Kiitokset vierailijoille hyvistä vinkeistä!
Palelua onneksi tuntuu olevan vain paastopäivän kahtena viimeisenä tuntina. Ja sekin tuntuu vain sormissa ja varpaissa. Kuumaa olen juonutkin ihan kiitettävästi. Paastopäivinä menee teetä (kaikenmoista) sekä kuumana että ihan huoneenlämpöisenä (janojuomaksi). Ja syömisvuoroina juon myös kahvia pari kertaa sen vuorokauen aikana, vähintään.
Viikonloppuna oli mukamas niin paljon muuta tekemistä, ettei ehtinyt edes tänne mitään kirjoittelemaan. Mies oli viikonlopun kaverinsa luona käymässä, joten oli ihan omaa aikaa ja pystyi tekemään ihan rauhassa kaikkia hömppäjuttuja.
Paastoilu on sujunut edelleen ihan hyvin. Ei ole mitään vaikeuksia paaston aikana olla syömättä, eikä ole mitään mahdottomia himotuksia tai nälkääkään. Viikonloppuna tosin tein syömäaikana aikamoisen repsun hiilarimaahan (vetäisin päivän aikana sellaisen pakastealtaan pienen valmiskakun, makuna mansikka). Tämä oli ihan selvästi seurausta perjantai-illan herkuttelusta kavrin kanssa ja muutenkin söin täysrukiista leipää viikonlopun aikana, joten hiilarit yksinkertaisesti pääsivät liian korkealle ja himot veivät mukanaan.
Nyt on kuitenkin kantapään kautta todettu, että saa unohtua vähäksi aikaa se "hyvä" ruisleipäkin. Paljon helpompi on elää ilman leipää kuin kärsiä hervottomista himotuksista. Ja ihan selvästi mun himon kohteena oli nimenomaan jokin, missä on mahd. paljon sokeria + vehnäjauhoa. Prosenttisuklaakin sai olla ihan rauhassa kaapissa. Kakusta tuli varmaan n. 150g hh ja kaloreita 1200. Ei nyt siis maailmanloppu, mutta melko lähellä sitä.
Maanantai 15.1.
6. paastovuorokausi alkoi klo 12
Tein eilen evääksi kanapataa, johon tuli tavaraa sen mukaan, mitä kaapista löytyi. Ja sieltähän löytyi mm. valkokaalta, chiliä, kookokermaa, sipulia, valkosipulia ja normikerman jämät. Ihan hyvää tuli ja puolet jäi vielä työpaikan jääkaappiin huomista paaston lopetusta varten.
On ollut YLLÄTTÄVÄN HELPPOA pitää kiinni 24:24 -rytmistä. Jotenkin kuvittelin sen olevan huomattavan paljon vaikeampaa. Mutta hyvä näin.
Nyt vain täytyy pitää huomio myös syömisten laadussa entistä tarkempaan. Tai, no eihän mulla ole noita hiilarirepsuja oikeastaan muulloin tullutkaan kuin viikonloppuna. Ja nyt, kun jätän vielä tuon leivän (niin hyvää kuin se onkin) kokonaan ainakin joksikin aikaa pois, niin pitäisi olla vielä helpompaa.
Vähän jänskättää, laskeeko paino tällä viikolla ollenkaan. Osittain tuon kakun takia ja osaksi sen vuoksi, kun kakkosviikko tuntuu muillakin olleen vähän "hiljaisempi". No, pääasia olisi kuitenkin se, ettei paino nousekaan.
