Viisi viikkoa reilusti pätkäilyä takana
Vähänkö alkoi pelottaa, kun luin monen saaneen takaisin kaikki kilot sen jälkeen, kun olivat lopettaneet pätkäilyn..

No, mulla ei nyt ole mitään tarvetta vielä lopettaa tätä ihmiskoetta, mutta viikonloppu on tuottanut vähän harmaita hiuksia. TULEVA VIIKONLOPPU SIIS...
Torstaina mulla alkaa puolenpäivän aikaan syömispätkä. Illalla olisi tarkoitus äidin kanssa mennä mummolaan yöksi (kaikkihan tietävät mummoloiden notkuvat herkkupöydät

) ja perjantaina lähdetään sitten miniristeilylle. Ongelmana siis se, että paastopätkä alkaa perjantaina ja sitten olisi kuitenkin alkuillasta se buffet tiedossa. Ja siten tietysti ollaan vähän juhlatuulella muutenkin ja lauantaina on erikoisaamiainen kuohareineen.
Kuinkahan mä nyt sitten parhaiten saisin viikonlopun vietyä läpi.

Yritänkö vain pysyä peruskarppina mahdollisimman hyvin??
Painoasiaa: Paino on nyt pari viikkoa sahaillut vähän sinne sun tänne... No, toissa viikolla kyllä aloitin kuntosalinkin pitkästä aikaa ja nyt on vajaan parin viikon aikana tullut käytyä salilla 5 kertaa. Kaipa se kerää vähän nestettä lihaksiin? Ja eilen syötiin todella suolaista ruokaa kunnon urheiluspurtin päälle. Tänään sitten vaaka näyttikin kivoja plussia perjantaihin. Mutta en aio kuitenkaan lannistua, vaan odotellaan niitä miinuksia torstain vaakalukemilta.
