tietenkään koske pelkästään tätä tutkimusta, vaan ongelma on täsmälleen sama kaikissa suuria joukkoja koskevissa ruokavaliotutkimuksissa. Muistan joskus lainanneeni jotain suomalaista laajaa kyselytutkimukseen perustuvaa ravitsemustutkimusta. Siinä suomalaisten keskimääräinen energiansaanti oli muistaakseni alle 1600 kcal. Meidän pitäisi olla sen mukaan aika soukkaa kansaa.
Olisi kiinnostavaa nähdä vielä samasta tutkimuksesta esim. molempien ryhmien painonpudotuksessa onnistuneimman neljänneksen tai viidenneksen dataa vertailtuna keskenään.
Ja edelleen katson kiinnostuneena lyhyempiaikaisia ja pienempiin ryhmiin kohdistuneita tutkimuksia, joissa seuranta antaa todellisen kuvan ruokavalion laadusta. Vain näistä voi tehdä mielekkäitä päätelmiä ruokavalioiden fysiologisista seurauksista.
Iso arvo tässä on kyllä siinä, että kumpaakaan diettiä ei näytä olevan erityisen helppo noudattaa. Painonhallinnan ydinogelma tietenkin, mutta olisin odottanut karppaukselle parempia onnistumisia... ...varmaan siksi, että itselleni karppaus avasi tien järjelliseen painonhallintaan.
Ja loppuun vielä se oma kokemus - pudotin itse kohtalaisen rennolla karppauksella (hh tyypillisesti alle 100, mutta ei ketokarppilukemissa kuin lyhyitä aikoja) 20 kiloa, aikaa taisi kulua 4-6 kk. Lähtötilanteessa BMI oli karvan alle 30. Ja kalorivajetta oli, itselleni on karpatessa vielä ihan mukavaa, kun energiaa tulee 1500 kcal / päivä - vaihtelua oli, oli sekä ylityksiä että alituksia.
Kirjaudu sisään
UKK
Etsi
. Minulle karppauksen paras anti painonhallintanäkökulmasta on se, että itselläni karpatessa nälkä ei riittävän maltillisilla miinuskaloreilla vaivaa lainkaan, kun kroppa ottaa sulavasti omastaan ja insuliinit eivät heittele. Kaikki eivät varmaan tätäkään etua koe, mutta uskoisin, että aika moni kokee. Kyse on kuitenkin perusfysiologiasta ja ilmiöstä, jolle on hyvä perustelu metabolian perusprosesseissa. Kun vielä malttaa pitää anaerobisen liikunnan poissa ohjelmasta (ehkä poislukien hyvin lyhytkestoinen aito HIIT), nälänhallinnan ei pitäisi olla sopeutumisjakson jälkeen lainkaan hankalaa.
.
tai sanoja, voisi tätä jatkaa mutta olkoon.
