Lainaa:
Mä kyllä epäilen sitä, jos kaksi talvitelttailemassa olevaa miesjoukkiota tapaa aseistettuna metsässä ja toisilla on reput täynnä makkaraa, voita ja läskiä ja toisilla taas pelkkää votkaa, että nämä puskajussit päättäisivät rauhanomaisesti jakaa herkkunsa ja viettää kivan illan. Työväenluokan miehenä veikkaan, että alkaa kamala huuto, uhkailu ja ampuminen. Rätinän jälkeen voittajat syövät ja juovat kaiken ja haukkuvat pomon, vastustajat ja toisensa.
Kaipa siellä monenlaista tapahtui, mutta tuo kuvaamani oli paikalla olleen veteraanin kertomaa. Hän ei tosin ollut millään tapaa työväenluokkainen, viittaus herroihin merkitsi vain sitä, että sodat on poliitikkojen sytyttämiä eikä miehet rintamalla vapaasta tahdostaan ole, sotilasarvoon katsomatta, kummallakaan puolella.
Myös uintivuoroja järjestettiin hellejaksoilla, puolin ja toisin "ei häiritty". Puhumattakaan Mannerheimin johtaman tykistötulen "mittausvirheestä" jolla pelasti vanhan kotikaupunkinsa Pietarin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana molempien puolien sotaveteraanit ovatkin pitäneet yhteyttä ja tapailleet.
(Isäni katsoo, että jos NL tiedustelu olisi hoidettu osaavasti, koko sota olisi todennäköisesti vältetty. Ja se että tiedustelu ei toiminut kunnolla johtui suurelta osin siitä, että Jooseppi oli vainoharhaisuudessaan teloittanut parhaat kyvyt. Dimitri Shostakovitshin muistelmat kertoo siitä varsin hirveitä.)
_________________
Karppaus kannattaa: Kymmenen vuotta virkeyttä ja painonhallintaa, ilman tarpeettomia ruokarajoitteita.
blogi:
http://mirkankysymyksia.blogspot.com/