karppaus.infon arkistoitu foorumi

Ja tässä vanhempi artikkeli
http://www.diabetes.fi/sivu.php?artikkeli_id=483
Se osoittaa, että:

Täysjyvävilja suojaa diabetekselta

Monet epidemiologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että viljavalmisteiden käyttö pienentää riskiä sairastua diabetekseen (14-17). Sairaudelta suojaava vaikutus on liitetty nimenomaan täysjyväviljaan ja viljan kuituun. Tämä johtaakin siihen, että suositeltavaa olisi syödä mahdollisimman vähän puhdistettuja ja optimaalisesti prosessoituja täysjyväviljavalmisteita. Samalla varmistetaan kaikkien muidenkin bioaktiivisten komponenttien kuin kuidun saanti viljatuotteista, sillä emme vielä tiedä, onko suojavaikutuksen takana itse kuitu vai joku/jotkut muut viljan komponentit yksin tai yhdessä kuidun kanssa.

Ruisleipä on edullinen sokeriaineenvaihdunnalle

Olemme viime vuosina tutkineet rukiin leivontamenetelmän vaikutusta ruisleipien aterianjälkeiseen veren glukoosi- ja insuliinipitoisuuteen terveillä koehenkilöillä. Keskeinen tuloksemme oli, että kun nautitaan saman verran hiilihydraatteja sisältäviä leipäannoksia, ruisleivästä aiheutuvan veren glukoosipitoisuuden säätelyyn tarvittiin vähemmän insuliinia kuin vaaleasta vehnäleivästä aiheutuvaan (6,18). Havaitsimme myös, että ruisleipien nauttimisen jälkeen GIP-vasteet olivat matalampia kuin vehnäleivän nauttimisen jälkeen. Tämä osoittaa, että maha-suolikanavan hormoneilla voidaan ainakin osittain selittää alentunutta insuliinivastetta. Sen sijaan mahalaukun tyhjenemisnopeudessa ei ollut eroja ruisleipien ja kontrollituotteen välillä.


Tulokset osoittivat myös, että ruuan muodolla on oleellinen merkitys insuliinivasteiden säätelylle, sillä kokonaisia rukiin jyviä sisältävä leipä tuotti pienempiä insuliinivasteita kuin jauhetusta jauhosta leivottu leipä. Ruisleivän valmistustapa vaikutti myös veren glukoosipitoisuuteen 2-3 tunnin kuluttua leivän nauttimisesta. Koska pitkään alhaisessa lämpötilassa paistettu leipä piti verensokerin pitkään paastotason yläpuolella ja tuntumassa, voisi tällä tavoin valmistetusta leivästä olettaa olevan hyötyä muun muassa pitkäkestoisissa urheilusuorituksissa.


Olemme tutkineet insuliiniherkkyyttä ja insuliinin eritystä kliinisessä kokeessa, jossa vaihdevuosi-ikäiset naiset söivät kahdeksan viikkoa runsaskuituista ruisleipää (17 % ravintokuitua) ja kahdeksan viikkoa vaaleaa vehnäleipää (3 % ravintokuitua) satunnaistetussa järjestyksessä osana tavanomaista ruokavaliota. Leipä muodosti vähintään 20 prosenttia päivittäisestä energiansaannista. Tutkimus antoi viitteitä siitä, että hiilihydraattien saannin muokkaaminen siten, että viljavalmisteiden lähteenä ruokavaliossa käytetään pääasiassa runsaskuituista ruisleipää, parantaa insuliinin eritystä. Tämä on rohkaiseva havainto, koska näyttäisi olevan mahdollista muokata insuliiniaineenvaihduntaa melko yksinkertaisin ruokavaliomuutoksin. Ruisleivän käyttö saattaisi auttaa jopa estämään ensivaiheen insuliinin erityksen heikkenemistä, joka on ensimmäinen vaihe aikuistyypin diabeteksen kehityksessä. Tulos on kuitenkin varmennettava jatkotutkimuksissa.

Tätä tutkimusta vain tukee tuo uudempi kirjoitus:

Rukiin terveysvaikutuksia on tutkittu pitkään. Yhtenä maailman suurimmista ruisleipureista Vaasan & Vaasan on aktiivisesti mukana ruistutkimuksessa. Tutkimuksissa on havaittu ruiskuidun ja täysjyväviljan myönteiset vaikutukset sokeriaineenvaihduntaan. Ruis vähentää insuliinin tarvetta aterian jälkeen, jolloin veren insuliinitasot pysyvät tasaisempina ja sydänsairauksien vaara vähenee. Myös riski sairastua aikuistyypin diabetekseen vähenee.

_________________


Carpe diem, carp in dies

Verrattuna vehnäleipään, jep. Mutta kun jättää senkin pois niin vielä parempi. Fruktoosipipareilla ja täysjyvärukiilla ei maailmaa pelasteta, vaikka kuin tekis mieli.

Olen syönyt kahtena päivänä ruisleipää enemmän kuin normaalisti, kun karppileipä loppui. Huomenna tehdään kyllä karppileipää lisää. Minulla on nyt koko ajan nälkä. Sellainen ontto olo. Tekee mieli jotain, jotain, jotain....

Markku pelastaa! Tasangon fruktoosipiparit ja magnesium herättää henkiin jopa kaikki 1900-luvun taitteen ruumiinavauksissa tutkitut.

Harmi ku eivät tutkineet voin ja sian kylkisiivujen vaikutusta insuliinineritykselle.

C'est la vie

Son muute Tasangon _Viljan_ juuttisäkistä tehty Fr..

HItto ku tuhmat möteräättörit poisti sen lepohenkseli-akuutti-Neiti Silmäpako-ketjun. Epistä Siinoli taidetta.

Tasangon fruktoosipipareilla ei maailmaa pelasteta. Mahdotonta lienee sekin, että joskus tulevaisuudessa onnistuttaisiin mullaksi maatuneita ruumiita herättämään henkiin, vaikka onhan sellaisiakin, jotka siihen uskovat. Mutta noissa 1900-luvun alun yli 1000 perättäisessä ruumiinavauksessa, joita kirjoittaja tarkoittanee, ei ollut yhtään sydäninfarktia. Silloin leipä valmistettiin täysjyväviljasta, josta oli helppo saada jopa 1200 mg magnesiumia joka päivä. Tämä osoittaa selvästi sen, ettei täysjyvävilja ole suinkaan vahingollista. Lisäksi täysjyväviljan glykeeminen indeksi on alhainen, ks.
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/gijagk.html

Kun GI on enintään 55, hiilihydraatit kohottavat verensokeria vain vähän. GI 56-70 kohottaa hiukan enemmän ja GI yli 70 kohottaa paljon. Mitä enemmän veressä on sokeria, sitä enemmän siihen tulee myös insuliinia. Jatkuvasti koholla oleva verensokeri jäykistää valtimoita ja voi johtaa insuliiniresistenssiin ja metaboliseen oireyhtymään. Matalan GI:n ruuat lisäävät elimistön herkkyyttä insuliinille eli ne ovat siis terveellisimpiä (insuliiniherkkyys on insuliiniresistenssin vastakohta). Ruokavalion matala GI ehkäisee myös syöpätauteja (American Journal of Clinical Nutrition 2005)

Imeytymisnopeudella on erittäin suuri merkitys insuliinin eritykseen haimasta. Mitä nopeammin hiilihydraatit imeytyvät, sitä enemmän ne stimuloivat insuliinin erittymistä vereen. Liika insuliini lihottaa ja voi aiheuttaa dementiaa.

Hiilihydraatit imeytyvät vereen sokerina (glukoosina). Pitkäketjuiset hiilihydraatit on ensin pilkottava lyhyiksi, ja edelleen glukoosiksi. Mitä enemmän hiilihydraatissa on valmista glukoosia (rypälesokeria), sitä suurempi GI. Mitä enemmän fruktoosia (hedelmäsokeri), sitä alhaisempi GI. Fruktoosin on näet muututtava elimistössä glukoosiksi, ennen kuin se voi imeytyä verenkiertoon. Muutos vie aikaa, siksi fruktoosi kuuluu hitaisiin hiilihydraatteihin. Veren glukoosipitoisuuden nousu lisää insuliinin eritystä haimasta.

Mitä enemmän hiilihydraatissa on liukenevaa kuitua, sitä alhaisempi GI. Kauran ja pavun (ja laihdutuskuitujen) liukoiset kuidut muodostavat suolen limakalvolle verkon, johon ruuan hiilihydraattimolekyylejä tarkertuu. Kuitu hihastaa niiden imeytymistä vereen. Kuitu ei näet pilkkoudu sokeriksi, joten se ei stimuloi insuliinin eritystä. Päinvastoin, se hillitsee sitä. Siksi kuituvalmisteet ovat avuksi laihdutuksessa. Suomalainen syö yleensä niin paljon leipää, että saa keskimäärin kuituja 20 g/vrk. Leipä sisänsä ei siis lihota, vaan se, mitä panemme leivän päälle. Mitä enemmän ruoka-aineessa on rasvaa, sitä hitaammin se imeytyy ja sitä alhaisempi on sen GI. Rasvassa puolestaan lihottavia kaloreita 9 kcal/g.

Matalan GI:n ruuat pitävät nälkää poissa pitempään kuin korkean GI:n hiilihydraatit. Siksi edellisiä suositellaan laihduttajille (Nutr Clin Care. 2003;6(1):20-6).

Viime aikoina on huomattu, ettei GI olekaan niin yksinkertainen kuin on uskottu. Ravinnon hiilihydraattien vaikutus veren sokeriin ei näet riipukaan pelkästään siitä, kuinka nopeasti ne imeytyvät vereen, vaan myös siitä, kuinka nopeasti ne siirtyvät verestä kudoksiin (lihaksiin, aivoihin ja muualle). Esimerkiksi maissihiutaleet nostavat huomattavasti leseitä enemmän verensokeria ja insuliinia, koska leseiden sokerit imeytyvät nopeammin verestä kudoksiin (Am J Clin Nutr 2003;(78)4,742-748).

Matala GI (enintään 55) on mm. seuraavilla hiilihydraattipitoisilla ravintoaineilla:
Useimmat vihannekset ja hedelmät, täysjyväviljatuotteet, kaura, ohra, ruskea riisi, parsakaali, couscous.

Täysjyväviljasta luopuminen on johtanut siihen, että arviolta 80 % suomalaisista saa liian vähän magnesiumia. Samoihin aikoihin myös sokerin kulutus on lisääntynyt huomattavasti, ks.
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/orto.html

Sokeri on kaksiteräinen miekka
Vuonna 1880 suomalaiset söivät henkilöä kohti vuodessa sokeria 3,5 kg, vuonna 1900 9,3 kg ja vuonna 1960 40 kg. Vuoden 1985 jälkeen kulutus on ollut noin 35 kg eli 10 kertaa enemmän kuin vuonna 1880. Amerikkalaiset kuluttavat sokeria vielä enemmän, n. 63 kg/henkilö/vuosi. Makeutetut juomat ovat vaikuttaneet huomattavasti lihavuuden yleistymiseen.

Ihminen alkoi viljellä maata vasta noin 6000 vuotta sitten; sitä ennen maan päällä ei kasvanut viljaa. Sata vuotta siten ihmiset eivät syöneet pullaa, viinereitä, karkkia, ranskalaisia perunoita eivätkä juoneet kolajuomia. Ihmisen perusravintoa ovat aina olleet kasvikset, hedelmät, riista ja meren antimet ja ruokajuomana yleensä vesi. Kala- ja meriruoka (äyriäiset yms.) antoivat sysäyksen ihmisaivojen kehitykselle, jonka ansiosta kykenemme tuottamaan ja ymmärtämään puhetta ja musiikkia, ja meillä on taiteet, tieteet ja nykyajan tekniikka. Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä aivoille, sydämelle, verisuonille, nivelille, iholle, kynsille ja hiuksille. Ihmisen eloonjäämisen perusedellytys on ollut kyky sopeutua energian saannin rajoitukseen ja rasvan varastointiin pahan päivän - ruoan puutteen - varalle. Olihan ruoan säännöllinen saanti hyvin epävarmaa tuhansia vuosi sitten. Nälänhädän uhatessa energian kulutus säädettiin säästöliekille.

Suomalaisten ruokatavat ovat muuttuneet paljon viime vuosikymmeninä. Vielä 1920-luvulla ravinnon kokonaisenergiasta 20 % tuli rasvasta, mutta 1990-luvulla jo peräti 38 %. Kehitys on siis mennyt todella huonoon suuntaan. Nyt suomalaiset syövät vuodessa makeisia keskimäärin yli 12 kg (ja kalaa vain 14 kg) henkilöä kohti. Lisäksi lisäämme vuodessa sokeria ruokaan ja juomaan vielä 35 kg. Se antaa energiaa 140 000 kcal, mikä vastaa 20 rasvakilon energiamäärää (50 paketillista margariinia).

Ei siis mikään ihme, että aikuisiän diabetes on lisääntynyt rajusti viime vuosikymmeninä. Mutta syy on aivan muualla kuin täysjyväviljassa.

Lopuksi totean, että on hyvien tapojen vastaista spekuloida, kuka on nimettömien viestien kirjoittaja. Se on yhtä väärin kuin paljastaisi, jonkun nimimerkillä kirjoittavan henkilöllisyyden. Tämä antaa karpeista hyvin kielteisen kuvan. Olen kyllä kirjoittanut osan yllä olevista nimettömistä viesteistä mutta en suinkaan kaikkia.

Markku Salonen
Fil.lis., kemisti

Seuraavassa katsauksessa
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/kromi.html
todetaan mm. seuraavaa:
Kromi esiintyy luonnossa kemiallisesti eri valenttisina yhdisteinä, pääasiassa 3-arvoisena (ravintokromina) ja 6-arvoisena, heksavalenttina "teollisuuskromina". Ne ovat kemiallisilta ja biologisilta vaikutuksiltaan täysin erilaisia yhdisteitä. 6-arvoista kromia käytetään metallisesineiden, kuten kylpyhuoneen hanojen, auton puskureiden yms.pintakäsittelyaineena.

Tuo saasteista saatu kromi taitaa olla suurimmaksi osaksi hapettunut ilman vaikutuksesta 6-arvoiseksi, jolla ei ole mitään ravintoarvoa.

3-arvoista kromia esiintyy pieniä määriä juomavedessä. Paras ravintokromin lähde on kuitenkin oluthiiva (ei tavallinen hiiva eikä torulahiiva). Maksaruuat sisältävät runsaasti kromia, maksapihvissä on 50-60 µg kromia. Kromia saa myös ruisleivästä ja täysjyväviljatuotteista. Vähäisiä määriä on muun muassa perunassa, vehnänalkoissa, omenassa ja paprikassa. Kalkkivalmisteiden käyttö (kalsiumkarbonaattina) vähentää kromin imeytymistä suolistosta vereen, jolloin on hyvä ottaa samanaikaisesti lisää kromia.

Vedestä, ravinnosta ja ravintolisistä saatava kromi imeytyy erittäin huonosti ihmisen suolistosta vereen. Vain ~0,5-2% nautitusta kromista imeytyy verenkiertoon. Tämä johtunee siitä, että 3-arvoinen kromi on kemiallisesti hyvin inertti eli hidas reagoimaan, eikä ruuansulatuskanavassa ole sopivia entsyymejä, joita on veressä (allekirjoittaneen lisäys). Ne ovat välttämättömiä, jotta elimistö pystyisi käyttämään kromia hyväkseen.

Monet tutkijat arvelevat, että liiian vähäinen kromin saanti saattaa lisätä aikuistyypin diabeteksen riskiä. Asiaa ei ole lopullisesti osoitettu, ja tutkijat väittelevät edelleen asiasta. Tutkimista vaikeuttaa se, ettei meillä ole käytettävissä hyviä menetelmiä kromin puutteen osoittamiseen (1). Lisäksi on havaittu, että kortisonin käyttö lisää kromin erittymistä virtsaan (2). Tämä saattaa selittää sen, että pitkäaikainen kortisonin käyttö voi aiheuttaa diabeteksen puhkeamisen (3).

Joissakin tutkimuksissa kromin anto ruuan lisänä on korjannut muita (ei-diabeettisia) sokeriaineenvaihdunnan häiriöitä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet myös, että kromi voi auttaa laihduttajia poltamaan rasvaa. Yhdysvalloissa ja muualla kromipikolinaattia suositellaan magnesiumin ja eräiden muiden lisäravinteiden kera hoidoksi aikuistyypin diabeetikoille.

Katsauksesta ei selviä, millaisilla entsyymeillä 3-arvoinen kromi saadaan reagoimaan. Jos entsyymejä ei ole riittävästi, osa kromista saattaa erittyä reagoimattomana virtsaan. Mm. tästä saattaa johtua tutkimustulosten ristiriitaisuus.

Markku Salonen
Fil.lis., kemisti

Mua ärsyttää ei-karppien ylimielisyys. Ihankuin mitään muuta totuutta ei oiskaan kuin tuo vähärasvaisuuden ylistys.

_________________
“It's not the destination so much as the journey, they say.
~ Captain Jack Sparrow"

On olemassa vain yksi totuus; se on juuri se, mitä kukin itse EI noudata

Eihän vähärasvainen ruoka oli ilman muuta terveellistä, kuten tohtori Tolonen toteaa, ks.
http://www.biovita.fi/suomi/terveyssivut/orto.html

Elimistömme ei ole sopeutunut teollisuusruokaan
Voidaksemme ymmärtää nykyistä lihomisepidemiaa meidän on tunnettava ihmiskunnan kehityshistoriaa. Perimältään ihminen on itäafrikkalainen nisäkäs, joka on kehittynyt hyvin hitaasti viimeisten 5-7 miljoonan vuoden kuluessa. Nykyihminen (homo sapiens) erottui omaksi lajikseen noin 100 000 - 150 000 vuotta eli 5 000 - 6 000 sukupolvea sitten.

Ihminen alkoi viljellä maata vasta noin 6000 vuotta sitten; sitä ennen maan päällä ei kasvanut viljaa. . . Kalaöljyn omega-3-rasvahapot ovat välttämättömiä aivoille, sydämelle, verisuonille, nivelille, iholle, kynsille ja hiuksille. . .

Menneinä vuosituhansina ihmisen ruokavalio muuttui hyvin vähän pitkien aikojen kuluessa, jolloin elimistö ennätti sopeutua muutoksiin.

Me olemme edelleen sopeutuneet syömään hedelmiä, täysjyvätuotteita, juureksia, siemeniä, vihanneksia, siipikarjaa, munia, kalaa ja vähän punaista lihaa. Näiden ruokalajien hiilihydraatit pilkkoutuvat ja imeytyvät hitaasti, eivätkä ne nosta verensokeria nopeasti. Niitä syömällä veren insuliinipitoisuus pysyy kohtuudessa. Lihakin oli ennen riistaa, jonka rasvahappokoostumus on aivan toisenlainen kuin kotieläinten lihassa. Riistalihassa on runsaasti omega-3-rasvahappoja, joita taas kotieläinten lihassa on vain vähän tai ei lainkaan. Nyt syömme paljon elintarviketeollisuuden puoli- ja täysvalmisteita, joissa on runsaasti nopeita hiilihydraatteja ja vaarallisia transrasvoja. Ruokavaliossamme on ranskalaisia perunoita, perunalastuja, teollista perunamuhennosta, pikariisiä, pikamakarooneja, vehnäleipää ja aamiaismuroja (yhtä kuin sokeria, glukoosia). Ne eivät kauan pidä nälkää poissa.

Kasvirasvojen terveellisyydestä vallitsee paha ja valitettava väärinkäsitys. Ensinnäkin saamme ravinnostamme aivan liikaa kasvirasvojen omega-6-rasvahappoja suhteessa kalarasvojen omega-3:een. Toiseksi, juoksevassa muodossaan (oliivi- ja rypsiöljyinä) kasvirasvat ovat terveellisiä, mutta kovetettuina epäterveellisiä. Valitettavasti niitä on nykyään joka paikassa: kevytlevitteissä, paistetussa kanassa, lähes kaikissa leivonnaisissa, kuten kakuissa, munkeissa (varusmiesten herkkua!), donitseissa ja muussa pikaruuassa. Transrasvoja on margariineissa, pikkuleivissä, kekseissä, pakasteissa, muroissa, myslissä, energiapatukoissa, popkornissa, kalapuikoissa, pitsoissa ja muissa rasvoja sisältävissä pakasteruuissa. Monia näistä elintarvikkeista mainostetaan "vähärasvaisiksi". Ne eivät laihduta vaan lihottavat.

Transrasvat jäykistävät solukalvoja, niin ettei sokeri pääse soluihin sisään. Niinpä haima pumppaa lisää insuliinia vereen. Seuraa insuliiniresistenssi, esidiabetes. Transrasvoilla on jopa enemmän haitallisia terveysvaikutuksia kuin moitituilla maaeläinrasvoilla. Ne alentavat "hyvää" HDL-kolesterolia, nostavat "pahaa" LDL-kolesterolia ja seerumin kokonaiskolesterolia ja ne jäykistävät valtimoiden seinämiä. Transrasvoista soluissa syntyy pahoja, tulehdusta aiheuttavia eikosanoideja ja jopa syöpää aiheuttavia yhdisteitä. Elintarvikepakkauksissa ei ole vielä transrasvoista merkintöjä, mutta ne tulevat pakollisiksi Yhdysvalloissa v. 2006 ja ehkä senjälkeen myös EU:ssa.

Kalaöljystä valmistettu E-EPA, toimii elimistössä päinvastoin kuin transrasvat. Siksi suosittelen E-EPAa kaikille riippumatta ruokavaliosta, elopainosta ja terveydentilasta.

Atkinsin dieetistä tohtori Tolonen kirjoittaa seuraavaa:

"Jotkut vannovat Atkinsin dieetin nimeen, minä en, vaikka hyvin tiedän sen auttaneen monia laihtumaan. Atkinsin dieetillä painoaan nopeasti pudottavat ihmiset menettävät aluksi elimistöstään pääasiassa vettä, mikä ei ole varsinaista laihtumista. Painonpudotus on siis osittain harhaa. Atkinsin dieetillä aivot eivät saa tarvitsemaansa energiaa, joten elimistö alkaa valmistaa aivoille polttoaineeksi ketoaineita. Sen huomaa jo hengitykseen ilmestyvästä oudosta hajusta. En tuomitse lyhytaikaista Atkinsin dieettiä, mutta en pidä sitä pitkän päälle suotavana. Aivot eivät saa siitä terveellistä polttoainetta."

Kemistinä tiedän, että yhdessä glukoosimolekyylissä on viisi OH-ryhmää ja yksi aldehydihappiatomi, jotka kaikki muodostavat vesimolekyylien kanssa vetysidoksia. Nämäkin vesimolekyylit muodostavat vetysidoksia vielä muiden vesimolekyylien kanssa, joten yksi gukoosimolekyyli saattaa sitoa ympärilleen hyvinkin monta vesimolekyyliä. Verensokerin laskiessa osa näin vapautuneista vesimolekyyleistä erittyy virtsaan, mikä ilmenee painon vähisenä laskuna. Kun verensokeri on pitkään matalalla tasolla, saattaa myös soluista erittyä vettä vereen ja sieltä edelleen virtsaan. Onhan selvää, että tällöin paino saattaa laskea hyvinkin paljon, vaikkei rasvakudosta palaisi paljoakaan. Eihän tämä ole todellista laihtumista. Ketoosin pitkäaikaisvaikutuksista on tuskin vielä riittävästi tietoa.

Markku Salonen
Fil.lis., kemisti

Juuri näin. Kymmenen pistettä ja se kuuluisa lintumerkki.

Ketoosin pitkäaikaisvaikutuksista on tietoa jo sadan vuoden ajalta epileptisten lasten jatkuvana hoitomuotona.

_________________
Karppaus kannattaa: Kymmenen vuotta virkeyttä ja painonhallintaa, ilman tarpeettomia ruokarajoitteita.

blogi: http://mirkankysymyksia.blogspot.com/

Onkohan kemisti koskaan kuullut eskimoista tai tutkimuksista joissa käsitellään ketogeenistä ruokavaliota ja rasvakudoksen määrää?

_________________
Ravitsemus ja terveys | Vähähiilihydraattinen ruokavalio | VHH-kirjoja

Onko eskimot siis laihoja? Jotenkin ne näyttää ainakin kuvissa ja vaatteet päällä kovin pulleaposkisilta ja pyöreiltä. Olisko rasva kerääntynyt poskiin?

Aika pitkälle on kerääntynyt poskiin, kun kasvoja on vaikea suojata. Kylmässä ilmanalassa rasvakertymät muutenkin poikkeavat eteläisemmistä, nk ruskeaa rasvaa on suhteessa enemmän.

_________________
Karppaus kannattaa: Kymmenen vuotta virkeyttä ja painonhallintaa, ilman tarpeettomia ruokarajoitteita.

blogi: http://mirkankysymyksia.blogspot.com/

Eskimoiden pulleaposkisuus johtuu ulkonevista poskipäistä, mikä on ominaista keltaiselle rodulle. En tiedä, johtuuko tämä rasvan kertymisestä poskiin vai ulkonevista poskiluista.

Eskimothan ovat eläneet tuhansien vuosien ajan vain lihalla ja kalalla, koska heidän arktiset asuinalueensahan ovat maanviljelyyn kelpaamattomat. Lihan he ovat saaneet riistasta, jonka rasvahappokoostumus on aivan toisenlainen kuin kotieläinten lihassa. Riistalihassa on runsaasti omega-3-rasvahappoja, joita taas kotieläinten lihassa on vain vähän tai ei lainkaan.

Riistaliha on siis terveellisempää kuin kotieläinten liha. Siksi eskimot ovat huono vertailukohde meihin, jotka saamme lihamme pääasiassa kotieläimistä.

Markku Salonen
Fil.lis. kemisti

Liittyikös tämä jotenkin ketoosin pitkäaikaisvaikutuksiin?

_________________
Ravitsemus ja terveys | Vähähiilihydraattinen ruokavalio | VHH-kirjoja

Ketoneja on monenlaisia; elimistössä ne syntyvät rasvahappojen epätäydellisestä palamisesta. Yhteistä niille on yksi tai useampi hiili-happikaksoissidos (C=O) muualla kuin hiilivetyketjun päässä. Ehkäpä riistalihasta syntyneillä ketoneilla ei ole ainakaan kovin haitallisia pitkäaikaisvaikutuksia, mutta tämä ei ilman muuta osoita sitä, etteikö sellaisia olisi kotieläinlihasta tai kasvirasvasta syntyneillä ketoneilla. Rasvan koostumuksesta riippuu se, millaisia ketoneja sen palaessa syntyy.

Markku Salonen
Fil.lis. kemisti