karppaus.infon arkistoitu foorumi

Tänään on 2026-04-30 16:50:12

Kaikki ajat ovat UTC+02:00




Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 17 viestiä ] 
Julkaisija Viesti
ViestiLähetetty: 2007-11-09 11:40:47 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Hieman taustaa, karppausta enemmän tai vähemmän tiukasti useampi vuosi, viimeisen vuoden hyväkarppilinjalla. Olen omilla kokeillani todistanut itselleni ettei vilja yms sovi nivelilleni eikä päälleni. Eli perusteet on hanskassa hyvinkin vaikka hanskat välillä hukassa :wink: Viimeisin paluu aktiivisesti tänne karppilampeen elokuun alussa liikuntakärpäsen mukana. Paino silloin 79 ja paino maanantaina sama 79. Tuossa samassa lukemassa on pyöriskelty kohta pari vuotta. Vain pientä heiluntaa enimmäksen ylöspäin.

Tiistain työpäivän käytin tehokaasti tämän asian tutkimiseen ja luin läpi vanhoja ketjuja. Vaikutti siltä ettei homma monellakaan ole toiminut tai ainakaan kovin kauan jatkunut, mutta kokeilempa minäkin silti.

Kolmena eka päivänä olen syönyt määrällisesti suunnilleen saman verran kuin aikaisemminkin, mutta vain iltaisin kuuden jälkeen. Iltapalana noin puoli kympin aikaan yleensä partaäijää.

Nälkä on ajoittain päivällä vaivannut, mutta ei häiritsevästi. Kokeilen nyt Elsin tavoin "keskittää" juomisen ruoka-aikoihin, eli en lipittele vettä pitkin päivää, illalla sitten enemmänkin.

Tästä lähdetään vaikka heti tuli herppeskin huuleen :roll: Täytyy johtua syömisistä eikä ollenkaan stressistä...


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-10 08:24:45 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Pe, aamulla maitokahvi kookosöljyllä, töissä lounasaikaan lihalientä n 3dl lisänä vähän kookosöljyä, kuppi kahvia ja vettä, kotona klo 17-21 ruokatunnilla haettu salaatti, pieniä lihapullia kymmenkunta, pieni tumma pähkinäsuklaalevy, partaäijää ja päärynä.

Nyt aamulla puntari ystävällisesti näytti 81 :roll: Ei kiva ollenkaan. Jälkeenpäin miettittynä join eilen aika vähän, kun lopetin "jatkuvan" veden lipittämisen töissä enkä illallakaan juonut kuin max 3 lasillista saskiaa. Eli nestettä varmaankin lisää. Tuo päärynäkään ei varmaan ollut kaikista viisain ratkaisu, mutta tulipahan syötyä.

Muuten olo oli ja on hyvä, eilen ei pahemmin ollut nälkäkään muuta kuin ruokatunnin aikaan ja se korjaantui lihaliemellä.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-10 18:22:54 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 8749
Tsempit....
Lopetin ittekkin jatkuvan veden lipittämisen....
Ja paino on tällä viikolla pitkästä aikaa tippunut melkein puoltoista kiloo :!:

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi Kuva
Kotona!


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-10 19:49:18 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Kiitos tsempeistä Tuulimumma!

Lauvantai. Oltiin pojan kanssa melkein koko päivä kylästelemässä siskon luona ja oli "pakko" syödäkin vähän.

Aamulla maitokahvi kookosöljyllä, saskiaa puolilitraa, vitamiinit.

Kampaamossa musta kahvi, keksin "piilotin" taskuun ja annoin koiralle. Nyt on taas mukavan värinen tukka ja mielikin kummasti piristyy :)

Lounaaksi 3 dl lihalientä, pari lasillista vettä ja muki maitokahvia

Synttärijuhlissa söin yhden pyöreän leipäjuuston kermassa ja vähän mustikoita ja mansikoita. Maitokahvia ja vettä.

Kotiin tulin klo 19 ja nälkä oli jo melkoinen... Kolmen munan ja neljän nakin munakas. Mukillinen rooibosta kermalla ja kookosöljyllä, n 25g tummaa suklaata. Saskiaa 6dl.

Iltapala suunnitelmissa on vielä ainakin punaviiniä ja mahdollisesti myös partista jollain lisukkeella. Ja kuplavettä.

Edit.

En syönyt enää illalla muuta, join vain kuplavettä. Nyt su aamulla puntari näytti 78,5... :roll:


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-12 07:15:07 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Sunnuntai. Tämä viikonloppu oli vähän poikkeuksellinen kun oli kahdet juhlat, isänpäivä lounaallakin söin salaattia ja hieman lihaa kermakastikkeella.

Aamulla kermakahvi kookosöljyllä, vettä ja vitamiinit, lasi saskiaa. Lounas aikaan kahvia ja vettä. Salaattia ja lihaa n klo 14.30. Iltasella kotona kanasuikaleita ja parsakaalta, lasi viiniä ja pari palaa tummaa suklaata, kourallinen pähkinöitä. Ja saskiaa.

Onneksi tämä alkava viikko on aivan normaali, eikä viikonloppunakaan oli mitään poikkeavaa ohjelmaa, saan siis kunnolla kokeilla koko viikon.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-12 15:43:51 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Maanantai

Aamulla isomukikermakahviakookosöljyllä, saskiaa 2dl ja vitamiinit
Töissä tunninpäästä kupillinen teetä ja lasi vettä 3dl

Ruokatunnilla eli 13-14, 3dl lihalientä, muki teetä kookosöljyllä, 2 lasillista vettä n 6dl ja jälkiruuaksi kuppi kahvia

Päiväkahvia mustana 2 pientä kuppia ja lisäksi vähän vettä.

Nyt klo 15.30 tuntuu ekakerran tälle päivälle kunnolla nälkä, otin ensiavuksi pikku lusikallisen kookosöljyä. Ruokatunnilla haettu salaatti odottaa jääkaapissa, mutta koitan säästää sen kotiin. Nyt siis sinnittelen pari tuntia :?

Muoks

Hyvin meni vähän nälkäisenäkin.

Söin salaatin klo 17.30 ja lisäksi kanasuikaleita, kermakahvi, pari palaa suklaata, pari lusikallista partaäijää kurpitsansiemenillä. Ja saskiaa n litra.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-13 13:29:46 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Tirstai

Aamupalaksi mukillinen karmakehvia ja vitamiinien kanssa 3 dl Saskiaa

Töissä pieni kupillinen mustaa kahvia ja 2dl vettä

Ruokatunnilla hain vuohenjuustosalaatin odottamaan iltaa, pikkupala juustoa oli pakko maistaa :roll: Mahdollisesti käyn iltapäivällä nappaamassa siitä muutaman pähkinänkin kun eväspussi jäi taas kotiin.

Lounaaksi 13-13.30 kupillinen rooibosta, kookosöljyä pikkulusikallinen, 3 kasvislientä ja 4dl vettä.

Vähän ennen viittä söin osan salaatista ja vuohenjuustosta. Pumpin jälkeen loput. Saunan jälkeen 4 munan munakas, vähän kalkkunasuikaleita. Iltapalaksi vielä partista ja marjoja. Saskiaa illan aikana n litra.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-14 17:58:03 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Keskiviikko

Hyvin menee täälläkin :smt006 Mitään huimaa painonlaskua ei vielä(kään) ole tapahtunut, mutta se ei ole yllätys.


Aamulla kermakahvi kookosöljyllä, vitamiinit ja saskiaa puolilitraa. Töissä kupillinen teetä

Lounasaikaan kasvislientä, teetä ja vettä, suolattuja cashewpähkinöitä kourallinen, kookosöljyn jätin ottamatta.

Päiväkahvi

Kotiin klo 17.30 ja eiku syömään :) Lounas salaatin söin alkupalaksi ja päälle paljon vettä. Kermakahvi ja jumpalle.

Iltaruoka on keittiössä valmistumassa, mies tekee kermaista jauhelihakastiketta, syön sitä vihannesten kanssa jumpan jälkeen.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-15 12:03:51 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Torstai

Aamulla iso mukillinen kermakahvia kookosöljyllä, 3dl vettä ja vitamiinit

Töissä jätin nyt teet, veet ja kahvit juomatta. Yritän noudattaa Elsin ohjetta tarkasti. Aamukahvin ja töihin tulon välillä kun yleensä on ainakin tunti aikaa joskus kaksikin.

Nälkä yritti tulla 11 aikaan, puolituntia sinnittelin ja sitten annoin masulle pari lasillista vettä ja 3 dl lihalientä (pakko saada lämmintä kun töissä on niin kylmä). Sitten pistän taas suun suppuun päiväkahviin asti.

Ihana kun saa ruokatunnilla keskittyä kaikkeen muuhun kuin syömiseen, varsinkin tilipäivänä :) Käyn vain näppäämässä salaatin lounaslipulla valmiiksi iltapäivään.

Nälkä tuli ennen viittä, söin töissä puolet salaatista, loput kotona. Pojan jumpan jälkeen annos eilistä kermaista jauhelihakasteiketta ja jotain kasviksia. Illan aikana saskiaa n 1l, mukillinen rooisbosta kermalla. Eikä sitten muuta...


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-16 10:05:58 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Perjantai

Paino ei tipu mihinkään, mutta senttejä on taas vaihteeksi lähtenyt eli kaipa sitä jotain kuitenkin tapahtuu. Jatkan kokeilua edelleen tarkemmilla syömis/juomis ajoilla.

Aamulla mukillinen kahvia kermalla ja kookosöljyllä. Saskiaa puolilitraa vitamiinien kanssa.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-16 15:51:05 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 8749
No ei kyllä mullakaan paino putoo....tai putoo ja taas nousee....jojoilee..

Mutta systeemi tuntuu hyvältä...
Tällä hetkellä vaan stressaan pojanpojan juttuja aika rankasti...
Vaikuttaako painoon :?:

Tsempit vaan :smt049

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi Kuva
Kotona!


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-17 08:33:24 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Otetaan Tuulimumma Elsin neuvosta parin viikon puntarilakko :!: :?: Sulla on nyt stressi ja varmaan vaikuttaa painoon, keskity nyt vaan asioiden kuntoon hoitamiseen ja painokin sitten varmaan lähtee laskuun :!:


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-17 08:41:21 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Perjantai meni hyvin, pidin suuni kiinni päivällä, vain lounasaikaan rooibos teetä (vähän kookosöljyä) ja vettä, mustat päiväkahvit sentään join vesilasillisen kanssa. Kotona sitten taas salaatti ja hirveällä innolla pojan huonetta siivoamaan. Jostain tuli sellainen virtapiikki ettei aikoihin :roll: Saunassa käväsin perheen kanssa välillä ja jatkoin siivoamista. Munakkaan ehdin paistaan vasta ysin aikaan ja olikin jo oikeasti nälkäkin, lisäksi saskiaa ja yksi siideri.

Hyvältä tuntuu :smt026


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-18 09:19:54 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Lauantai.

Päivä alkoi seiskalta perinteisellä kermakahvilla ja kookosöljyllä. Lounasaikaan söin vähän keittoa muun perheen kanssa. Ennen kauppaan lähtöä selailin reseptiosiota ja poimin mukaan muutaman ohjeen. Päätin nyt siis keskittyä vähän paremmin ruuan laittoon ja syödä kunnolla ainakin viikonlopuisin 8) Oikean syömisen aloitin klo 17, parsakaalipaprika uunivuokaa ja fetatäytteisiä jauhelihapihvejä. Jälkkäriksi mustikkakermarahkaa. Lasi viiniä ja lonkku. Ja saskiaa tietty.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-18 21:43:42 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Sunnuntai

Nukuttiin peräti kasiin asti, kermakahvikookosöljyllä, saskiaa ja vitamiinit.

Salilla

Perheen kanssa söin yhden fetatäyte jauhelihapiffin ja join kermakookosöljykahvin.

Uimahallissa

Perinteinen pillimehu (sokeriton) uinnin jälkeen pukuhuoneessa. Olin siis reissussa pojan kanssa.

Kotona laitoin kaalikääryleet uuniin ja lähdin vielä BodyBalance-tunnille

Siis aikalailla liikuntapainoitteinen päivä ja syömiset ei aivan normaalia. Iltaruokana 3 kaalikäärylettä, kermakastiketta, puolukkaa ja punajuurta. Jälkkäriksi mustikka rahkaa. Ja vielä kupillinen appelsiinirooibosta ja yksi lehtileipä päällä voita ja keittokinkkua.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-19 15:42:34 
Poissa
aktiivikarppi
aktiivikarppi
Avatar

Liittynyt: 2004-06-04 21:33:48
Viestit: 511
Maanantai

Aamulla meinasin pompata puntarille, mutta sitten muistinkin että olen laittanut sen levähtämään... Täytynee pukata se vähän syvemmälle kaapin alle pölyttymään.

Aamun avaus perinteisesti kermakahvikookosöljyllä. Aamulla oli palaveri jossa oli "pakko" syödä yhden sämpylän täytteet, kuoret sain ujutettua taas koiralle tuliaisiksi. Lounas aikaan ei ollut vielä nälkä, kävin kartsalla ihmettelemässä ja tulin takaisin töihin. Kupillinen teetä kookosöljyllä, vettä puolisen litraa ja pieni kuppi mustaa kahvia.

Töiden jälkeen perheen kanssa uimahalliin, tarkoitus on vähän salaattia syöpästä ennen uimaan menoa. Onneksi kotona on valmiit kaalikääryleet odottamassa ja uimalaukussa pieni pussi manteleita ensi avuksi.

Hyvin menee siis edelleen ja tuntuu että tää on mun juttu. Yksi koulutuspäivä on tällä viikolla ja silloin yleisön pyynnöstä joudun varmaan päivälläkin jotain syömään ainakin salaatin.


Ylös
   
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 2007-11-19 16:47:19 
Poissa
Elinkautinen
Elinkautinen
Avatar

Liittynyt: 2007-01-04 14:48:20
Viestit: 8749
Mullakin puntari on syyslomalla ekaan adventtiin asti....

Tänään on vähä nälänpoikasta pukannu...
Mutten syö ennen iltaa...

Tsempit :smt049

_________________
Aloituskokeilu 1992.
Uudelleen vuodesta 2000, Atkinsia, Heikkilää, ketokarppia ja sitten lähinnä Kwasniewskia vuodesta 2008.
Huhtikuusta 2019 asteittain karnivoriksi Kuva
Kotona!


Ylös
   
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju  Vastaa viestiin  [ 17 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC+02:00


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja

Etsi tätä:
Hyppää:  
Keskustelufoorumin ohjelmisto phpBB® Forum Software © phpBB Limited
Käännös: phpBB Suomi (lurttinen, harritapio, Pettis)