Tämä juttu kolahti myös meikäläiseen siinä määrin, että päätin kokeilla, onnistuuko. Kokemusta takana yksi vuorokausi ja hienosi meni. Olen tähän asti pitkään toteuttanut apsoluuttisesti kolmen aterian rytmiä, joka on kyllä ollut helppoa sikäli, ettei nälkää ole ollut välillä, mutta vaikka keikunkin normaalipainon ylärajoilla, haluaisin vielä vähän keventyä ja niinpä tämä warriointi tuntui kokeilemisen arvoiselta, miltei jännittävältä. Eilisen päivän syömiset:
Aamulla kivennäisvettä alle, 2 isoa mukia kahvia kermalla ynnä reilu rkl kookosöljyä.
Iltapäivällä teetä kookosöljyllä ja muutama saksanpähkinä.
Klo 15 - 16 aikaan oli aika nälkä, mutta sinnittelin ajatuksella, että 3 tunnin päästä saa ruokaa

. Työaikani on klo 17:ään ja työmatkakin on n. 40 km, joten ruoka saa kyllä luvan olla melko valmiina kotiin tultaessa, kunhan vaan lämmitän. Sitten "juhlat" voivatkin alkaa.
Juhlat onkin sitten joka ilta, jos vaan jaksaa jatkaa. Ihanaa, kun voi oikein herkutella kaiken iltaa. Siis illalla porsaanpaistia, kukkismuusia, kaalisalaattia, porkkanaa, iso omena, pari viikunaa, hieman pros.suklaata.
Huh!