karppaus.infon arkistoitu foorumi

Asiallisia tähdeyhdistelmiä , hyviä virikkeitä!

Pitääkin tehdä joko patajutska tänään niin on hyvä syy ottaa punaviiniäkin.

_________________
Enemmän ja vähemmän ketoilua vuodesta 2006.

Ai tätä joku lukeekin? No, katsotaan, kauanko ehdin ja muistan (ja kehtaan)

Karbulle: Hurjasti hyviä virikkeitä tulee sinunkin sapuskoistasi.
Ja pienoinen kateus valtaa mielen, kun mietin suolapähkinävarastoasi...

Mitä tulee tähteisiin, niin se lienee ainoa ruokalaji jonka tekemiseen olen perehtynyt. Ehkä siksi huvittaa ero nykyisten ja vanhojen ruokaohjeiden välillä. Siinä missä nykylehdet ja keittokirjat tulvivat ohjeita, joihin pitää ostaa kymmentä erikoisjuttua (eineksiä, säilykkeitä, mausteseoksia, eksoottisia raaka-aineita) joista osa on vielä hankittava supertuoreena, niin rakas ihana "Husmoderns köksalmanacka" vuodelta 1957 yllättää kerta toisensa jälkeen ohjeilla siitä, mitä voi taikoa varastoista ja sunnuntaipäivällisestä vielä keskiviikkona tai torstaina.... Tuo jälkimmäinen on enemmän minun heiniäni. Tai ehkä tämä tyyli on tarkoitettu vain kokeille, joille hyvältä maistuva ja oikeista aineksista tehty ruoka on tärkeää, mutta jotka eivät silti ehdi (pysty tai halua) viettää puolta elämäänsä keittiössä ja kaupoissa?

Asiaan.
Keskiviikon päivällinen oli melkein kuin tähteistä tehty.
Voisikohan tätä kutsua omaeinespadaksi?

Elikkä sekoitin ja kuumensin rautapadassa
1) Eilen viimeisissa joulukinkkurasvoissa paistettua, maustettua ja illan rauhassa haudutettua nautasikaa (taisi siinä olla yksi sipulikin?). Ja tämä ei sitten ole tähdettä vaan esityöstetty aines.
2) Pari desiä itseliotettuja, itsemarinoituja valkoisia papuja (ks 7-dippi, 10.2.). Eikä tämäkään ole tähde vaan esityöstetty ruoka-aine.
3) mausteiksi yksi huolimattomasti silputtu sipuli, salsapurkin pohjat (no tämä on jo jämä, perjantailta) ja vähän nokkosta ym huhmaroitua.
Kuumennettu niin vähän, ettei sipuli kypsynyt kunnolla; nautittu veden, viinitilkan, naturelli-itujen ja porkkanatikkujen kanssa.

Aterian valmistukseen meni alle 10 min ja syöntiin vain vähän enemmän, kun oli ihan hirmuinen nälkä. Lisäksi se oli kuin olikin vielä hyvää.

Torstaina tarjolla oli aitojen tähteiden juustopannari:

Aineet
- 200g edellispäivänä vanhaksi mennyttä raejuustoa
- pala (100g) todella hyvin kuivunutta savujuustopötköä (ikää en uskalla edes arvata), paloiksi kuutioituna
- tuoretta, tavallista juustoraastetta parisataa grammaa
- viisi luomumunaa
- noin 100g sulatettua voita ja kaiken kruununa
- kourallinen punaviinietikkaan marinoituja valkosipulinkynsiä joltain suomalaiselta pikkutuottajalta. Olivat jouluherkkuja, joille ei juhlien jälkeen ollutkaan menekkiä. Tuohon pilkoin ne paloiksi siinä missä savujuustonkin.
- ja mausteeksi vielä vähän nokkosta ja yksi tsili.

Aineet sekaisin, kaato puolen uunipellin kokoiseen voideltuun lasagnevuokaan ja paisto kypsäksi (kuten Kotiruokaa niin kauniisti ohjasti; nyt se oli ehkä 200 astetta ja ehkä 20 min). Jaksettiin syödä tuosta kaksistan vain puolet, vaikka se hyvää olikin. Ja pannarin kanssa oli vettä, viiniä ja varsin eksoottista päärynä-rehusalaattia (kastikkeena avokaado - omppuetikka - tabasko - suola - omenaviina - viritys, kiitos K-kaupan hedelmätarjousviikon), joka maistui paremmalta kuin mitä se näytti. Tuo ei tosin vielä lupaa kovin paljoa; vihreänkukertavasta ulkonäöstä kun kummallekin syöjälle tuli mieleen tietty eritelaji. ja tämä salaatti olisi täyttänyt kirkaasti jälkikasvun ehdot pelottavaksi ruoaksi... Mutta itse asiassa se oli jopa aika hyvää.

Kehtaa vaan. Antaa uskoa meille monelle ihan oikeasti käyttää ne tähteet johonkin eikä vaan väkisin nakella ääntä kohti. Itsellä monasti jää noi viimeiset (rasva)palat nauttimatta kun poju lähtee viikonlopun jälkeen äitilleen. Tähän täytyy täsmentää sen verran etten toki niitä hukkaan heitä, mutta jotenkin väkisin syömisen olo on välillä tullut. Nykyään katson els sun listasta että mitä kaikkea niistä jämistä ihan oikeasti voi ja saa tehdä. Ei se oo kovinkaan vaikeeta jos haluaa hyvää ruokaa. Jatka vaan jos jaksat ja jos et niin usein niin edes joskus. Kyllä me tätäkin! luetaan. Jatkoja t: haili.

Just toi tähteiden käyttö oli ensiarvosen tärkeetä isossa,
viislapsisessa perheessä, jossa makseltiin opinto- ja asuntolainoja ja vaan toinen kävi töissä.

Saiturin kana-reseptikin on peräisin siltä ajalta...
Samoin munuiaset ja sydän sekä kieli oli ruokalistalla usein ja mitään jämiä ei diskattu.
Porsaan luut oli myös yks feivorit, samoin potkat...
Sydämen loputkin jauhettiin pitsaan

Ja patakukkoo tehtiin pikkukaloista, kun isä ja äiti mökiltä toi ahvenia ja särkiä
Lapslauma oppi kaikkiruokaseks ja on sitä tänäänkin...
Pojatkin kokkaa erinomasen maittavia pöperöitä..

Heikkilän kirjassa Ravinto ja terveys?, oli komen viikon ruokalista lopussa...

Sehän oli ihan järkky, vaíkka Heikkilä onki mun suosikki...
Mihin jämät, jos sen listan mukaan syöt

Oon kiitollinen els, että pidät tämmösta jämäsysteemii vireillä...

Tänään meillä syödään siskonmakkarakeittoo...pakasteesta otettuun kalkkunaliemeen tehtynä...

Viikonloppuja

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi
Kotona!

Minäkin täällä kyselemässä Elsiltä
Mitä mieltä lounaan teehen lisätystä kermasta, mietin kun tottunut ainakin tavallisen teen kanssa juomaan maitoa / kermaa.
Vaikuttaisiko paljonkin rasvanpolttoon?

Mäkin luen aina elsin juttuja täällä



Tää on totta. Joskus näkee kivankuuloisia ohjeita lehdissä ja muualla mutta kun pitäisi ostaa sitä ja tätä ja tuota ja jokaista käyttää vähän . No, sitten sovelletaan omia . Mulla on tosi tosi pieni jääkaappi mutta onneksi uusi isompi on tilauksessa, sillä minussa asuva pieni saituri harmittelee aina kun jotain pitää heittää pois, oli se sitten vaan vaikka possupaistin liemi.

Jos joisin teetä kermalla, niin joisin teeni sellaisena soturilounaallakin. Kyseisen tempun vaikutuksista rasvanpolttoon sinun pitää kysyä joltain oikealta hihistelijältä, mutta sen verran sentään tiedän kerman sokerikuorma on likipitäen olematon, siinä missä suolapähkinöiden tai öljyjen, joita täällä näytetään kanssa harrastavan. Ainakin niin kauan kun sitä ei nauti laseittain

Ja kevyttä ruokapäiväkirjaa (olettehan muuten huomanneet että ainakin tuulimummalla ja karbureettorilla on tosi maukkaan oloisia ohjeita?)

Perjantaina kaksi kolmesta söi keittoa jossa uusina aineksina oli rasvassa kuullotettua sipulia, punajuurta, hapankaalia, kanaliemifondi pakkasesta, kermaa ja muutama nakki. Lisäksi siihen tuli piilotettua keskiviikkoisen einespadan loppu, vähän mausteita ja lautasella vielä vähän raejuustoa. Yksi kolmesta (minäminäminä) söi tuon seuraksi waldorffin tapaista salaattia (raastettua selleriä, omenaa, suolapähkinöitä ja ranskankerman loput, balsamico-pippuri-imaustettuna). Ja esikoinen, joka tuli ruoka-aikaan kotiin niinikään kerrankin päivän paastonneena tuhosi puolestaan torstaisen juustopannarin (josta oli vielä yli puolet jäljellä) ja ison kulhollisen salaattia.

Lauantaina olin aamun liesussa (mm. järkäten juusto-hedelmä tarjottimen kahvipullien sijaan yhteen tapaamiseen) ja illalliseksi ajattelin oikein revittää koko perheen kotonaolon kunniaksi. Niinpä ahersin tuntikausia kinkku-juusto-muna-muru-paneroituja luomupossun kyljyksiä ohjeen mukaan, kolmeen kertaan kastaen, ja paiston jälkeen vielä uunissa rehu-omenapedillä kypsyttäen. Hyvääkö? Noei! Suuri pettymys se oli, vaikkakin sentään syötävää. Ja, syödyiksi ne tulivat... Salaatti oli ok.

Joten sunnuntaina ei sitten kikkailtu eikä törsätty aikaa keittiössä. Tuloksena oli kolme pannullista elikkä kuusi pekoni- ja voirasvassa paistettua ja vasta pannulla maustettua sikanautapihviä sipulin kera. Lihaa 750g ja sipuleita 2; jälkimmäistä tarvittiin imemään pannulta loput rasvat mukaan annokseen ennen seuraavaa paistokertaa. Tuon seurana oli viikon paras salaatti: linssi- ja vehnäituja, liotettuja auringonkukan siemeniä, herneenversoja, porkkanaa, kurkkua, purjoa ja noiden kastikkeena öljyllä, sinapilla, balsamicolla ja omppuviinietikalla ynnä mausteilla leikattu päärynä - tai sen kunnolliset osat. (kaivoin kiinteät osat esiin kuin aikoinaan vauvan pikaruokaa tehdessä eli raaputtelin soseet irti teelusikalla. keskusta oli valitettavasti jo mennyttä miestä eikun päärynää, mutta laidoilla oli onneksi vielä paljon syötävääkin).

Pihveistä jäi puolikas yli, todennäköisesti siksi, että kahdella syöjällä oli kiire opiskelupaikkoihinsa. Ja tämä kaikin puolin tyydyttävä illallinen valmistui salaatteineen, kastikkeineen päivineen alle puolessa tunnissa ilman esivalmisteluja (jos ostosmatkoja, ituja, versoja ja liotuksia ei lasketa mukaan). Ja se päihitti kirkkaasti lauantain nyhräämällä nyhrätyt kyljykset.

Ai niin... jälkkärinä muistelin päivän juustotarjotinta ja nautin sen kunniaksi vielä voilla leivotun piparkakun (ostosellainen, joulujämiä), päällään paksu kerros voita ja paksut palat auraa. mmm

Keskiviikon wokki oli sen verran vaikuttavaa, että se kuuluu tännekin. Ensin nimittäin näytti ettei talosta löytynyt mitään muuta kuin aamulla varta vasten kypsennetty ja toista tuntia haudutettu luomusika-luomunautajauheliha (mausteena merisuolaa, kuiva lipstikanlehti ja yksi pikkuruinen kuivatsili. Ja sitten alkoi löytyä vaikka mitä..

- eli tämän wokin rasvana oli voita, jota lisättiin aina kun se loppui... ei nyt ihan sataa grammaa (paitsi että oli, kun osa lihoistakin tarvitsi sitä)
- kasviksina joukko pilkottua kamaa: sentin levyinen kiekko juuriselleriä, toinen sentin kiekko retikkaa, puolikas sipulia, pari pahasti kuivahtanutta valkosipulin kynttä, kaksi kreikkalaista mietoa pepperonia (säilyke siis), desi tai kaksi nuivahtanutta kaalia, kourallinen entispäivänä likoon laitettua auringonkukansiementä, toinen suolapähkinöitä ja vihonviimeiseksi vielä kourallinen purkkiananasta.
- Nuo wokattiin kuumassa voissa, maustettiin suppilovahvero-suolapähkinä-nokkosella, jotka hienonsin maustejauheeksi huhmareessa.
- lisättiin muutama kauhallinen lihaa, annettiin kuumentua, maustettiin hyppysellä juustokuminaa ja lirauksella worchestershireä. Sitten ei tarvittu enää kuin syöjät

Maku ei ollut varsinaisesti kiinalaista muttei meikäläistäkään, joten tavallista makeampi salaatti sopi tähän; siinä oli porkkanalantteja, lisää ananasta (no kun se purkki oli avattu jo), ituja ja mausteena tavallista suola-pippuri-etikka-öljyä.

Juomana vettä (ei ollut viiniruokaa, ei), mutta sen kunnaiksi jälkkärinä olikin sitten lasillinen Muscat Oroa maitokermakahvin kera

Se oli mun sieluruokaa eli soul foodia tänään. En tiennytkään, että jokin muukin kuin kaalipata voi jättää jälkeensä noin hyvän tunnun? Paratiisista kirjoittelee hän...

Päivällisen kasvis-lihapata:
- Lihaosuus: jokunen päivä sitten tuli aamulla haudutettua jauhelihaa: paistelin ensin luomusikaa melkein sellaisenaan ja luomunautaa reilun voilisän kanssa, sekoitin, maustoin merisuolalla (vajaa rkl/kilo) lipstikanlehdellä ja tsilillä. Sitä on käytetty vähän viikolla, mutta suurin osa noin kilon satsista oli vielä jäljellä.
- Kasvikset: sulatettu valurautaisella paistinapannulla noin 100g voita. Kuullostettu siinä pari desiä kaalisilppua, nyrkinkokoieen punajuuri pieninä kuutioina, vajaa desi juurisellerin kuutioita, yksi keskikokoinen sipuli silputtuna, noin desi liotettuja auringonkukansiemeniä ja noin rkl kuivattua nokkosta.
... kadettu kasvikset lihan joukkoon, maustettu viimeisillä tummilla viinirypäleillä, saiturinkanan fondilla (noin desi, pakkasesta, vielä yksi pläjäys jäljellä), juustokuminalla ja häivähdyksellä kanelia.

Sen seurana salaatti jossa oli makua vaikka muille jakaa eli
- yksi vihreä eli golden omena kuutioina
- kolmannes vihreää paprikaa kuutioina
- kourallinen mung-papujen vauvaituja
- ja tuuman paksuinen kiekko retikkaa kuutioina
... ja päällä taas vain myllystä suolaa ja mustapippuria, sekä hulaus valkoista balsamicoa ja toinen tavallista tavallisempaa rypsäriä

Ja noiden seuraksi piti sitten avata tuore pullo Museumia... nyt meni kaksikin lasillista tuota

Jääkaapin vihanneskaukalo ei ole varmaan vuoteen ollut niin tyhjä kuin nyt; siellä on enää kolmea lajia juuresta: vajaa pussi porkkanoita, vajaa pussi punajuuria ja yksi peruna, joka on odotellut ruoaksi pääsyään jo joulusta (sen 5 kaveria käytettiin kahdessa pottuvoissa).

Talo ei ole ihan yhtä tyhjä tuoreesta: kuivien papujen ja muun idutettavan lisäksi valmista tuoretta kasvissyötävää löytyy herneenversoista, linssi- ja mung-iduista, pähkinöistä, siemenistä, purkillisesta kasvavaa timjamia ja muutamasta hedelmästä. Ja sitten on tietty muissa varastoissa säilykettä (suolakurkkua, kesäkurpitsa-sipuli-tuorerelishiä, puolukkasurvosta ja paria kylmäpuristettua mehua), säilykepurkkia (oliiveja, ananasta, pepperonia yms), pakastetta (enimmäkseen marjoja) ja kuivattua rehua (nokkosta, sieniä, yrttejä)...

Mutta tuorevarastoista huomaa selvästi, että sydäntalvessa ollaan. Lähdenpäs kauppaan täydentelemään

Eipä ole vihanneslokero tyhjä enää. Tosin nyt satsasin jopa yrtteihin (suolaheinää ja ruohosipulia, kalliita kumpikin) kun idun- ja versonkasvatus on taas päässyt vauhtiin... mutta huomasin samalla mistä se suurin puute tuli. No tietysti kaalista ja sipulista, jotka kerrankin olivat kumpikin lopussa yhtä aikaa.

Lauantai-iltana otin pakkasesta sulamaan viimeiset possunkyljykset (jäljellä oli enää karekyljyksiä). Enkä lähtenyt hihistelemään niillä (kun kahdesta muusta kyljyskokeilusta on tullut vähän vähemmän nautittavaa), vaan jätin ne vain aamuksi sulamaan ja aamulla maustoin pinnaltaan suola-suppis-lipstikka-tsiliseoksella ja ladoin ne päällekkäin pieneen rautapataan vuorotelleen sipulisilpun ja muutaman tuoreen timjaminoksan kanssa. Perään noin desi vettä ja sitten unohdus päiväksi 100-asteiseen uuniin.

Jo vain tuota lihaa söi sujuvasti sekä sunnuntaina että maanantaina, vaikkei se enää kyljyksiltä näyttänytkään. Sen seuraksi oli kumpanakin päivänä salaattia ynnä pikaisesti samaisen padan rasvassa ynnä voissa puolikypsytettyä ja tällä kertaa vähän tulisemmaksi maustettua kaali-sipulisilppua. Mutta mikä parasta, kahden päivällisen lisäksi annoksesta jäi pri desiä kirkasta rasvaa ja reilu desi rasvaista seosta, joka ei ehtinyt vielä ihan sulaa. Noilla saa mukavasti paranneltua lopun viikon ruokia...

Innoittavia ajatuksia täällä. Kerrotko, Els, että kuinka kauan sian kylkeä täytyy paistaa uunissa, jotta kaikki rasva sulaa kupin pohjalle? Pidän kyllä sian rasvasta ja tahtoisin käyttää sitä enemmän, mutta kiinteänä se on jokseenkin hankalaa.

_________________
Miekka on lyömäsoitin

^^ Luulen etten tee sitä sulatusta ihan oikeaoppisesti, kun puolet on opittu joulukinkun paistosta ja toinen puoli yhdestä Yupikin antamasta vinkistä laardin tekoon Mutta toimii se onneksi näinkin, ilman sen isompia ihmeitä.

Elikkä olen pitänyt noita pintamaustettuja rasvaisia possunlihoja noin 100-125-asteisessa uunissa niin monta tuntia, että liha käytännössä murustuu. Sitten lihapuolen voi joko käyttää kuin kypsän jauhelihan ikään tai syödä suoraan, kun taas rasva on tuossa vaiheessa kahdessa muodossa: osa jo valmiiksi nestemäisenä ja osa pehmeänä löllönä, jota en itse osaa vielä syödä sellaisenaan, mutta joka menee jo sujuvasti vaikkapa vihannesten kuullottamiseen.

Erottelen tuolta lihat yhteen astiaan ja tilanteesta riippuen joko jatkan tai en jatka rasvan haudutusta liedellä. Kummassakin tapauksessa lopulta kaadan liemen siivilän läpi. Se liukoinen osa kiinteytyy mukavasti jossain lasipurkissa on käyttökelpoista monta päivää; se kiinteämpi osa säilyy todennäköisesti vähän heikommin, joten laitan sen toiseen astiaan ja käytän ensiksi

Oikeasti tehtynä laardin teko näytti aika suuritöiseltä (googlella löytyy jotain). Mutta toisaalta, niin se varmaan täytyi aikoinaan tehdä, jos omaa sikaansa lahtaisi, kun kerralla tulee niin paljon nopeasti käsiteltävää tavaraa. Tiesittekö muuten, että pohjois-Italiassa yrteillä maustettu ja keraamisiin ruukkuihin säilötty possunrasva eli laardi on kuulemma Italian ensimmäinen perinneruoan nimen ja tittelin saanut herkku?

Paranneltua? Äh, se oli meidän tämän päivän päivällisen suurin kalorilähde; ruskehtavaa mössöä joka näytti eläinperäiseltä, ja jossa oli pikkuruisen lihaakin, mutta suurimmaksi osaksi se silti oli rasvaa ja rasvakudosta

Kuumensin sen pannulla, paransin rakennetta lisäämällä siihen puolikkaan sipulin, vähän kaalia ja vähän hapankaalia, maustoin vaikka millä (nyt meni jo muutakin kuin vain suppilo ja nokkosjauheita, mm tilkka Worchestershire-kastiketta, toinen ketsuppia ja ripaus curryä) ja kypsänä imeyttelin vielä rasvoja puolikkaalla sipulilla ja puolikkaalla omenalla (silputtuna tietty). Ja se syötiin "liharuokana" yrtillisen salaatin, venäläisten ruolakurkkujen ja Rhonen alueen viinin kanssa. Ja ihme kyllä lihalta se tuolloin jo maistuikin.

Jälkkäriksi vähän brietä, seuranaan voita ja oliiveja.
Ja kakkosjälkkäriksi kermamaitocafe avec.
Eiköhän tällä taas pärjää...

Talvilauantain mixed grill (lauantai eli kauppapäivä siksi, että tähän tuli tuoreita herkkusieniä )

Menu: lihaseoksella täytettyjä herkkusieniä ja sipulikoreja, yrtti-pekonikuorrutettuja nakkeja, juuressoseen poikanen ja salaattia.

Täytetyt herkkusienet (kolmelle):
- Poistin kannan kolmesta tooosi suuresta jumboherkkarista (hinta yhteensä 1:30).
- Kastoin pohjat voisulaan ja lirutin vähän voita tai öljyä sisällekin
- ... ja täytin sienet seuraavalla lihaseoksella (näihin siitä kului puolet
* 2-3 desiä lisärasvassa paistettua ja yön yli hellalla muhinutta kotimaustettua (suola - lipstikka - suppilovahvero - tsili) sikanautaa; hyvää vaan ei voimakkaasti maustettua
* maustoin kypsän lihan kolmella puristetulla valkosipulinkynttä, kahdella silputulla purkkipeperonella, sienten kannoilla, jeeralla eli juustokuminalla ja noin 50 grammalla koskenlaskijaa pieninä kuutioina.
* Kiersin kunkin ympärille siivun pekonia; kun sitä vähän venytteli, sai suikaleen kierrettyä päälipuolen yli kahdesti eli ristiin

Täytetyt sipulikorit (kolmelle, 4 kpl)
- puolitin kaksi varsin suurta talvisipulia pitkittäin, laitoin puolikkaat kattilaan, voilla peitelty leikkuupinta alaspäin vesitilkan kanssa, nostin liedelle jossa lämpöä sen aikaa että neste kiehui ja jätin siihen kanne alle tekeytymään muutamaksi minuutiksi. Sen jälkeen sisälehdet irtosivat mukavasti ja 2-3 ulommaista jäi korin reunoiksi
- Täytin nämä samalla seoksella ja paketoin pekoniin kuten herkkaritkin

Ja kun uunivadilla oli vielä tilaa, lisäsin mukaan vielä uusia 70-% härkänakkeja 4 kpl:
- Levitin 4 pekonisiivun puolikasta leikkuulaudalle, peittelin siivut yrttiseoksella (rucolaa, tuoretta timjamia, oreganoa ja paprikajauhetta) ja kiersin siivut kierteeksi nakkien päälle niin että yrtit jäivät väliin.

Vati kuumaan uuniin (200-250C) kunnes pekonit näyttivät pinnalta hyviltä.

Juuressose:
- Ennen nyyttien kypsentämistä viimeistelin jämät: kun sipulinsisukset eivät menneetkään uuniin, niin palautin loput vähän pilkottuna kattilan voi-vesiseokseen ja parin pilkotun pikkuporkkanan kera ja haudutin kypsäksi ynnä soseutin käsin (kun sitä oli niin vähänkin). Suurustin ylijääneillä koskenlaskijanpalasilla ja kermalla sekä maustoin nokkosella ja curryllä.

- Salaatti: itu-kaali-omena-hapankaaliseosta suola ja pippuritilkalla, joskin tällä kertaa punaviinietikka ja öljy oli sekoitettu erikseen hapankaaliin ja tämä vaaleanpunainen silppu sitten yhdistettiin muihin salaattiaineksiin.

Jälkikommentteja:
- Täytetyt herkkarit ja sipulit olivat tositosi hyviä, mutteivät yllättäen edes väkeviä, melkoisen vahvasta täytteestä huolimatta.
- Niiden rinnalla nakit maistuivat arkisilta - etten sanoisin surkeilta, 70% lihapitoisuudesta huolimatta. Voilla paistettu tavallinen sikanauta voittaa näemmä useimmat makkarat mennen tullen.
- Salaatissa olisi saanut olla mukana myös majoneesia. Pitänee tehdä taas... no onneksi rasvaa oli sentään aika hyvin grillipuolessa.

Ja juujoo, tarjolla oli myös vettä ja kaksi päivää sitten avatun Cotes du Rhone pullon loppu, eli lasillinen sitä halunneille. Jälkkärin oli aineetkin olivat kerrankin valmiina, mutta homma kuivui kokoon eli kahveihin, kun kaikki olivat tyytyväisiä ja täynnä.

Juuri olin tulossa kommentoimaan, että kokkailuistasi nauttimaan pääsevät ovat varmasti melko tyytyväistä sakkia Taitavat ruokasi nimittäin päihittää parhaankin ravintolaruoan mennen tullen!

_________________
Ruokapäiväkirja

^^ Kiitos kaunis, mutteivät ne aina onnistu - eivätkä ole aina onnistuneet ennenkään
Pikkuhiljaa tässä sentään opitaan lisää itse kukin.

Tänään oli hyvä yhdistelmä, että laitan muistiin; siis pikainen tiistaipäivällinen:
Esityöt:
1. Lauantaina otin sulamaan ja sunnuntaina kypsensin isonpalan luomupossun luista ja rasvaista lapaa (reilu kilo?). Se meni rautapataan kahtena palana ja ihan vain pintamaustettuna (merisuolaa, lipstikkaa, nokkosta, suppilovahveroa, pikkutsili), pohjalla ja välissä vähän voita ja sipulimurskaa. Ja kun maanantaina pitikin syödä jotain muuta (nakit oli menossa vanhaksi), se jäi pataan rasvakerroksen alle liemeen odottamaan päiväksi.
2. Ja eilen löytyi jostain puhtia majoneesin valmistukseen.
3. Ja alajääkaapissa odottelee vielä yksi litran purkki elokuussa tehtyä raakarelishiä (kesäkurpitsa-sipuli-etikka-suola-sokeri)

Eli pikapäivällisen oli tänään
- omassa liemessään kuumennettua lapalihaa murenevina paloina pöytävoin kera,
- salaatti joka sopi kuin piste iin päälle:
* desi, pari kaalisilppua,
* pari pientä porkkanaa juustohöylällä lantitettuna,
* kourallinen vauva-mung-ituja,
* muutama herneenverso,
* puolikas punakanelin tapaista omenaa (royal gala) pikkukuutioina ja kuorineen,
* yksi pienenpieneksi veitsellä silputtu valkosipulin kynsi ja
* pikkuisen raakarelishiä;
...ja noiden mausteena jokunen lusikallinen majoneesia, reilusti mustaapippuria ja lopulta sen verran raastettua luomusitruunan kuorta kuin mitä noin sentin paksuisesta kantapalasta lähtee (sen mehu meni eilen majoneesiin)
- lasillinen tuhtia eteläafrikkalaista Edelroodia ja pari vettä
- sekä jälkkärikahvit.

Oli jotenkin hyvä arkikokonaisuus tänään, niin laitanpa muistiin, vaikka ruoka sinänsä oli vain lihapaistosta ja salaattia.

Paistos:
Alustus: ostin viikonloppuna pitkästä aikaa Vexin lihatiskin jauhamaa, tuoretta nautasikajauhelihaa (50-50 ja rasvaa 15%) enkä Snellmannin sikanautaa (enemmän possua ja rasvaa 22%). Tein siitä lauantaina pikapihvit - ja kuinka ollakaan, ne olivat ok, mutta oikeasti tuo rasvaisempi ja kauempaa tullut sikanauta on pihveinä mehevämpää ja parempaa, vaikka miten nuokin paistettiin runsaassa rasvassa. No paketista jäi puolet, ja sen paistoin muruina voi-pekonirasvassa ja laitoin hautumaan mukaan ne pekonitkin (kaksi siivua paketinloppua) - ja kun kerran rasvaa tuntui olevan vähänlaisesti, niin perään meni muutama ruokalusikallinen edellä mainitun possunlavan rasva-rasvakudosseosta, jonka olin sulan ihran erotuksen jälkeen homogenisoinut bamixilla. Mausteeksi noita perusjuttuja taas, mutta miedosti. Tuo sitten hautui muutaman tunnin mureaksi ja meheväksi ja päätyi kylmäravastoon...
Tänään: kuullotin ensin paistinpannussa voissa (50g? tai yli?) pari desiä kaalia, kaksi valkosipulinkynttä ja puolikkaan sipulin, kaikki pikkusilppuna. Maustelin noita suppiksilla, meiramilla, lipstikanpalalla ja vähän chilijauheellakin ja kaadoin perään puolet tuosta jauhelihasta (olisiko parisataa grammaa). Maku oli ok, mutta kovin mieto edelleen. Sitten muistin kaivaa pakkasesta mausteeksi kolmen jääpalakuutiollisen verran ihan liian suolaiseksi jäänyttä suolasienimuhennosta (se oli pakastettu syksymmällä kun sellaisenaan sitä ei syönyt erkkikään), ja lorautin perään vielä pikkuisen (ennen tulvaa New Orleasnsista ostettua ja jääkaappiin unohtunutta) habanerokastiketta - ja vot, pata olikin kerralla sekä mielnekiintoista että hyvää!

Salaatti:
... oli jotenkin samanlainen, eli vähän kuin sattumalta löydetty mutta hyvin toimiva makujen summa: reilu desi tosi pientä kaalisilppua (veitsellä tuhrasin sen), kukkura-rkl hapankaalia, pari kourallista sekaituja (mung-linssi-vehnä), ruokalusikallinen kesäkurpitsarelissiä, saksilla pienittyä purjon umpivihreää osaa ehkä 5 sentin pätkä, pari rkl huhmareessa vähän murskattua suolapähkinää, neljä siivua mustaa emmentaalia niinikään pikkuriikkiseksi neliöksi silputtuna. Ja kaiken tuon päälle sitten hiukan mustaa pippuria ja suolaa myllyistä, loraus punaviinietikkaa, toinen seesamöljyä ja sitten vielä pari neliösenttiä raastettua luomusitruunan kuorta. Elikkä toisin sanoen tämän salaatin valmistaminen kesti suunnilleen yhtä kauan kuin tämän kappaleen kirjoitus.

Lautasella oli sitten tumma murukasa ja vihertävä murukasa joita syötiin italialaisen viinin kera, ja jotenkin ne vain sopivat yhteen

Ja tänään oli jälkkärimaitokermakahvin lisäksi tarjolla ihan leipomustakin: tein viikonloppuna pääsiäiskokeiluna rahkapaistosta (rahkaa, voita, partaäijää, hunajaa, munia, vähän kookosjauhoa ja leivinjauhettakin) jota syötiin silloin hillon ja partaäijällä fifti-sixti laimennetun partaäijän kera. Kuten nytkin.

Syötiin eilen jauhemaksapihvejä, ohje täällä:
viewtopic.php?p=600806#p600806
... lisukkeineen päivineen.

Ja kun eilen meni vain puolet annoksesta, niin loppu syötiin tänään, mikrottamalla annos lautasella ja voitelemalla sen jälkeen pinta r-u-n-s-a-a-l-l-a voilla (miten se voikin imeä rasvaa noin; edes eiliseen paistoastiaan ei jäänyt tällä erää mitään?).
Mutta toisin kuin eilen, tänään niiden kanssa menikin erilaista salaattia, veden ja puolukkasurvoksen kera. Ja se salaatti:
- kolme kourallista sekaituja, nyt jo aika isoja vaikka jääkapista (mung-linssi-vehnä)
- pari jäävuorisalaatin letheä ruukusta, silppuna nekin
- kourallinen puoli vuorokautta liotettuja ja sen jälkeen päivän ilman vettä heränneitä auringonkukansiemeniä
- pari lusikallista säilykeananasmurskaa (joku dumppasi meidän kaappiin niitä syksyllä)
- ja salaatti, jonka tällä kertaa ihan erikseen sekoitin kupissa: pari rkl etikkaista kesäkurpitsarelissiä, loraus sinappia, pari rkl rypsiöljyä sekä vähän mustapippuria ja suolaa.

Yhdistelmä oli hyvä eilen ja hyvä tänään.
Enkä muista että olisin koskaan ennen viitsinyt syödä jotain maksaruokaa kahtena päivänä peräkkäin;
nyt ei tehnyt edes tiukkaa.