Ajattelin että urheilen vain silloin kuin mieli tekee, joten aerobinen taitaa jäädä vähän vähiin nyt. Aloitin ketoosikokeilun, joten on kai ihan hyvä olla treenaamatta liikaa ettei kroppa mene lakkoon tai muuta vastaavaa.
Perjantai 22.2: kevyt jalkatreeni+vatsat.10min kuntopyörä, lämmittelykyykkyjä, pitkiä sarjoja haarakyykkyjä, takareisivemputusta parissa laitteessa (harjoittelen tuntuman saamista takareiteen.. vaikuttaa epätoivoiselta), pari pitkää sarjaa prässissä, vatsoille kiertoja laitteessa ja rutistuksia. Lopuksi 20min intervalli crossarissa ja 5min soutua. Yhteensä aikaa kului 1,5h.
Lauantai 23.2: Lepo
Sunnuntai 24.2: Salilla kädet, olkapäät ja selkä. Treeni luisti kuin saippua, mutta siihen malliin on kyllä syötykin lähipäivinä.
Ylätalja eteen, kulmasoutu kp, selän ojennus, hauis kulmatangolla, hauis kp, ojentaja push down, dipit, pystysoutu, pystypunnerrus ja takaolkapääsoutu.
Yleensä en tee näin paljoa liikkeitä.. tehot oli jo vähän poissa lopusta. Tää oli vaan poikkeuspäivä, kun ensi viikolla en välttämättä montaa kertaa salille kerkeä. Maanantai 25.2: Lepo
Tiistai 26.2: (kerkesinpäs salille)
Jalat ja rinta.Haarakyykkyjä, jalkakyykkyjä, pudotussarja etureisille (voi jeesus mikä polte), pohkeet seisten, penkkipunnerrus, vipunostot vinopenkissä ja vatsoille tein vielä rutistuksia.
Keskiviikko 27.2: Räpelsin
hauista ja ojentajaa samalla kun ohjasin ukolle liikkeitä.
Torstai 28.2: Patterijumppa60min eli pääasiassa kehon omalla painolla tehtäviä koko kropalla tehtäviä liikkeita+keskivartalon hallintaa sekä sykkeennostoja. Ei häävisti kulkenut. Aerobiset osuudet sujui, mutta kaikki lihaskestävyyttä vaativat liikkeet olivat melko raskaita, etenkin staattiset pido. Johtuneeko matalista hiilareista..
Perjantai 29.2: Salilla rintaa, selkää, hauista ja olkapäitä. Tein täysin fiiliksen mukaan, kokeilin uusia laitteita ja liikkeitä, en laskenut toistoja enkä sarjamääriä, riuhdoin ja heijasin tekniikkasta ei tietoakaan.

Karjuin myös. Oli mukavaa kun salilla ei ollut muita. Tuli vähän vaihtelua treeniin.
Lauantai 1.3: 40min reipas
kävelylenkki kohtalaisen raskas reppu selässä+pitkät venytykset.
Illalla lisäksi
sekalaista riehumista salilla: 20min kohtalaisen raskas intervalli juoksumatolla, takareisien tappo, ojentajien tappo, vatsalihaksia, naisten punnerruksia ja 3x5miesten punnerruksia. Kokelin miesten punnerruksia viimeksi 3kk sitten enkä päässyt yhtäkään.

Oli kivaa!
Viikonloppuna "pitää" rehkiä kun arkena tekee tiukkaa töiden ja opiskelun ohella. Sunnuntai 2.3: Jumppa60min. Nyt on edessä luultavasti 3-4päivän lepopäivä kiireiden takia, mutta yritän ainakin hyötyliikkua.