Gorilla kirjoitti:
Iäkkäät yksilöt, so. kauimmin palstalla pörränneet, aktiivisimmin postanneet, sanelevat foorumin kirjoittamattomat säännöt. Niistä tärkein sääntö on se, että nuoremmat yksilöt eivät saa hyppiä vanhempien nenille. Tämä karppisimpanssilauma vahvistaa yhteenkuuluvaisuudentunnettaan rapsuttelemalla toisiaan. Sitä sanotaan hauskasti "komppaamiseksi" täällä.
Komppaaminen on sitä kun kuljetaan pitkin peltoja ja mantuja yrittäen saada kurppa tai suopöllö lentoon.
Mutta itse aiheesta, minulla on sellainen ajatus etteivät "nuoremmat" ole omaksuneet täyskarppia ASENNETTA vaan palsta täyttyy erinäisistä rasvanvahtaajista ja puskanonnittelijoista, koska suuri osa näistä hengailijoista ei ikinä perehdy asioihin tarpeeksi syvällisesti.
Mitä tulee meihin vanhempiin, meillä on ollut verisiä kuppikuntaristiriitaisuuksia, mutta koska te nuoremmat olette alkaneet käyttäytyä niin häiritsevätsi viime aikoina niin me olemme näin yhteisen vihollisen edessä unohtaneet pienet riitamme.
Gorilla kirjoitti:
ydinjoukkio voi sitten yhtenä laumana hyökätä laumaa uhkaavien vierailijoiden, trollien, tai muiden toisinajattelijoiden kimppuun.
Olen netin kovemmissa piireissä tottunut siihen ettei trolleihin kannata kiinnittää huomiota.
Gorilla kirjoitti:
Sääntönä on, ettei simpanssilauman hierarkiassa ylimpinä olevien tekstejä saa arvostella. Ei, vaikka ne menisivät kuinka mauttomiksi tahansa, tai olisivat aivan naurettavan putkinäköisiä.
Tällaiset säännöt ovat olemassa osoitteessa:
Pekka Puska
Kansanterveyslaitos
Mannerheimintie 166
00300 Helsinki
Gorilla kirjoitti:
Niitä ei vaan saa kyseenalaistaa. Kyseenalaistajat tämä apinalauma ajaa simpanssimaisesti kirkuen
Kokeile ensin, kyseenalaista sitten. Minäkin kyseenalaistan rasvapaaston perustuen minun omiin kokemuksiini. Kovin moni muukin kyseenalaistaa sen täällä samoin perustein.
Minä myös kyseenalaista kausaliteetin energiansaannin ja laihtumisen välillä.
Gorilla kirjoitti:
Nilla tuli tänne mielenkiintoisena, paleodieettiä noudattavana, älykkäästi ajattelevana ihmisenä. Hänet otettiin hienosti vastaan. Hän ei koskaan tullut tänne laihduttajana, vaan terveellistä elämää noudattavana.
Kovin älykästä ei ole esittää, että jääkauden jälkeen tapahtuneilla asioilla olisi kovin suuri vaikutus ihmisen aineenvaihduntaan tai yleensä mihinkään ihmisen piirteeseen. Kreationistiset hihhulit esittävät että kaikki lajit olisivat muokkautuneet Nooan päivien jälkeen arkkiin otetuista kantalajeista ja evolutionistit sanovat että nehän uskovat hurjempaan evoluutiotahtiin kuin me. Se, että metabolia muuttuisi ratkaisevasti 1800-luvun jälkeen olisi täysin verrannollinen noiden hihhuleiden käsityksiin.
Sen sijaan että ihmiset lätisevät turhasta ja epätieteellisestä aiheesta olisi ollut
kohteliasta pistää ketju poikki. Hihhuleiden kanssa ei viitsi tuhlata aikaa.
Minua ei kauheasti kiinnosta olla kohtelias jos siitä syntyy tällainen poru joka kerta.
Sitä paitsi minä en heilu lihakirveen kanssa, vaan toivoin pääseväni hautaamaan Puskan elävältä samalla lauleskellen joululauluja. Työnteko kun on niin hauskaa, että on pakko laulaa. Mikä tapa kuolla, tikku sormessa. No sekin oli paljon armollisempaa kuin tämän kansanmurhaajan suunnittelemat läskihautajaiset minulle ja sadoille tuhansille muille suomalaisille. Arkkuunkaan en olisi sopinut muuten kuin kenkälusikalla tungettuna.
Hihhuleiden kanssa menee minun kaltaisteni humanismi hukkaan. Te vain haluatte nuolla näitä teidän leninejänne, hitlereitänne ja puskianne. Ei ukot palelleet Kollaassa eikä Taipaleessa sen takia että lapsenlapset taipuisivat moisten öykkäreiden valtaan.