vivianv kirjoitti:
No kun D1 on autoimmuunitauti, ja taudinkuvaan kuuluu se, että kun autoimmuunireaktio on alkanut, ei se ole enää pysäytettävissä. Insuliinin aloittaminen hidastaa sitä usen hetken, mutta pienillä annoksilla helposti tasapainossa pidettävä honeymoon-vaihe päättyy vääjäämättömästi aikanaan sekin, tav. vuoden sisään. Yleensä koko D1 diagnosoidaan siinä vaiheessa, kun beta-soluja ei ole enää riittävästi elämän edellytykseen.
Autoimmuunireaktio on lisäksi koko ajan käynnissä, ja se tuhoaa myös ulkopuolelta myöhemmin siirretyt beta-solut. Alfa-solukko alkaa tuhoutua betojen jälkeen, ja yleensä glukagonia ei enää erity 4-5 vuoden sairastamisen jälkeen. Mihin ja miten tämä ruokavaliolla muka uudelleen elvytetty hiljaiseloa viettänyt b-solukko oikein olisi voinut piiloutua.?
Tuota, Kwasniewski ei itseasiassa ole edes ainoa, joka on eri mieltä noista ylläolevista. Selasin huvikseni mitä Bernstein sanoo "Diabetes Solution" kirjassaan ykkösistä. Tähän mennessä olen lukenut sitä skippaillen nuo ykkösjutut (kun mamman diabetes on kakkosta). Luultavasti olet Bernsteiniä lukenutkin, mutta siltä varalta ettet, hän on elänyt oman ykkösdiabeteksensa kanssa yli 60 vuotta ja on pitänyt omaa diabetesklinikkaa vuodesta -83.
Bernstein sanoo, että honeymoonia voi jatkaa ikuisesti, jos ruokavaliohoito tulee ajoissa.
Bernstein sanoo: "Based upon my experience with the fair number of type 1 diabetics I've treated from the time of diagnosis, I'm convinced that the honeymoon period can be prolonged indefinitely".
Eli autoimmuunireaktio on myös Bernsteinin mukaan täysin pysäytettävissä. Lisäksi ne about 20% betasoluista, jotka yleensä ovat jäljellä kun D1 diagnosoidaan toipuvat ruokavaliohoidon ansiosta ja pystyvät paikkaamaan puuttuvat.
Ymmärrän että aihe ärsyttää jos omat betasolut ovat jo kaikki tuhoutuneet, mutta miksi ei voisi antaa toivoa niille, joilla tauti on vielä uusi?