Muudan kirjoitti:
Kun Aro toteaa, että tutkimukset eivät ole riittävän kattavia johtopäästösten tekemiseen, niin miksi hän tekee johtopäätöksiä?
Hyvä huomio - ja itseasiassa silloinhan niitä johtopäätöksiä vasta tehtiinkin kun ei ollut vielä yhtään tutkimusta... Eli teilattiin tyystin.
Takinkäännöstä: tietysti on oikein muuttaa mieltään jos huomaa olleensa väärässä. Se ei ole takinkääntöä vaan se, että tuo tapahtuu epärehellisesti: ei anneta tunnustusta niille jotka aikaisemmin olivat oikeassa, ei pyydetä anteeksi teilaamista, vääristelyjä, ja esitetään asia niin kuin "aina olisi ollut tätä (uutta) mieltä". Atkinsin kohdalla se käännetään niin että Atkins olisi muuttunut, ei virallinen valistus.
Kyllä minä ainakin odotan niitä anteeksipyyntöjä ja siihen asti mielestäni väittelyä/keskustelua on syytä ylläpitää vaikka koko maailma olisi siirtynyt alakarppaamaan.
Monipuolinen ruokavalio on ihan hyvä tavoite, mutta silloin tulisi tehdä ero oikean ruuan ja myrkkyjen välille. Monipuolisuudella hämärretään pääasiaa: että sokeri, puhdistetut jauhot ja teolliset rasvat ovat tosiaankin myrkkyä, ja ainakin ne ovat aivan uusi asia ravitsemuksessa ja sellaisia asioita joita elimistö ei oikein kykene käsittelemään. Olishan se hyvä jos kansalle annettaisiin tuosta selvä viesti, nyt tehdään päinvastoin.