Kyllä se vain niin on, että jos saa homeostaasin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Homeostaasi toimimaan, paranee monesta elintasosairaudesta. Oli se sitten diabetes 2, kilppariongelmat, mielenterveys tai jokin muu.
Hiilihydraattien rajoittamisen lisäksi karppaajat "tietämättään" parantavat homeostaasiaan oikeanlaisilla, genomille sopivilla, ruoka-aineilla. Ei siis pelkästään hormoni-reseptoritasapainoaan, vaan myös obesogeenien
http://en.wikipedia.org/wiki/Obesogen ja epigeneettisen ohjelmoitumisen kautta
http://epigenie.com/epigenie-environmental-epigenetics-review/. Lisäksi hormonaalisen homeostaasin lisäksi myös neuroendokriiniset
http://en.wikipedia.org/wiki/Neuroendocrinology tekijät tuntuvat karppaamalla ainakin osittain parantuvan, ellei kokonaan.
Tietysti voi kysyä, paraneeko hiilihydraattimässäyksellä aiheutetusta "vammasta" koskaan, jos esimerkiksi hypotalamus on mennyttä, mutta onneksi sentään solukuolema (apoptoosi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Apoptoosi) hoitelee joitakn vahingoittuneita soluja pois. Uusi solu voi jo toimia paremmin, ellei entisen perimä ole sitten mennyttä (dna-mutaatio).
Esimerkiksi diabeetikolla sokerihomeostaasi on pettänyt syystä tai toisesta. Sitä voidaan korjata antamalla puuttuvaa hormonia, kuten insuliinia, tai miksei glukakakoniakin, mutta koska hormonit ja reseptorit hakevat balanssiaan, käy pitkällä aikavälillä niin, että vaikka insuliinia olisi kuinka paljon tahansa veressä, ei ole soluja, jotka sitä glukoosia verestä poistaisi, kun soluilta puuttuu insuliinireseptorit. Eli kun korjataan homeostaasia puuttumalla vain hormonimäärään, aiheutetaan kuitenkin epäbalanssi reseptorien suhteen. Yksinkertaistaen: jos vereen tuotetaan koko ajan lisää glukoosia (verensokeria), haluaa keho siitä eroon lisäämällä insuliinituotantoaan, mutta koska solut eivät ota sitä vastaan, tuotetaan lisää insuliinia kunnes haiman kyky tuottaa insuliinia pettää.
Kuka tahansa "root cause"-ajattelua harrastava tajuaa, että tällaisessa tilanteessa pitää laskea veren glukoositasoa, eikä lisätä insuliinimäärää. Ja mitä ne karppaajat tekevätkään? Pitävät glukoosin tasapainossa vähentämällä hiilihydraattien syöntiä. Tietysti glukoneogeneesikin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Glukoneogeneesi voi tuottaa liikaa glukoosia verenkiertoon, mutta sekin johtuu kyseisen tasapainon säätelyn pettämisestä (tai yleisesti ottaen biokemiallisten reaktioiden pettämisestä).
Sama ongelma on mm. masennuslääkkeillä (SSRI) ja muilla hormonitasapainoon vaikuttavilla lääkkeillä (tästä se 2 viikon viive lääkkeen vaikutuksen alkamiseen). Mielestäni sama pätee myös lihomiseen ja laihtumiseen. Lihominen on normaali evoluution mukanaan tuoma tapahtuma siinä missä laihtuminenkin.
Toisaalta jos ajattelee ruoansulatusta ennen glykolyysiä ja glukoneogeneesiä, voi kysyä, että jos haima on se elin, joka tuottaa myös ruoansulatukseen tarvittavat entsyymit, kuten sakkaraasi, amylaasit jne, niin voisiko sitten tämä haiman liiallinen kuormittaminen kaikenkaikkiaan olla osasyy hyvin yleisiin ruoansulatusongelmiin sairauksista puhumattakaan?
Otsikon mukainen "kuluta enemmän kuin syöt" pitää tietysti paikkaansa. Sillä sitä laihtuu, jos vain homeostaasi on kunnossa. Mikäli ihminen tuottaa koko ajan liikaa insuliinia verenkiertoon, viedään solujen tarvitsemaa energiaa turhaan rasvasoluille tallennettavaksi myöhempää käyttöä varten. Energiahomeostaasiin osallistuva kilpirauhanen päättelee tästä kyseessä olevan "nälänhätä", jonka perusteella ihminen ohjataan alemmalle kulutukselle, joka taas näkyy päälle "laiskuutena ja väsymyksenä". Täysin luonnollista siis.
Saman voi toistaa vaikkapa niin, että täysin terveelle (laihalle) pumpataan lisäinsuliinia heti ruokailun jälkeen. Vaikka hän söisi saman määrän kuin ennen, jolloin ei lihonut, alkaa hän lihomaan koska insuliini muuttaa verensokeria rasvaksi ja samalla hän ei jaksa liikkua ja tuntee olonsa energiattomaksi, koska keho luulee olevansa tilanteessa, jossa ruoka on loppu.
On todella ikävää, että ihmisiä syyllistetään lihavuudesta. Syö vähemmän ja liiku enemmän. Ohje on oikea, mutta todella harvat (alle 10%) voivat aivopestä itsensä siten, että voivat taistella kehon sisältä tuleviin tunteisiin, jotka siis ovat hormonaalisia ja biokemiallisia. Voisi tavallaan sanoa, että ne jotka voivat taistella tunteitaan vastaan, olemaan syömättä jos on nälkä jne. ovat ikäänkuin mielisairaita. Tai jos eivät ole tuossa vaiheessa, tulevat sitä olemaan, ehkä tulevaisuuden masentuneita tai vaikkapa bulimikkoja tai anorektikoita. Root-cause-ajattelulla tässäkin päästään siihen, että ei lihavuutta paranneta syyllistämällä, vaan palauttamalla homeostaasi sellaisella ruokavaliolla, joka palauttaa ihmisen luonnollisen virkeyden ja aktiivisuuden. Ihminen kyllä liikkuu mielellään sopivassa määrin, kunhan vain keho on kunnossa.
Mielestäni nämä edellä olevat asiat ovat niin yksinkertaisia ymmärtää, että jokaisen soisi hieman opiskelevan tätä asiaa. Kansaa voi kusettaa niin pitkään kunnes he tajuaa mistä oikeasti on kyse. Jokainen voi hoitaa itseänsä ruoalla, kunhan vain löytää sen oikean tavan. Mielellään ennen kuin tulee ongelmia. Ihminen tosin on sellainen, että asiat eivät kiinnosta ennen kuin sairaus kolahtaa omalle kohdalle. Vähän sama kuin sanoisi stressaantuneelle "älä stressaa". Ei hän sitä tajua, ennen kuin polttaa itsensä loppuun ja tajuaa, missä oravanpyörässä on ollutkaan.
Anteeksi pitkä vuodatus. Meidan viimeaikainen uutisointi alkoi vituttamaan. Piti purkaa pahaa oloa johonkin muualle, kuin itseensä
